Minulla on ollut Suomessa keväisin tapana käydä tervehtimässä kylmänkukkia Kanta-Hämeen harjualueilla, joilla kasvaa sekä hämeenkylmänkukkaa (Pulsatilla patens), kangasvuokkoa (P. vernalis) että näiden risteymää liilakylmänkukkaa (P. patens x vernalis). Sveitsissä ei hämeenkylmänkukkaa esiinny, mutta kangasvuokkoa ja useita muita kylmänkukkalajeja kyllä. Näistä valtaosa, kangasvuokko mukaan lukien, on vuoristokasveja, joiden kukinta ajoittuu vähän myöhemmäksi, touko-heinäkuulle. Ketokylmänkukan (Pulsatilla vulgaris) levinneisyys kuitenkin painottuu Sveitsin pohjoiselle tasankoalueelle Aargaun, Zürichin ja Schaffhausenin kantoneihin ja kukinta-aika on jo maalis-huhtikuussa.
Sain selville ketokylmänkukan kasvupaikan melko lähellä asuinpaikkaani sijaitsevassa Jurapark Aargaussa, joka on alueellinen luonnonpuisto Zürichin läntisen naapurikantonin Aargaun puolella. Täällä luonnonpuisto on eräänlainen retkeilyalue eikä suinkaan tiukasti rajoitettu suojelualue niin kuin Suomessa. Alkuperäinen suunnitelmani oli retkeillä Sveitsissä maan hyvää julkisten kulkuvälineiden verkostoa hyödyntäen. Koronakevät kuitenkin sotki tämän suunnitelman, joten juna ja keltainen postibussi vaihtuivat valkoiseen pikkuautoon, jolla suuntasin noin 40 minuutin ajomatkan päähän Benkerjochin (674 m mpy) parkkipaikalle Küttingenin kylän lähelle. Parkkipaikalta jatkoin matkaa jalan noin kilometrin verran hiekkatietä pitkin kohti Stockmatt-nimistä paikkaa Densbürenin kunnan alueella.
Aluksi hiekkatie seuraili metsänreunaa. Puut olivat vielä paljaina, mutta valoisilla paikoilla kenttäkerroksessa ensimmäiset kevätlinnunherneet (Lathyrus vernus) availivat jo nuppujaan. Metsän reunassa oli lisäksi nupulla mielenkiintoisen näköisiä, melko rotevia kasveja, joita en osannut aluksi sijoittaa mihinkään kasviheimoon. Vähän myöhemmin tunnistin kasvin ristikukkaiseksi, kun huomasin ensimmäiset auenneet vaaleanvioletit kukat. Mieleeni tuli ensimmäisenä hammasjuuri (Cardamine bulbifera), jota en ole koskaan nähnyt kukkivana. Tämä kasvi oli kuitenkin selvästi rotevampi ja lehdet erilaiset. Myöhemmin kotona selasin Flora Helveticasta (sveitsiläinen kasviraamattu) litukoiden suvun läpi, ja kasvin lajiksi paljastui Cardamine heptaphylla, joka on Pohjois-Sveitsissä yleinen pyökkimetsien laji.
Metsän jälkeen matka jatkui maatilan pihan läpi. Pihalta avautuivat huikeat näkymät rinnelaidunten yli alhaalla siintävään kylään. Sitten käännös vasemmalle kohti toista maatilaa, jonka yläpuolisella rinneniityllä kylmänkukkien piti kasvaa. Niitty näytti kuitenkin harmaalta ja elottomalta, eikä siellä näkynyt odottamiani violetteja väriläikkiä, vaikka kävelin tietä pitkin niityn ohi koko sen pituudelta. Vasta paluumatkalla älysin kivuta ylemmäs niitylle, missä huomasin ensin yksittäisen kylmänkukan ja sitten useita. Mutta voi miten pieniä ne olivat – eivät lähelläkään sitä, mitä muistin Lounais-Suomessa Örön vanhalla sotilassaarella näkemieni ketokylmänkukkien olleen! Lisäksi kukinta alkoi olla jo lopuillaan ja suurin osa kukista oli jo pölypalloasteella.
Kävin vielä tarkastamassa lähellä olleen kämmekkäniityn (ei kämmeköitä, liian aikaista), jossa oli vielä isompi mutta jo uloskukkinut ketokylmänkukkakasvusto ja sen viereisen metsänreunan haisujouluruusut (Helleborus foetida) sekä laakerinäsiät (Daphne laureola). Näköala tältä Hinterreben niityltä sen alapuoliseen Aspin kylään oli kyllä ihan mieletön.
P.S. Viikkoa myöhemmin pääsiäismaanantaina (13.4.) tein uusintavierailun Hinterreben niitylle. Kämmeköitä ei vieläkään näkynyt ja kylmänkukat olivat jo yhtä isoa pölypallomerta. Käynti ei kuitenkaan ollut turha, sillä näin niityllä elämäni ensimmäiset esparsetit (Onobrychis viciifolia), jotka olivat vielä upeampi näky kuin olin odottanut! Lisäksi matkalla niitylle bongasin metsänreunasta oudon tummakukkaisen litukkakasvuston. Tarkemmin katsottaessa näiden litukoiden lehdetkin olivat erilaiset kuin C. heptaphylla -lajilla, ja kyseessä tosiaan oli eri laji: Cardamine pentaphyllos.
Kaukana kotoa 