Helle helli Suomea viime viikonloppuna. Myös perjantai-ilta oli erittäin kaunis, ja minulla oli yllättäen auto käytössä, joten retkelle oli päästävä, selvä se. Huhu kertoi, että tikankontit kukkivat jo Etelä-Savossa. Tiedossani oli Uudeltamaalta tikankonttipaikka, jossa en ollut koskaan käynyt, koska sen lähelle on haastavaa päästä muuten kuin kulkemalla suht pitkän matkan jalan tai polkupyörällä. Kartan tarkempi tutkiminen paljasti kuitenkin mahdollisen reitin, jolla jalkapatikka jäisi inhimillisen pituiseksi, kun pyörääkään autollamme ei pysty kuljettamaan. Houkutus oli vastustamaton, sillä en ollut nähnyt tikankonttia moneen vuoteen. Ei siis muuta kuin menoksi!
Auton ulkolämpömittari näytti 28 astetta, kun käännyin reilun tunnin ajomatkan jälkeen peltomaisemasta päällystämättömälle metsäautotielle. Pian tie muuttuikin aika mielenkiintoiseksi, ja samanlaista epätasaista menoa toinen rengas tien keskellä viherkaistalla (piilottelevien kivien varalta) riitti useita kilometrejä. Puoliso olisi varmasti kieltänyt ajamasta pikku kauppakassillamme moista reittiä, mutta hän ei ollut näkemässä, joten huristelin rohkeasti eteenpäin noin 10 km/h vauhdilla, kunnes kartalla näkynyt ketju sulki tien. Auto parkkiin ja ketjun läpi jalkapatikassa hikeä otsalta pyyhkien pitkin metsätietä hopeatäplien ja ohdakeperhosten lepatellessa edellä. Paikoin metsä tarjosi hiukan varjoa, mutta pian saavuin alueelle, jossa tietä reunusti iso hakkuuaukea, jolla aurinko portti paahtavasti. Kilometrin kävelyn jälkeen saavuin vihdoin metsäisen luonnonsuojelualueen reunaan.
Tässä vaiheessa tajusin, etten tiennyt tarkemmin, missä tikankontit alueella kasvavat. Lähdin summamutikassa kulkemaan alueen reunaa pitkin, kunnes vastaan tuli suojelualueesta kertova kyltti, jonka vierestä lähti polku syvemmälle metsään. Polku näytti lupaavalta, joten lähdin seuraamaan sitä, vaikka melkein heti jouduin väistämään suoraan polulle pituussuunnassa kaatunutta koivua pöpelikköön. Vaan kyllä kannatti: melkein heti takaisin polulle palattuani näinkin edessäni aidatun alueen, jossa kasvoi villeimmätkin odotukseni ylittävä suuri tikankonttikasvusto! Aiemmin olin nähnyt vain pienen tikankonttikasvuston toisessa paikassa Uudellamaalla, ei kovin kaukana tästä paikasta.
Tikankontti (Cypripedium calceolus) on kämmeköidemme joukossa erikoisuus, sillä siltä puuttuu kämmeköille tyypilliset siitepölymyhkyt. Sen yksittäiset, lähes 10-senttiset kukat ovat myös paljon suuremmat kuin muilla kämmeköillämme ja suuret ne ovat melkein mihin tahansa kotimaiseen kasviin verrattuna. Kukan erikoinen konttimainen rakenne johtuu sen pölytysmekanismista: kukan tuoksu muistuttaa tiettyjen maamehiläisten feromoneja, ja tuoksun houkuttelema hyönteinen tipahtaa helposti konttiin, josta se pääsee ulos vain tiettyä reittiä, josta sen mukaan tarttuu siitepölyä. Kaiken lisäksi tikankontti vielä huijaa hyönteistä, sillä kukasta ei löydy mettä, jota hyönteinen sieltä hakee.
Tikankontti on kalkinvaatija, eli vaatii hyvin ravinteikkaan kasvualustan. Uhanalaisuusluokituksessa se on luokiteltu silmälläpidettäväksi ja laji on rauhoitettu koko maassa, myös Ahvenanmaalla. Koska kyseessä on näyttävä ja rauhoitettu kämmekkä, en kerro tässä tarkemmin Uudenmaan tikankonttikasvustojen sijaintia. Tällä kasvupaikalla tikankontin seuralaisina oli muutakin vaativaa lajistoa, kuten lehtoimikkä, lehto-orvokki, valkolehdokki ja soikkokaksikko. Samalla luonnonsuojelualueella kasvaa myös harvinaisia saroja, joita en kuitenkaan ehtinyt käydä nyt tutkimassa.
Tikankontit olivat perjantai-iltana vielä parhaassa kukassa, mutta jo seuraavan viikon lopulla kukinta alkoi raporttien mukaan olla ohi. Vaikka kukinta oli omalla reissullani näyttävä, sen kuvaamista hankaloitti, että aurinko päätti mennä pilveen melkein heti tikankonttien luokse saavuttuani. Oli jo sen verran myöhä, että metsään tuli heti melko hämärää. Minulla ei tietenkään ollut edes kamerajalustaa mukana, joten kuvista ei tullut ihan niin tarkkoja kuin olisin toivonut. Muutamia ihan kelvollisia kuvia onnistuin kuitenkin ottamaan, ja reissu oli ehdottomasti kaiken vaivannäön ja töyssyisten metsätiekilometrien arvoinen.
Kaukana kotoa 