Kilpisjärvi ja Norja 1.–7.9.2019

Olen käynyt Lapissa useita kertoja mutten koskaan ruska-aikaan. Kun tarjoutui tilaisuus pitää viimeinen kesälomaviikko syyskuun alussa, päätin lähteä silloin Kilpisjärvelle. Matkan ajankohdaksi valikoitui syyskuun eka viikko. Ostin junalipun Rovaniemelle jo toukokuussa ja tarkoitukseni oli matkustaa loppumatka bussilla. Kesän aikana aloin kuitenkin potea akuuttia Norjan-kuumetta ja lopulta päädyin vuokraamaan Rovaniemeltä auton, koska retkeily julkisilla Norjan puolella Lyngenin alueella on hankalaa. Sunnuntai-iltana alkanut lähes uneton yöjunamatka oli pitkä ja raskas, mutta niin oli myös maanantainen ajomatka Rovaniemeltä Kilpisjärvelle (reilu 400 km) vesisateessa.

IMG_2356
Menomatkalla Käsivarrentien varrella näkyi jo paikoin ruskavärejä.

Varsinaisina retkipäivinä sää onneksi suosi paremmin. Ensimmäisenä päivänä eli tiistaina suunta oli kohti Tromssaa (n. 2,5 tunnin ajomatka Kilpisjärveltä), jossa olin käynyt viimeksi 2000-luvun alussa. Matkalla Tromssaan pysähdyttiin Stofjordenin rannalla bongaamassa halikka, jonka muistin nähneeni siellä jollain aiemmalla reissulla. Tromssassa kasvitieteellinen puutarha Tromsøyan saarella oli pakollinen kohde, vaikka olikin tuttu jo edelliseltä käynniltä. Puutarha sijaitsee yliopiston lähellä rinteessä, ja sieltä on hyvät näköalat salmen toiselle puolelle. Puutarha on erikoistunut arktisiin ja vuoristokasveihin, ja siellä oli vielä syyskuun alussa ilahduttavan paljon kukkivia lajeja.

IMG_2620
Lyngenin maisemat ovat ihan mielettömiä! Rantaa jossain Skibotnin ja Storfjordin välillä, etualan vihreä väri on suola-arhoa ja sen ulkopuolella näkyy tumma rakkolevävyöhyke.
IMG_2643
Halikka (Mertensia maritima) on lemmikkikasveihin kuuluva merenrantakasvi, jota ei tavata Suomessa lainkaan.
IMG_2911
Tromssan arktinen kasvitieteellinen puutarha
IMG_2965
Katkerot (Gentiana-suku) kukkivat upean sinisinä vielä syyskuun alussa.

Kasvitieteellisestä puutarhasta matkan oli tarkoitus jatkua sujuvasti tunnelin kautta Tromssan kekustan ali ja siltaa pitkin takaisin mantereelle. GPS kuitenkin vähemmän yllättäen sekosi tunnelissa, minkä seurauksena pitkäksi venähtänyt tunneliajelu päättyi reilusti keskustan eteläpuolelle, josta oli aikamoinen seikkailu sillalle. Enpä edes tiennyt, että Tromssan alla kulkee tunneleita, ennen kuin navigaattori ohjasi sisälle sellaiseen! Sillalta matka jatkui mantereen puolelle Fjellheisen-kaapelihissille, jolla pääsi Storsteinen-tunturille (420 m mpy). Ylhäältä avautuivat upeat näköalat yli Tromssan, ja siellä oli myös ravintola, josta sai ihan kelpo murkinaa (vahva suositus poroburgerille!).

IMG_3047
Tromssan kaapelihissi Fjellheisen
IMG_3063
Kaapelihissin yläasemalta avautuivat upeat näköalat yli Tromssan kaupungin. Sillan oikeassa päässä loistaa valkoinen Jäämerenkappeli.
IMG_3133
Ruohokanukka värjäsi Storsteinen-tunturin lakiosat verenpunaisiksi.

Seuraavana päivänä eli keskiviikkona matka suuntautui Lyngen- eli Jyykeänvuonon itärantaa pohjoiseen Spåkenesin niemelle, joka sijaitsee Lyngenvuonon rannalla Kåfjordin ja Nordreisan kuntien rajalla n. 140 km Kilpisjärveltä. Niemellä on saksalaisen merilinnoituksen jäänteet, mutta niitä emme onnistuneet näkemään, vaikka kiersimme koko pienehkön niemen sen ympäri vievää tietä pitkin. Varsinainen kohteemme, Spåkenesin lintukoju, oli niemen pohjoisrannalla vähän matkan päässä tiestä, ja sinne kuljettiin pitkospuita pienen suon yli. Kojusta avautuivat hienot näköalat matalikolle, jonka toisella puolella kohosivat upeat Lyngenin Alpit. Harmi vaan, että kaikki linnut olivat ilmeisesti lähteneet jo etelään, ja vain muutama lokki kaarteli maisemassa.

IMG_3396
Spåkenesin lintukoju
IMG_3443
Spåkenesin matalikko – mutta missä kaikki linnut!?

Koska Spåkenesissa ei ollut maisemien lisäksi muuta nähtävää, lähdimme pian vuonon itärantaa takaisin kohti etelää aina Birtavarreen (Pirttavaara) asti. Birtavarresta käännyimme pois vuonolta Kåfjorddalenin laaksoa pitkin itään, ja sieltä nousimme tunturitielle, joka vie Guolasjärvelle Haltin lähelle. Kävin kesällä 2018 Guolasjärvellä ja tiesin, että tie on haastava kulkea. Silloin olin kuitenkin vain kyytiläisenä, ja tie oli itse asiassa vielä kertaluokkaa hirveämpi kuin muistin: se oli päällystämätön, äärimmäisen kuoppainen, kiemurteli serpentiinin lailla ja kaltevuuskulma mutkissa oli rutkasti enemmän, kuin pikkuruiselle vuokra-autolle oli sallittua. Alueella laiduntaa vapaana lampaita, mutta ne eivät onneksi nyt tukkineet tietä vaan tyytyivät pällistelemään sen reunoilta.

IMG_3488
Kåfjorden-vuonon upeita maisemia matkalla Spåkenesista Birtavarreen. Täällä oli parempi lintusaalis kuin Spåkenesissa.
IMG_3516
Lammasvaara Guolasjärven-tiellä

Tällä kertaa emme jatkaneet tutisevaa ajoa Guolasjärvelle asti, vaan jäimme suunnilleen tien puoliväliin Gorsabruan parkkipaikalle. Gorsabrua on silta, joka ylittää Pohjois-Euroopan syvimmän rotkon. Saavuimme parkkipaikalle juuri parahiksi näkemään laakson ylle piirtyneen upean sateenkaaren, mikä palkitsi hytkyvän ylösajon. Parkkipaikalta matka jatkui pitkin helppokulkuista polkua, joka kulki koivikossa tunturin rinteessä ja jolta avautuivat paikoin mahtavat näköalat Kåfjorddalenin laaksoon. Vasta reitin loppupäässä oli muutama haastavampi kivikkoinen kohta, kun polku laskeutui alemmas kohti siltaa.

IMG_3544
Oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Kuva Gorsabruan parkkipaikalta.
IMG_3572
Näköala Gorsabrualle vievältä polulta alas Kåfjorddalenin laaksoon.

Parkkipaikalta oli noin 1,8 km:n matka Gorsabruan sillalle, joka kulkee yli 153 metriä syvän Sabetjohkan kanjonin. Sillan vieressä hieno vesiputous syöksyi kapeana nauhana kauas syvyyksiin rotkon pohjalle. Rohkelikoille on kesäisin tarjolla benji-hyppyä sillalta, mutta minua huimasi jo pelkkä pohjalle katsominenkin. Oloa ei yhtään parantanut, että sillan vieressä kallionkolossa oli tuore hautakynttilä ja muistokivi jollekulle epäonniselle. Sillalta polku olisi jatkunut eteenpäin Ankerlian vanhalle kaivosalueelle, mutta sitä kautta olisi ollut turhan pitkä (n. 4 km) ja vaikeakulkuinen reitti takaisin tielle, joten palasimme autolle samaa polkua kuin olimme tulleet. Ajomatka alas oli, jos mahdollista, vielä kamalampi kuin ylös, mutta jotenkuten selvisimme. Sen jälkeen ajomatka Kilpisjärvelle olikin kuin lasten leikkiä, vaikka vuonon rannalla piti ajaa vielä läpi neljän tunnelin, joista pisin oli 6 km.

IMG_3733
Gorsabruan silta
IMG_3823
Näkymä Gorsabruan sillalta alas Sabetjohkan kanjoniin. Kuva ei tee oikeutta rotkon syvyydelle.

Viimeisen retkipäivän eli torstain käytimme lähiretkeilyyn Kilpisjärvellä. Aamuvarhain lähdimme Kilpisjärven luontotalolle, joka kuitenkin oli vielä siihen aikaan kiinni. Siispä suuntasimme luontotalon takaa Tsahkaljärvelle lähtevälle polulle, jolla en ollut aiemmin käynyt. Heti koivikon reunassa meitä tervehti tilhiparvi, joka lehahti tiukutuksen säestämänä lentoon keltaiset pyrstöt heiluen. Matkaa Tsahkaljärven rantaan tuli vain noin kilometri ja polku oli helppokulkuinen, joskin loivaa nousua oli jonkin verran. Tsahkaljärven rannasta oli hyvä näköala Saanan etelärinteeseen ja järven taakse tuntureille. Järven rannasta lähdimme takaisin kylälle toista vielä helppokulkuisempaa polkua, joka laskeutui alas Kilpishallin taakse. Heti tämän polun alussa avautui näkymä Tsahkaljoen putouksille, jotka eivät olleet ehkä kovin korkeita mutta silti vaikuttava näky.

IMG_4191
Vaivaiskoivun ruskaa ja taustalla Saanatunturi Tsahkaljärven rannasta nähtynä
IMG_4279
Tsahkaljoen putous

Luontotalokin oli jo auki, kun pääsimme takaisin sinne asti. Sieltä saimme vinkin, että Mallan luonnonpuistossa on hyvä ruska. Siispä matka jatkui autolla Mallan parkkipaikalle, josta lähti polku luonnonpuistoon Siilasjärven pohjukan kautta. Jo tunturikoivikossa saimme ihailla ruohokanukan hienoja värejä, mutta varsinainen väriloisto löytyi vasta paljakalta koivikon yläpuolelta, josta avautuivat mykistävät Taru Sormusten herrasta -maisemat alas Siilasjärven yli ja kohti Iso-Mallaa. Kovin pitkää lenkkiä emme luonnonpuistoon tehneet, koska illaksi oli luvattu sadetta, joka alkoikin juuri Pikku-Mallan huipun tuntumassa. Huipulta alas tullessa oli jo pakko vetää sadetakki ylle ja huppu päähän ja palata suorinta reittiä autolle toteamaan, että vika retkipäivä oli nyt pulkassa.

IMG_4483
Ruohokanukan (Cornus suecica) ruskaa Mallan koivikossa
IMG_5077
Mallalammit vesisateessa
IMG_4947
Pikku-Mallan paljakkaa, väreissä riekonmarja ja vaivaiskoivu.
IMG_4693
Riekonmarja (Arctous alpina), taustalla Siilasjärvi

Seuraavana päivänä lähdimme hyvissä ajoin ajamaan kohti Kilpisjärveä. Iitossa pysähdyimme ihailemaan palsasuota ja palsan päällä kasvaneita karmiininpunaisia riekonmarjoja. Sää pääosin suosi paluumatkaa ja vasta Muonion jälkeen alkoi sataa enemmän, mutta sateet olivat lähinnä lyhyitä kuuroja. Lisäjännitystä paluumatkalle toi kuitenkin heti Iiton jälkeen syttynyt auton rengaspaineiden varoitusvalo. Matkaa lähimmälle huoltoasemalle Kaaresuvantoon oli tällöin vielä 50 km. Huoltoasemalla näytti siltä, että paineet olivat ihan kunnossa, joten ajelimme samoilla paineilla sujuvasti Rovaniemelle asti. Poroja sai tosin koko matkan varoa. Myös junamatka sujui hyvin lukuun ottamatta yhtä käytävälle tulvinutta vessaa. Samaan aikaan Helsingistä kohti Rovaniemeä matkanneella junalla sen sijaan oli ollut melkoisesti epäonnea: kahdeksasta vaunusta matkaan lähti vain seitsemän, ja lisäksi kaksi vaunua jäi matkalle.

IMG_5223
Iiton palsasuo ja palsakumpu
IMG_5242
Riekonmarjan dramaattinen puna palsakummun päällä

Kokonaisuudessaan reissu oli oikein onnistunut. Säät suosivat, ruska parani viikon aikana ja Norjan maisemat olivat upeat, vaikka lintusaldo jäi niukaksi. Olen aina aiemmin ollut Kilpisjärvellä ja Lyngenin alueella kesällä ja teemana on ollut kasviretkeily. Nyt oli varsin rentouttavaa, kun kasveja oli vain vähän jäljellä ja maastossa pääsi liikkumaan ihan eri tahtia. Oli mukava käydä Tromssassa ja Mallan luonnonpuistossa, joissa olin käynyt viimeksi yli 10 vuotta sitten. Matkalle mahtui myös täysin uusia paikkoja, kuten Spåkenes, Gorsabrua ja Tsahkaljärvi. Matkat Lapissa ja varsinkin Norjassa ovat pitkiä ja ajaminen oli välillä puuduttavaa, kun olin itse koko ajan kuskina. Aika paljon ehdimme kuitenkin nähdä vain kolmen retkipäivän aikana!

IMG_4585
Mustikan punaa ja tunturikoivun keltaista Mallan koivikossa
IMG_4406
Poroja nähtiin varmasti pitkälti toista sataa. Tämä suloinen parivaljakko tuli vastaan Mallan polulla eikä meinannut väistää millään.

Pyhän kuukkelit ja Isokuru, 28.12.2018

Viime vuoden viimeisinä päivinä oli lomaa ja aikaa matkustaa pohjoiseen. Kohteeksi valikoitui Pyhä-Luoston kansallispuiston Pyhätunturin alue. Erityistoiveenamme oli nähdä kuukkeli, joka on myös kansallispuiston tunnuseläin.

Kuukkeli on Pyhä-Luoston kansallispuiston tunnuseläin
Kuukkeli toivotti retkeilijät tervetulleeksi Pyhä-Luoston kansallispuistoon.

Luontokeskus Naavasta saadun vinkin mukaan Tiaislaavu parin kilometrin päässä Pyhän keskustasta olisi hyvä paikka kuukkelien bongaamiseen. Lumitilannekin oli suotuisa metsäretkeilylle: maisema oli kauniin valkoinen, mutta laavulle pääsi kulkemaan metsän läpi lumikenkäreittiä myös tavallisilla ulkoilujalkineilla.

47531708121_b6fe67ed65_k.jpg
Tiaislaavu

Mukaan olimme varanneet vaaleaa mahdollisimman suolatonta leipää kuukkelin houkuttelemiseksi. Kuukkeleita ei kuitenkaan näkynyt laavulla, vaikka asettelimme leivänpaloja houkuttelevasti tarjolle. Meinasimme reilun vartin jälkeen luovuttaa ja lähteä pois, mutta silloin yläpuolella vilahti varjo ja kohta toinen. Pian erotimme kaksi kuukkelia lähipuun latvassa tilannetta tarkkailemassa.

IMG_3378
Tuolla alhaalla on jotain kiinnostavaa!

Vähitellen kuukkelit uskaltautuivat alemmas ja lopulta maahan leivänpalojen kimppuun. Laavulle saapui tässä vaiheessa myös pari ulkomaalaista turistia, joilla oli mukana siemeniä. Toinen kuukkeleista kävi kiireellä nappaamassa siemeniä turistin kämmeneltä. Rohkeita ovat!

IMG_3645.JPG
Kuukkeli on korea ja seurallinen pieni varislintu.

Koska päivän valoisaa aikaa oli vielä jäljellä ja Tiaislaavulta oli vain lyhyt matka kulkukelpoista oikopolkua pitkin Isokuruun, suuntasimme seuraavaksi sinne. Kultakeron ja Ukonhatun tunturihuippujen välissä sijaitseva 220 metriä syvä Isokuru on Suomen suurin kuru. Isokuru on oikeastaan kesä- tai syksykohde. Talvella alueelle ei pääsääntöisesti ole pääsyä, koska siellä voi jyrkkien rinteiden takia olla lumivyöryvaara. Nyt reitti kuruun oli kuitenkin auki, koska lunta oli vielä niin vähän.

47531708111_6b1c9cd700_k.jpg
Kyltti teki heti selväksi, että Isokuru voi olla vaarallinen paikka.

Saavuimme kuruun sen kaakkoispäästä, jossa metsän muuttumista kuruksi ei aluksi hahmottanut. Pian kynttiläkuusikko kuitenkin alkoi kohota polun molemmilla puolilla yhä jyrkemmin, kunnes lopulta kuuset väistyivät ja paljastivat mahtavat rakkakivikkoiset rinteet.

Kurun muoto alkaa hahmottua.
Kurun muoto alkaa hahmottua.

Kulku kurun pohjalla kävi helposti, sillä polku oli katettu leveällä puutiellä, jolla vastaantulijoiden ohittaminenkin kävi helposti. Ja vastaantulijoita riitti. Jos matkaa olisi jatkanut kurun perälle asti, olisivat siellä odottaneet kuuluisat Pyhänkasteenlampi ja Pyhänkasteenputous. Keskitalven lyhyt päivä alkoi kuitenkin pian hämärtää, joten emme taivaltaneet niin pitkälle, vaan käännyimme takaisin paikasta, jossa puilla katettu polku loppui.

Syvemmällä kurussa rinteitä peitti vaikuttava rakkakivikko.
Syvemmällä kurussa rinteitä peitti vaikuttava rakkakivikko.

Emme palanneet enää takaisin Tiaislaavulle, vaan nousimme kurusta pois tulomatkalla ohittamiamme jyrkkiä portaita pitkin. Portaiden nousu oli melkoinen urheilusuoritus, jonka jälkeen pidimme evästauon rinteen päällä olevalla kodalla. Samalla huomasimme vielä yhden kuukkelin istumassa oksalla vähän matkan päässä. Se oli ilmeisesti syönyt jo itsensä kylläiseksi, koska turistien eväät eivät sitä kiinnostaneet.

Isonkurun portaat
Isonkurun portaat

Pois metsästä tulimme eri reittiä kuin mennessä. Paluureitti päättyi yllättäen laskettelurinteen alaosaan, josta oli vaikea löytää pois. Kävimme vielä testaamassa maisemahissin, jolla pääsi tunturin huipulle, mutta ilta oli siinä vaiheessa jo hämärä ja jäähilesumu peitti näkyvyyden, joten maisemakuvat jäivät tällä reissulla haaveeksi. Ravintola Tsokan vohvelit hyvittivät kuitenkin tämän pienen pettymyksen. Majapaikan yöksi tarjosi jonkin matkaa Pyhän keskustan eteläpuolella sijaitseva kodikas Lomakeskus Luppo, joka tarjoili retkipäivän päätteeksi myös oikein maistuvan kotiruokapäivällisen ja lämpöiset löylyt ihanassa saunassa.

Rinteessä
Rinteessä

Retki Enontekiölle 4.−8.6.2018

Vietin kesäkuun alussa neljä päivää Enontekiön Pousussa. Reissu oli luonteeltaan työmatka, joten luontoretkeilylle oli aikaa niukalti. Pieniä tutkimusretkiä ehdin kuitenkin tehdä vapaa-ajalla lähiympäristöön ja pääsinpä yhtenä päivänä piipahtamaan myös jonkin matkaa Norjan puolella. Edellisestä Lapin-reissustani oli aikaa 10 vuotta, mutta Käsivarren Lapin maisemat tuntuivat heti kotoisan tutuilta. Sää matkan aikana oli viileä (0–10 °C) ja välillä pyrytti hiukan lunta. Kesä oli kuitenkin tänä vuonna aikaisessa ja kasvillisuus mukavan pitkällä, toisin kuin aiemmilla kesäkuun alkuun osuneilla reissuillani.

Pousu sijaitsee noin 30 kilometriä Kilpisjärveltä Käsivarrentietä myöten kaakkoon heti Peeran kaakkoispuolella. Suomen puolella maisemaa hallitsevat tien molemmin puolin Pousujärven ja Oikovuopion järvet, joista ensin mainittu on oikeastaan rajajoki Könkämäenon levenemä. Tunturikoivikko ulottuu matalien vaarojen huipulle ja palsasuot vaikeuttavat maastossa liikkumista. Tien vieressä on iso ruma hiekkakuoppa, joka onneksi jää pääosin piiloon koivikon taakse. Pousujärven takana Ruotsin puolella kohoavat komeat tunturit, joiden huipulta lumi ei sula edes kesällä.

Pousujärvi Suomen ja Ruotsin rajalla. Näkymä Ruotsin tuntureille päin.
Pousujärvi Suomen ja Ruotsin rajalla. Näkymä Ruotsin tuntureille päin.
Palsasuo
Palsasuo on aapasuo, jolla esiintyy palsoja eli routaytimisiä turvekumpuja. Palsoja syntyy vain alueilla, joilla vuoden keskilämpötila on alle −1 °C.

Pousussa ehdin retkeillä tien varressa, palsasuolla sekä läheisten Sierkisvaarojen rinteellä. Tien varressa kukki runsaana mesimarja ja myös kurjenkanerva, sielikkö ja tunturikurjenherne olivat ehtineet jo kukkaan. Suot olivat valkoisenaan tupasvillaa ja lakan kukkia, ja palsakumpujen päällä nuppuiset suokukat toivat maisemaan vaaleanpunaista väriä. Sierkisvaarojen huipulla kukki kuulemma uuvana, mutta itse en koskaan päässyt sinne asti, vaikka rinteessä seikkailinkin. Jäkälä- ja sammalmaailmassa riitti myös runsaasti ihmeteltävää niin soilla kuin rakkakivikoissakin, joita joku oli turhan innokkaasti kylvänyt maastoon. Tinajäkälä ja torvijäkälät peittivät maanpintaa ja suolta löytyi jos jonkin sortin rahkasammalta.

Mesimarja
Mesimarja (Rubus arcticus) värjäsi tienpientareet vaaleanpunaiseksi.
Sielikkö
Toinen tienvarren pinkki: sielikkö (Loiseleuria procumbens).
Lakka ja suokukka
Lakka (Rubus chamaemorus), suokukka (Andromeda polifolia) ja variksenmarja (Empetrum nigrum) suolla palsan päällä. Taustalla vaivaiskoivun (Betula nana) kolikkolehtiä.
Lapalumijäkälä
Kaunis lapalumijäkälä (Flavocetraria nivalis) on yleinen tunturikankaan maajäkälä.
Tuulirokkojäkälä
Tuulirokkojäkälä (Ophioparma ventosa) on punaisten kotelomaljojensa ansiosta helpoimmin tunnistettavia kivipinnalla kasvavia pohjoisen rupijäkäliä.
Poronkuppijäkälä
Poronkuppijäkälän (Solorina crocea) tunnistaa liuskojen alapinnan oranssista väristä.

Puolen päivän reissu Norjaan suuntautui Skibotndaleniin, jossa kierrettiin vesisateessa tarkistamassa kirjosiepon pesäpönttöjä ja pysähdyttiin paluumatkalla jo aiemmilta reissuiltani tutulle Morsiamenhiukset-putoukselle. Putouksen viralliseksi nimeksi paljastui nopean googlettelun jälkeen Rovijokfossen eli Rovijoen putous, ja se sijaitsee suunnilleen puolessa välissä ajomatkaa Kilpisjärveltä Skibotniin. Polku tien vieren parkkipaikalta alas putouksen juurelle oli jyrkempi kuin muistinkaan ja osia siitä oli suljettu sortumavaaran vuoksi. Norjan puolella kevät oli pidemmällä kuin Suomessa ja polun varrelta löytyi monenlaisia kukkijoita. Oli mukava huomata, että monet aiemmilta reissuilta tutut jäkälät ja sammalet kasvoivat edelleen vanhoilla paikoillaan. Uusiakin tuttavuuksia löytyi, sillä lajintunnistustaitoni olivat kehittyneet melkoisesti sitten edellisen reissun.

Skibotndalenia
Skibotndalenia. Ruotsalaisilla on komeammat tunturit kuin suomalaisilla, mutta norjalaiset vievät suvereenin voiton maisemasarjassa!
Kirjosiepon pesä
Kirjosieppo oli pyöräyttänyt yhteen pesään kahdeksan munaa. Toiselta pesältä emo ei meinannut millään suostua poistumaan. Tietysti emo kuitenkin pyrähti juuri silloin pois, kun meinasin ottaa kuvan!
Vaarallinen polku Rovijokfossenille
Polku parkkipaikalta alas Rovijokfossenille oli jyrkkä ja täynnä varoituskylttejä.
Rovijokfossen
Polun kapuaminen maksoi kuitenkin vaivan, sillä alhaalla odotti upea näky: Rovijokfossen
Ruusujuuri
Putousta ympäröivien kallioiden raoissa kukkivat ruusujuuret (Rhodiola rosea), mutta putouksen yläpuolella 15 vuotta sitten roikkunut sinirikko (Saxifraga oppositifolia) oli ilmeisesti kadonnut siltaremontin tuoksinassa.
Hapro
Suolaheinille sukua oleva hapro (Oxyria digina) koristi rantakivikkoa putouksen juurella.
Kalliokeuhkojäkälä
Kalliokeuhkojäkälä (Lobaria scrobiculata) kasvoi Rovijokfossenin juurelle johtavan polun varrella ja oli minulle kokonaan uusi tuttavuus. En muista huomanneeni sitä edellisellä käynnilläni 13 vuotta sitten, vaikka se kasvoi ihan polun vieressä näkyvällä paikalla kallioseinämällä eikä näytä ihan tuoreelta ilmestykseltä.

Pousujärvellä käytössä oli pelastusliivit ja soutuvene, jolla pistäydyin myös Ruotsin puolella. Matka ei ollut kovin pitkä, vain reilu puoli kilometriä. Kun lähdin soutamaan Suomen puolelta, sää oli poutainen, joskin harmaa. Hetken kuluttua alkoi kuitenkin lumipyry, jota kesti vastarannalle asti.  Enpä olekaan aiemmin soutanut lumisateessa! Ruotsin puolella en viitsinyt nousta maihin, koska luontevaa rantautumispaikkaa ei löytynyt, vaan tyydyin ihailemaan koivikossa äänteleviä järripeippoja veneestä. Paluumatkalla kotirannan tuntumassa yli lensi yhtäkkiä iso lintu. Tuli kiire kaivaa kamera esiin, sillä kyseessä oli merikotka. Muuten Pousujärven lintumaailma tarjosi lähinnä tukkasotkia, rantapusikossa pyöriviä keltavästäräkkejä, pari laulujoutsenta ja yksinäisen jouhisorsan. Kotona huomasin, että olin saanut pariin valokuvaan myös sinirinnan. Kuvat oli otettu koivikossa vastavaloon ja vasta voimakas vaalennus paljasti linnun sinisen leuanalusen.

Heja Sverige, här kommer vi!
Heja Sverige, här kommer vi! Vielä tässä vaiheessa ei satanut lunta.
Merikotka
Tämän parempaa kuvaa en saanut merikotkasta (Haliaeetus albicilla), koska sekä vene että kohde liikkuivat ja koko ajan piti vahtia, ettei vene ajautunut voimakkaan virtauksen mukana kivikkoon.
Tukkasotkia
Tukkasotkia (Aythya fulicula) oli Pousujärvellä näkyvissä melkein koko ajan.
Keltavästäräkki
Keltavästäräkki (Motacilla flava) yritti sulautua rantapajukkoon.

Lapin luonnon lumous ehti tarttua vahvasti jo muutamassa päivässä, vaikka mitään järisyttävän hienoja lajihavaintoja ei matkalle mahtunutkaan. Halu päästä takaisin tunturimaisemiin luontoretkeilemään sen kuin vahvistui. Onneksi paluulippu on jo hankittuna niinkin pian kuin heinäkuun alkuun! Lisää kuvia kesäkuun alusta löytyy Flickristä.