Ölbäckin alvarit (ke 28.6.)

Brucebossa vierähti puolet päivästä ja vähän enemmänkin. Koska ilma oli kuitenkin kaunis ja iltaa runsaasti jäljellä, päätimme käydä katsomassa vielä yhden kohteen viimeisen retkipäivän päätteeksi. Olin jostain lukenut, että Ölbäckin luonnonsuojelualueella Visbyn lähellä kasvaa harvinaista ajuruohonnäivettä, jonka halusin nähdä. Siispä ajoimme noin 5 kilometriä Visbystä itään kohti Endreä, kunnes tien molemmin näkyi avointa harvapuustoista maisemaa. Ölbäckin luonnonsuojelualue sijaitsee tien 631 molemmin puolin ja on kooltaan noin 100 ha. Alue on keskiosastaan pääosin avointa alvarimaata, jossa vain ohut maa- ja kasvillisuuskerros peittää kalkkikiveä. Alueen länsireunalla tien eteläpuolella oli pieni parkkipaikka, johon jätimme auton.

Ölbäckin maisema on pääosin karunnäköistä mutta runsaslajista aukeaa alvaria.

Maisema luonnonsuojelualueella oli virtaavaan nesteeseen viittaavasta paikannimestä (Ölbäck eli Olutpuro) huolimatta karunnäköistä mäntyjen ja katajien reunustamaa avomaata, mutta kasvillisuus oli runsaslajista. Paikoin oli paljasta kalkkikalliota, vaikka korkeuseroja ei ollut. Maassa kasvoi runsaasti ajuruohoa, kalliokieloa, verikurjenpolvea sekä valkomaksaruohoa, ja alueen keskiosa lainehti suurena neidonkielimerenä. Tien pohjoispuolinen alue on ilmeisesti ainakin toisinaan laidunkäytössä, koska alue oli aidattu, mutta aidan yli pääsi kipuamaan portaita pitkin. Tien pohjoispuolinen maisema oli keskiosastaan vielä aukeampaa kuin eteläpuolella, kivikkoista ja hyvin kuivaa. Ilmassa liihotteli perhosia, ja onnistuin näkemään myös vilauksen alueella esiintyvästä isoapollosta.

Etualalla maksaruohoja ja takana sininen neidonkielimeri.

Paljasta kalkkikalliota ja jonkin sortin jatulintarha. Kalkkikallio oli samassa tasossa kuin muukin alvari.

Ölbäck ei ole varsinainen kämmekkäkohde, mutta valkolehdokit näyttivät viihtyvän alvarilla hyvin. Lisäksi katajien alta löytyi lakastuneita miehenkämmeköitä.

Ratamoverkkoperhonen (Melitaea athalia) kanervalla. Näin Ölbäckissä myös isoapollon, mutta en saanut siitä kuvaa, koska se lenteli kovaa vauhtia ympäriinsä.

Minulle uusia kasveja Ölbäckissä olivat ajuruohonnäiveen lisäksi arokeulankärki ja haarahietalilja. Emme kiertäneet aluetta kokonaan, joten paljon lajeja jäi valitettavasti myös näkemättä. Suojelualueella kasvaa tiettävästi mm. mustalinnunhernettä (Lathyrus niger), pommerinvirnaa (Vicia cassubica), euroopankehtoneilikkaa (Petrorhagia prolifera), tunturinurmikkaa (Poa alpina), törmäkukkaa (Scabiosa columbaria), rohtosappea (Centaurium erythraea) ja gotlanninarhoa (Arenaria gothica). Myös päivännoutoa muistuttava harvinainen rentopäivänkilo (Fumana procumbens) esiintyy alueella, mutta se avaa kukkansa vain aamupäiväksi ja me olimme liikkeellä illalla, joten voi olla, että kävelimme suoraan sen ohi tai yli. Kaikkia hienouksia ei vain millään ehdi nähdä yhdessä illassa eikä edes kolmessa päivässä. Joka tapauksessa Gotlannin-reissumme oli kokonaisuudessaan oikein onnistunut ja on selvää, että Gotlantiin pitää päästä uudestaan.

Ajuruohonnäive on lehtivihreätön loiskasvi, joka loisii kangasajuruoholla. Pohjoismaissa sitä tavataan ainoastaan Gotlannin ja Öölannin alvareilla.

Arokeulankärkeä esiintyy Pohjoismaissa vain Ruotsissa Gotlannissa ja Itä-Götanmaalla. Laji kasvaa myös Brucebon rantahietikolla, mutta siellä emme sitä nähneet.

Kalkkikallion raossa kasvoi seinäraunioista, joka on kalkinvaatija. Laji on Suomessa harvinainen mutta Gotlannissa yleinen.

Haarahietalilja kukki Ölbäckissä. Tajusin, että olimme nähneet sitä muuallakin Gotlannissa mutta kukkimattomana, mistä johtuen lajille ei löytynyt aiemmin nimeä.

Lisää kuvia Flickrissä.

Nähtyjä lajeja:

haarahietalilja	liten skogslilja	Anthericum ramosum
seinäraunioinen	murruta	Asplenium ruta-muraria
neidonkieli	blåeld	Echium vulgare
verikurjenpolvi	blodnäva	Geranium sanguineum
päivännouto	solvända	Helianthemum nummularium
miehenkämmekkä	Sankt Pers nycklar	Orchis mascula
ajuruohonnäive	timjansnyltrot	Orobanche alba
arokeulankärki	luddvedel	Oxytropis pilosa
valkolehdokki	nattviol	Platanthera bifolia
isolinnunruoho	jungfrulin	Polygala vulgaris
isoniittyhumala	praktbrunört	Prunella grandiflora
valkomaksaruoho	vit fetknopp	Sedum album
kalliomaksaruoho	stor fetknopp	Sedum rupestre
särmämaksaruoho	kantig fetknopp	Sedum sexangulare
kangasajuruoho	backtimjan	Thymus serpyllum
nätkelmävirna	vårvicker	Vicia lathyroides

Advertisement

Brucebon kämmekkäniityt ja merenranta (ke 28.6.)

Viimeiseksi retkipäiväksi säästimme lähikohteen: Brucebon luonnonsuojelualue sijaitsee lentokentän vieressä vain 7 km Visbystä pohjoiseen. Luonnonsuojelualueen koko on noin 35 hehtaaria ja se käsittää upean merenrantaniityn lisäksi pienen suon, laidunniityn, kuusimetsää, kallioluolia ja linnavuoren, jolta aukeaa hieno näköala rantaniitylle ja merelle. Saavuimme alueelle Brucebon taiteilijatalon puolelta, josta helpoin reitti alas rantaan kulkee taiteilijantalon pihamaan poikki. Emme kuitenkaan älynneet alussa tätä reittiä, vaan lähdimme kulkemaan pieneltä parkkipaikalta läpi metsän, jossa polku vei alas turhan jyrkkää rinnettä. Metsän jälkeen vastaan tuli laidunalue, jonne pääsi kipuamaan portaita aidan yli. Laidunalueen toisella puolella kasvoi kapeana nauhana mäntymetsää, jonka jälkeen avautui merenrantaniitty pitkospuineen. Koko komeuden yläpuolella kohosi linnavuori, jonne pääsi portaita metsästä jyrkänteen alta.

Brucebon rantaniityllä pääsee liikkumaan pitkospuita pitkin. Niityn uloin osa on lintujensuojelualuetta, jossa liikkuminen on kielletty.

Brucebon niittyjen ja metsän yläpuolella kohoaa jyrkkä kallioseinämä. Kallion päällä on muinaislinna ja näköalapaikka.

Kalliojyrkänteen päältä aukesi huikea näköala rantaniitylle ja merelle. Kiipesin näköalapaikalle jyrkkiä portaita jyrkänteen juurelta vain huomatakseni, että ihan viereen olisi päässyt myös autolla yläkautta.

Ylempänä metsässä kasvoi runsaasti villiintynyttä saksankärhöä, joka ei kuitenkaan ollut kukassa.

Aulikki Salmian Pohjolan uhanalaiset kämmekät -teoksen mukaan Brucebon suojelualueelta on löytynyt yhteensä 15 eri kämmekkälajia (tai oikeammin ”lajia”, koska kämmeköiden systematiikka ei ole täysin vakiintunutta). Itse laskin löytäneeni alueelta kymmenen eri kämmekkää, jotka olivat tummaneidonvaippa, suoneidonvaippa, kirkiruoho, kalkkimaariankämmekkä, punakämmekkä, kaitakämmekkä, kimalaisorho, keltalehdokki, pyramidi- eli kartiokalkkikämmekkä ja pesäjuuri. Näkemättä jäi mm. Suomesta hävinnyt pienikokoinen mesikämmekkä (Herminium monorchis), jonka pitäisi useiden lähteiden mukaan kasvaa Brucebon merenrantaniityllä. Yritin kyllä kovasti etsiä mesikämmekkää, mutta ilmeisesti se ei vielä kukkinut tai sitten en vaan osannut etsiä oikeasta paikasta.

Iloisen yllätyksen kämmekkärintamalla tarjosi rantamänniköstä yhyttämäni yksittäinen pyramidi- eli kartiokalkkikämmekkä, joka juuri aloitteli kukintaansa ja josta ei ollut mainintaa etukäteislähteissäni. Tätä lajia ei voi nähdä Suomessa.

Kimalaisorho kukki runsaana rantaniityllä. Laji houkuttelee hyönteismäisillä kukillaan velhopistiäiskoiraita parittelemaan itsensä kanssa. Kukat pölyttyvät, kun pistiäiskoiraat lentävät kukasta toiseen. Kimalaisorhoa kasvaa Suomessa vain Ahvenanmaalla ja yhdellä paikalla Turun saaristossa.

Matalakasvuista suoneidonvaippaa oli runsaasti Brucebon rantaniityn yläosassa. Suomessa laji on erittäin uhanalainen ja rauhoitettu koko maassa Ahvenanmaa mukaan lukien.

Punakämmekkä on Gotlannissa yleinen mutta Suomessa vaarantunut. Kuvan punakämmekät lienevät alalajiltaan tavallisia suopunakämmeköitä.

Brucebon monimuotoinen habitaattivalikoima tarjosi paljon muitakin mielenkiintoisia kasvilöytöjä kuin kämmeköitä. Rantaniityllä kasvoi minulle uusina tuttavuuksina mm. rento-orakkoa, parsahernettä, taarnaa, lettokarhunruohoa ja lakastuneita jauhoesikoita. Ojavesikrassi ja hanhenputki olivat vallanneet pienen puron, joka virtasi metsästä niityn halki mereen. Linnavuoren juurelta voi useiden lähteiden mukaan löytää harvinaisen kalkki-imarteen (Gymnocarpium robertianum) ja alueen pohjoisosan rantahietikolta arokeulankärjen (Oxytropis pilosa), jotka jäivät kuitenkin reissullamme näkemättä. Joka tapauksessa Brucebon luonnonsuojelualue on upea ja monipuolinen luontokeidas, jossa jokaisen Visbyn-matkaajan kannattaa ehdottomasti vierailla.

Rento-orakko on Gotlannissa yleinen merenranta- ja tienvarsikasvi. Suomessa sitä tavataan satunnaisesti.

Meriparsaherne kasvaa siellä täällä Etelä-Ruotsin merenrannoilla. Suomessa lajia ei tavata.

Lettokarhunruohoa tavataan Pohjoismaissa vain Gotlannissa. Lähikuvan perusteella ruotsinkielinen nimi ’kärrlilja’ on oikeutettu, ja laji kuuluu yksisirkkaisiin kuten liljakasvit.

Ojavesikrassin massakukinta värjäsi niityn poikki virtaavan puron valkoiseksi. Laji on iso- ja pikkuvesikrassin risteymä. En meinannut millään saada lajille edes sukutason määritystä, koska vesikrasseja ei kasva Suomessa.

Lintujensuojelualueen tuntumassa näkyi luonnollisesti myös mielenkiintoisia lintuja. Ristisorsapesue päivysti rantakivillä.

Lisää kuvia Flickrissä.

Nähtyjä lajeja:

Kämmekät
pyramidikämmekkä	salepsrot	Anacamptis pyramidalis
kalkkimaariankämmekkä	skogsnycklar	Dactylorhiza fuchsii
punakämmekkä	ängsnycklar	Dactylorhiza incarnata
kaitakämmekkä	sumpnycklar	Dactylorhiza traunsteineri
tummaneidonvaippa	purpurknipprot	Epipactis atrorubens
suoneidonvaippa	kärrknipprot	Epipactis palustris
kirkiruoho	brudsporre	Gymnadenia conopsea
pesäjuuri	nästrot	Neottia nidus-avis
kimalaisorho	flugblomster	Ophrys insectifera
keltalehdokki	grönvit nattviol	Platanthera clorantha
Muut
hanhenputki	bäckmärke	Berula erecta
räpelö	darrgräs	Briza media
lännenkurho	kortbladig spåtistel	Carlina vulgaris ssp. vulgaris
pikkusappi	dvärgarun	Centaurium pulchellum
taarna	ag	Cladium mariscus
saksankärhö	skogsklematis	Clematis vitalba
luhtavilla	ängsull	Eriophorum angustifolium
päivännouto	solvända	Helianthemum nummularium
meriparsaherne	klöverärt	Lotus maritimus
ojavesikrassi	vinterfräne	Nasturtium x sterile
rento-orakko	puktörne	Ononis spinosa ssp. procurrens
siniyökönlehti	tätört	Pinguicula vulgaris
katkeralinnunruoho	rosettjungfrulin	Polygala amarella
jauhoesikko	majviva	Primula farinosa
lettokarhunruoho	kärrlilja	Tofieldia calyculata
ojatädyke	bäckveronika	Veronica beccabunga

 

Visbyn vanha kaupunki ja kasvitieteellinen puutarha (ti 27.6.2017)

Kun on koko päivän rämpinyt metsässä ja niityllä, iltalenkiksi sopii hyvin tutustuminen vanhaan hansakaupunkiin. Siispä lähdimme vielä Mulden-reissulta palattuamme kohti Visbyn vanhaa kaupunkia, joka on historiallisesti mielenkiintoinen ja suosittu turistikohde: sieltä löytyy lukuisia vanhojen kirkkojen raunioita, keskiaikaisia taloja on jäljellä noin 150 kpl ja vanhaa kaupunkia ympäröi hyvin säilynyt kehämuuri. Myös kasvillisuus mukulakivettyjen katujen varsilla oli monipuolista. Sen lisäksi, että talojen seiniä koristivat runsaat köynnösruusuistutukset, seinän- ja kivenraoista pilkisti myös lukuisia puutarhasta karanneita tai vanhan kulttuurin seuralaiskasveja.

Visbyn vanhaa kaupunkia ympäröi hansakaupungeille tyypillinen kehämuuri. Muuri on valmistunut vuonna 1288, ja se on rakennettu kahdessa vaiheessa. Visbyn muuri on Euroopan parhaiten säilyneitä muureja.

Visbyssä oli keskiajalla 17 kirkkoa, joista vain yksi on nykyään käytössä. 13 kirkon rauniot ovat kuitenkin säilyneet nykyaikaan asti paikoillaan.

Visby tunnetaan myös ”Ruusujen kaupunkina”, sillä köynnösruusut koristavat lähes joka talon kadunpuoleista seinää.

Mielenkiintoisiin Visbyn vanhan kaupungin kasvilöytöihin kuului porro (Ballota nigra), joka kasvoi heti kehämuurin ulkopuolella ihan muurin juurella. Katsoin paikan päällä, että onpa erikoisen näköinen peippi ja otin valokuvan myöhempää määritystä varten. Oikea lajinimi löytyi vasta kotona Suuren Pohjolan kasvion ääressä. Kasvupaikka oli lajille tyypillinen, sillä sitä tavataan Pohjoismaissa etenkin vanhoilla kulttuurimailla ja raunioilla. Laji on kotoisin Välimeren alueelta, ja sitä on käytetty vuosisatojen ajan lääkekasvina.

Siellä täällä kadunvarsilla kasvoi keltakiurunkannusta (Pseudofumaria lutea), joka on kotoisin Italian ja Sveitsin alppilaaksoista.

Kovin laajasti emme ehtineet vanhan kaupungin mukulakivikaduilla kierrellä, sillä suuntasimme suorinta reittiä DBW:n kasvitieteelliseen puutarhaan, joka sijaitsee heti merenrannan tuntumassa vanhan kaupungin pohjoisosassa. Puutarha on perustettu vuonna 1855 ja sinne on vapaa pääsy ympäri vuorokauden. Alue on kooltaan vain 2,5 ha, mutta iltaretkikohteeksi se oli juuri sopivan kokoinen ja siellä pääsi tutustumaan myös historiaan, sillä puutarhan eteläosassa sijaitsee muratin peittämä vanhan kirkon raunio. Puutarhasta löytyi luonnollisesti paljon ruusuistutuksia mutta myös mielenkiintoisia puita, yrttitarha, huvimaja, pieni lampi vesikasveineen ja Carl von Linnén patsas. Erityisesti olin kiinnostunut näkemään nenäliinapuun, jonka kukinta oli juuri sopivasti upeimmillaan.

DBW:n kasvitieteellisen puutarhan istutuksia. DBW on lyhenne puutarhan vuonna 1855 perustaneen ja sen edelleen omistavan seuran nimestä (”De Badande Vännerna”).

Puutarhan huvimaja on maalattu joitakin vuosia sitten uudelleen alkuperäisiin väreihin.

Nenäliina- eli kyyhkyspuu (Davidia involucrata) on kotoisin Kiinasta, mutta sitä viljellään muuallakin koristekasvina. Puu kuuluu tupelokasvien (Nyssaceae) heimoon ja on sukunsa ainoa laji. Puun kukintoja ympäröi kaksi valkoista suojuslehteä, jotka voivat olla jopa 30 cm pitkiä. Puu on saanut nimensä näistä suojuslehdistä, jotka muistuttavat nenäliinoja tai kyyhkysiä. Myös Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa kasvaa pieni nenäliinapuu, mutta se ei ilmeisesti ole vielä koskaan kukkinut. Visbyn nenäliinapuun alusta oli valkoisenaan puusta irroneita suojuslehtiä.

Veripähkinä (Corylus maxima ’Purpurea’) on kaakkoiseurooppalaisen isopähkinäpensaan punalehtinen lajike. Se on suosittu koristepensas mutta talvenarkana Suomen oloissa harvinainen lajike.

Päivän hienojen kämmekkälöytöjen sarjan kruunasi kruunutikankontti (Cypripedium reginae), joka kukki komeasti kasvitieteellisen puutarhan huvimajan rinteessä. Laji on kotoisin Pohjois-Amerikasta, ja se on Minnesotan osavaltion kansalliskukka.

Paluumatkan puutarhasta taitoimme kaupunginmuurin sisäpuolta pitkin kiertäen. Visbyn vanhan kaupungin kiertelyyn olisi voinut varata enemmänkin aikaa, mutta kolmessa päivässä ei yksinkertaisesti ehdi kaikkea. Esimerkiksi Almedalin kuuluisa puisto jäi meiltä kokonaan näkemättä ja rantapromenadille ehdimme luoda vain pikaisen silmäyksen. Kaupunki- ja puutarhakierroksen lopuksi pääsimme kuitenkin ihailemaan vielä muurin ja kaupungin tornien taakse laskevaa aurinkoa, joka oli vaikuttava näky.

Heti kasvitieteellisen puutarhan muurin takana aukesi ilta-auringossa paistatellut rantapromenadi, jossa oli paljon väkeä iltakävelyllä.

Aurinko laskee Visbyn taakse. Aika palata majapaikkaan.

Lisää kuvia Flickrissä.

Nähtyjä kasveja:

Visbyn vanha kaupunki
liuskasalkoruusu	stockros	Alcea ficifolia
leijonankita	lejongap	Antirrhinum majus
porro	bosyska	Ballota nigra
rauniokilkka	murreva	Cymbalaria muralis
muuritatar	bokharabinda	Fallopia baldschuanica
keltakiurunkannus	gul nunneört	Pseudofumaria lutea
valkovaleakaasia	robinia	Robinia pseudoacacia
Kasvitieteellinen puutarha
veripähkinäpensas	blodhassel	Corylus maxima ’Purpurea’
kruunutikankontti	drottningsko	Cypripedium reginae
nenäliina- eli kyyhkyspuu	näsduksträd	Davidia involucrata
jättimarskinlilja	jättestäpplilja	Eremurus robustus
alppitähti	edelweiss	Leontopodium alpinum
tulppaanipuu	tulpanträd	Liriodendron tulipifera
vitikiehkurio	morina	Morina longifolia
keisaripuu	kejsarträd	Paulownia tomentosa
puistoplataani	platan	Platanus x acerifolia
mammuttipetäjä	mammutträd	Sequoiadendron giganteum

Mulden suurvalkut ja punavalkut (ti 27.6.2017)

Gannarven laitumelta ei ollut pitkä matka Mulden suojelualueelle eli päivän varsinaiseen kohteeseemme. Jätimme auton Gannarven pysäköintipaikalle, ylitimme tien ja kuljimme tien reunaa noin sata metriä tulosuuntaan. Sitten näkyikin jo suojelualueen kyltti metsässä tien vieressä pienen rinteen päällä. Kyltiltä lähti metsään selvä polku ja maasto oli tasaista, mutta ryteikköinen kasvillisuus ja runsaat orapihlajat tekivät etenemisestä työlästä. Polku kulki tiheän metsän ja pienten aukeampien kohtien mosaiikissa noin puolen kilometrin matkan kadoten aukioilla usein lähes kokonaan. Murattia kasvoi sekä maassa että kiipeili puussa. Maantien äänet kuuluivat koko ajan selvästi, sillä metsäkaistale oli vain noin 100 metriä leveä ja melkein kiinni tiessä.

Mulden luontopolun ryteikköä

Muratti (Hedera helix) esitteli liianimaisuuttaan Mulden luontopolulla.

Mulden luonnonsuojelualue (n. 6 ha) on perustettu suurvalkun suojelua varten, ja jonkin matkaa polkua kuljettuamme törmäsimme pienellä aukealla ensimmäisiin suurvalkkuihin. Suurvalkkuja kasvoi hajallaan siellä täällä ehkä reilussa kymmenessä kohtaa niukkoina kasvustoina, mutta suurimmalla osalla kukinnot olivat jo kokonaan lakastuneet, mikä vaikeutti niiden huomaamista maastossa. Yhtään kunnolla kukkivaa suurvalkkua emme löytäneet, mutta muutamassa kasvustossa oli sentään vielä jotain kuvattavaa jäljellä. Kahdesta paikkaa löysimme punavalkkuja, jotka puolestaan olivat juuri parhaimmassa kukassa. Niidenkin kuvaaminen oli kuitenkin haastavaa, koska päivä oli aurinkoinen ja metsä tiheä, mikä aiheutti kenttäkerroksen tasossa valon ja varjon suurikontrastisen mosaiikin. Muldessa pitäisi joidenkin lähteiden mukaan kasvaa lisäksi miekkavalkkua, mutta sitä emme nähneet. Sen sijaan näimme muutamassa kohtaa pesäjuurta.

Suurvalkun (Cephalanthera damasonium) pohjoisimmat kasvupaikat ovat Tanskassa ja Gotlannissa, missä laji kasvaa kuivissa kalkkipitoisissa männiköissä. Suomessa suurvalkkua ei tavata. Lajin kukinta Muldessa oli vierailumme aikaan jo melkein ohi.

Punavalkku (Cephalantera rubra) on Suomessa äärimmäisen uhanalainen ja rauhoitettu kämmekkälaji. Punavalkku kukki vierailumme aikaan Muldessa upeasti.

Kun olimme kulkeneet Mulden luontopolun edes takaisin, palasimme autolle ja suuntasimme läheiseen Lojstaan, jossa piti olla näkemisen arvoinen niitty, Lojsta prästäng. Niitty löytyikin helposti, sillä se sijaitsi ihan kirkkoa vastapäätä. Gotlannin kirkot ovat muodoltaan korkeita ja ne on perinteisesti rakennettu kalkkikivestä, joten ne erottuvat jo kaukaa tasaisesta maisemasta.  Lojstan niitty oli hieno mutta ei kuitenkaan ihan Alvenan tasoa. Kämmeköistä soikkokaksikko kasvoi täälläkin runsaana ja valkolehdokin kynttilöitä sojotti siellä täällä. Hienoin löytö oli kuitenkin soikkokämmekkä, jonka kukinto oli vielä melko tuore. Keskellä niittyä olevalta vanhalta komealta puunrungolta löytyi myös suuri raidankeuhkojäkäläkasvusto.

Lojsta prästäng

Lojstan niityltä löysimme vielä kukassa olleen soikkokämmekän (Orchis militaris).

Paluureitti Visbyyn oli hiukan erikoinen. Päädyimme ensin sattumalta Lojsta hedin russponipuiston parkkipaikalle, josta lähti luontopolku läheiselle lettosuolle (Botes källmyr). Kello oli kuitenkin jo sen verran paljon ja varsinainen suo niin kaukana, että kävelimme ehkä kilometrin verran luontopolkua näkemättä merkkiäkään suosta, kunnes käännyimme takaisin kannoillemme. Jälleen parkkipaikalla tapasimme kaksi hipahtavan oloista ruotsalaista patikoijaa, joille tarjosimme pyynnöstä kyydin Fröjelin ekokylään. Tämän pienen ylimääräisen lenkin seurauksena ajoimme paluumatkalla uudestaan Mulden ohi. Illalla poistimme kahdesta aikuisesta yhteensä 15 punkkia, jotka kaikki olivat ehtineet kiinnittyä tiukasti ihoon. Tarinan opetus: kuivassakin metsämaastossa olisi hyvä käyttää aina pitkävartisia kumisaappaita tai vähintäänkin tunkea lahkeet sukkien sisään!

Botes källmyrin suoalueelle vievää luontopolkua. Ahdekaura ja verikurjenpolvi kasvoivat runsaina mäntymetsässä.

Lisää kuvia Flickrissä.

Nähtyjä lajeja:

Mulde
varjolehtoluste	lundskafting	Brachypodium sylvaticum
suurvalkku	stor skogslilja	Cephalanthera damasonium
punavalkku	röd skogslilja	Cephalanthera rubra
muratti	murgröna	Hedera helix
pesäjuuri	nästrot	Neottia nidus-avis
Lojsta prästäng
otasukapää	kamäxing	Cynosurus cristatus
raidankeuhkojäkälä	lunglav	Lobaria pulmonaria
soikkokaksikko	tvåblad	Listera ovata
soikkokämmekkä	johannesnycklar	Orchis militaris
valkolehdokki	nattviol	Platanthera bifolia
Botes källmyrin luontopolku
haarahietalilja	liten sandlilja	Anthericum ramosum
ahdekaura	ängshavre	Avenula pratensis
verikurjenpolvi	blodnäva	Geranium sanguineum
isolinnunruoho	jungfrulin	Polygala vulgaris
isoniittyhumala	praktbrunört	Prunella grandiflora
sinilupikka	älväxing	Sesleria caerulea
tähkätädyke	axveronika	Veronica spicata

Merenrantaa ja viikinkiaikainen venehauta (ti 27.6.2017)

Toisen päivän varsinainen kohde oli Mulden suojelualue Fröjelissä 40 kilometriä Visbystä etelään. Tässä postauksessa keskityn kuitenkin matkan varren nähtävyyksiin, ja lisää Muldesta seuraa myöhemmässä postauksessa. Fröjeliin pääsee Visbystä vilkkaasti liikennöityä rannikkotietä 140, joka on Gotlannin mittakaavassa oikea pikatie ja reunustettu myös poikkeuksellisen pitkältä matkalta kevyenliikenteenväylällä. Toftan eteläpuolella tie kulkee useassa kohtaa melkein kiinni merenrannassa, mistä on upeat näkymät avomerelle. Yhdessä tällaisessa kohdassa vähän Västergarnista etelään oli pysäköintialue ja pääsy aidan yli portaita pitkin rantalaitumelle, joka täytyi toki käydä katsastamassa.

Tie 140 Västergarnista etelään. Tien oikealla eli länsipuolella näkyy rantalaidun, jonne pääsi portaita pitkin aidan yli. Horisontissa siintää Lilla Karlsön saari.

Avointa rantalaidunta Västergarnin eteläpuolella. Lähes koko Gotlannin rannikko on suojeltu 100-300 metrin leveydeltä. Näin muodostuvan Gostlandskusten-nimisen luonnonsuojelualueen kokonaispinta-ala on 10 400 ha.

Kapealta merenrantalaitumelta oli esteetön näköala kohti ulappaa ja horisontissa siintävää, profiililtaan erikoisen muotoista Lilla Karlsön saarta sekä läheistä Utholmenin matalaa lammas- ja lintusaarta. Pienessä poukamassa rannan tuntumassa uiskenteli joutsenpari, ja heti levävallin yläpuolella kasvoi runsaasti koirankieltä. Laitumella kasvoi myös mm. verikurjenpolvea, suikerohanhikkia ja lännenkurhoa. Pienestä kosteasta painanteesta löysin valkokukkaisen, 3-kehälehtisen vesikasvin, jolle en heti keksinyt nimeä. Vasta kotona sain määritettyä kasvin Suuren Pohjolan Kasvion avulla pystysarjasarpioksi. Ei ihme, ettei nimeä meinannut löytyä, koska lajia ei tavata Suomessa. Kasvit ovat siitä mukava harrastus, että aina riittää uutta opittavaa.

Rohtokoirankieli (Cynoglossum officinalis) on vanhan kulttuurin seuralaislaji, jota pahan hajunsa takia istutettiin talojen seinustoille pitämään hiiret ja rotat loitolla. Gotlannissa laji kasvoi merenrannalla muodostaen kookkaita kasvustoja heti levävallin yläpuolelle. Suomessa koirankieli on lounainen ja harvinaistuva, silmälläpidettäväksi luokiteltu laji. En ole koskaan nähnyt lajia Suomessa.

Suikerohanhikki (Potentilla reptans) suikerteli nimensä mukaisesti pitkin maata. Etelä-Ruotsissa laji on yleinen, ja Suomessakin se kasvaa etenkin Ahvenanmaalla ja lounaissaaristossa alun perin laivojen painolastimaan mukana kulkeutuneena.

Pystysarjasarpiota (Baldellia ranunculoides) tavataan Pohjoismaissa vain Tanskassa ja eteläisimmässä Ruotsissa. Gotlannissa laji on kohtalaisen yleinen mutta muualla harvinainen.

Laitumelta matka jatkui ilman pysähdyksiä Muldeen. Suojelualueen kohdalla tien toisella puolella oli sopivasti parkkipaikka, jonka vieressä oli upea kukkameren täyttämä laidunalue ja pronssikautinen venehauta, Gannarve skeppssätning. Tällekin laitumelle pääsi aidan yli portaita, vaikka alueella oli hevosia laiduntamassa. Periaatteessa hevoslaitumelle ei olisi hyvä mennä, mutta koska hevoset olivat ison laidunalueen toisessa päässä, uskaltauduin ihmettelemään laitumen kasvillisuutta ja venehautaa lähietäisyydeltä. Horisontissa siinsi jälleen Lilla Karlsö, täällä kuitenkin selvästi aiempaa pysähdyspaikkaa lähempänä.

Näkymä Gannarven laidunalueen yli kohti Lilla Karlsön suojeltua saarta, joka on lähes kokonaan puutonta kalkkikiviylänköä. Lilla Karlsö ja läheinen Stora Karlsö ovat Itämeren ainoita varsinaisia lintusaaria. Saarille pääsee vuoroveneellä, mutta meillä ei ollut valitettavasti aikaa vierailla niillä.

Gotlannista tunnetaan 350 myöhäispronssikautista (n. 1100-400 eKr) venehautaa. Gannarven laitumella on ollut kaksi tällaista kivillä veneen muotoon rajattua hauta-aluetta. Toinen näistä oli kuitenkin maan muokkauksen seurauksena kadonnut kokonaan 1800-luvulle tultaessa ja toisestakin oli vain muutama kivi jäljellä. Paremmin säilynyt hauta restauroitiin 1960-luvulla.

Iso osa Gannarven laitumesta oli sinisen neidonkielimeren peitossa. Ruotsalaiset ovat ymmärtäneet kasvin syvimmän olemuksen selvästi suomalaisia paremmin, mikä näkyy nimeämisessä: ”blåeld” eli sinituli kuvastaa täydellisesti näkyä Gannarvessa ja kaikkialla, missä neidonkieltä kasvaa massoittain. Sinisen lomassa näkyi peltomaitikan punaisia täpliä sekä masmalon ja päivännoudon kultaläikkiä. Myös ahokylmänkukan pölypalloja oli siellä täällä, ja laitumen reunalla kukkivat parsa ja käärmeenlaukka. Erästä kookasta huulikukkaista kasvia jäin ihmettelemään, eikä asiaa auttanut se, ettei kasvi ollut vielä kukassa. Vasta kotona onnistuin määrittämään kasvin valokuvasta Suuren Pohjolan kasvion ja pitkällisen googlettamisen avulla loistosalviaksi.

Neidonkieli ja peltomaitikka värjäsivät Gannarven laitumen sinipunaiseksi.

Myös keltaista väriä löytyi, tässä masmalon (Anthyllis vulneraria) värjäämänä.

Loistosalvia (Salvia x sylvestris) on lehtosalvian (S. nemorosa) ja niittysalvian (S. pratensis) risteymä ja Suomessa suosittu koristekasvi. Suuren Pohjolan kasvion mukaan loistosalvia esiintyy luonnossa kantalajejaan yleisemmin.

Lisää kuvia Flickrissä.

Nähtyjä lajeja:

Västergarnin rantalaidun
pystysarjasarpio	flocksvalting	Baldellia ranunculoides
lännenkurho	kortbladig spåtistel	Carlina vulgaris ssp. vulgaris
rohtokoirankieli	hundtunga	Cynoglossum officinale
sikoangervo	brudbröd	Filipendula vulgaris
verikurjenpolvi	blodnäva	Geraneum sanguineum
suikerohanhikki	revfingerört	Potentilla reptans
sinivatukka	blåhallon	Rubus caesius
pukinparta	ängshaverrot	Tragopogon pratensis
Gannarven laidun
käärmeenlaukka	skogslök	Allium scorodoprasum
masmalo	getväppling	Anthyllis vulneraria
ruokaparsa	sparris	Asparagus officinalis
kurjenkello	stor blåklocka	Campanula persicifolia
ketokaunokki	väddklint	Centaurea scabiosa
neidonkieli	blåeld	Echium vulgare
ahomatara	vitmåra	Galium boreale
päivännouto	solvända	Helianthemum nummularium
päivänkakkara	prästkrage	Leucanthemum vulgare
peltomaitikka	pukvete	Melampyrum arvense
huopakeltano	gråfibbla	Pilosella officinarum
ahokylmänkukka	fältsippa	Pulsatilla pratensis
loistosalvia	skogssalvia	Salvia x sylvestris
nurmikohokki	smällglim	Silene vulgaris
jänönapila	harklöver	Trifolium arvense

Elämää gotlantilaisessa unikkopellossa (ma 26.6.2017)

Paluumatkalla Visbyyn 147-tien varressa jossain Bogen ja Vallstenan risteyksien välillä tien eteläpuolinen maisema muuttui täysin yllättäen ja varoittamatta verenpunaiseksi. Unikkopeltoja oli näkynyt pitkin matkaa, mutta tämä kyseinen punameri oli laskevan auringon valossa niin sykähdyttävä näky, että pakko oli heti paikalla pysähtyä taltioimaan se.

Verenpunainen unikkopelto oli sananmukaisesti pysäyttävä näky.

Melkein samalla hetkellä, kun pysäytin auton tien viereen ja kapusin sieltä ulos, myös vastaan tullut auto seisahtui jonkin matkan päähän, ja sieltä lähti tyyppi pinkomaan hurjaa vauhtia kohti minua. Säikähdin jo, että olin pysäköinyt väärin tai tekemässä jotain muuta luvatonta, mutta sitten juoksijakin kaivoi kameran esiin ja alkoi räpsiä vimmatusti kuvia maisemasta. Kyseinen pelto oli siis muidenkin mielestä pysähtymisen arvoinen nähtävyys!

Suomessa silkkiunikko (Papaver rhoeas) on satunnainen tulokaslaji, mutta Gotlannissa se on peltojen yleinen rikkakasvi. Osa gotlantilaisista pelloista tosin on niin punaisia, että niillä selvästi viljellään nimenomaan unikkoja, vaikka kaupallisesta kasvatuksesta tuskin on kyse.

Viereinen pelto ei ollut ihan yhtä punainen, koska unikkojen joukossa kasvoi peltosauniota.

Kurkistus syvemmälle peltoon paljasti unikkomeren lomasta jos jonkinlaisia rikkaruohoja. Monet näistä, kuten aurankukka ja ruiskattara, ovat aiemmin olleet viljapeltojen yleisiä rikkaruohoja myös Suomessa. Nykyisin tehokkaat rikkakasvien torjunta-aineet ja siemenviljan puhdistusmenetelmät ovat kuitenkin tehneet monista peltojen rikkakasveista suoranaisia superharvinaisuuksia.

Kaunis aurankukka (Agrostemma githago) oli meilläkin aiemmin yleinen viljapeltojen rikkakasvi mutta katosi lähes olemattomiin 1960-luvulle tultaessa. Maanviljelijät tuskin jäivät aurankukkaa kaipaamaan, sillä sen siemenissä on myrkyllisiä yhdisteitä, jotka viljan sekaan joutuessaan pilasivat jauhot tekemällä niistä pahanmakuisia ja aiheuttamalla pahoinvointia. Nykyään aurankukkaa tavataan lähes koko Suomessa harvinaisena satunnaisena uustulokkaana rautateillä, pientareilla ja joutomailla.

Myös ruiskattara (Bromus secalinus) on ollut Suomessa aiemmin yleinen ruispeltojen haitallinen rikkaruoho, joka on nykyään suuresti harvinaistunut. Olen 2010-luvulla löytänyt ruiskattaran kerran kemiöläisestä ruispellosta.

Rikkakukonkannuksella (Consolida regalis) on samanlainen historia kuin aurankukalla ja ruiskattaralla. Nykyisin rikkakukonkannus kasvaa harvinaisena tulokkaana myllyillä, satamissa, rautateillä ja muilla epävakailla, vilkkaasti liikennöidyillä paikoilla.

Lopuksi vielä katsaus unikkopellon läheiselle tienpientareelle, jonka kukkaloisto ei kalvennut edes unikkomeren rinnalla.

Tyypillistä gotlantilaisen maalaismaiseman tienpientareen kukkaloistoa: keltareseda, peltomaitikka ja neidonkieli. Taustalla näkyy myös heinäkauraa. Peltomaitikka on Suomessa lounaissaariston harvinaisuus, jonka pääsee varmimmin näkemään Seilin saarella Nauvossa.

Lisää kuvia Flickrissä.

Nähtyjä lajeja:

aurankukka	klätt	Agrostemma githago
heinäkaura	knylhavre	Arrhenatherum elatius
ruiskattara	råglosta	Bromus secalinus
ketokaunokki	väddklint	Centaurea scabiosa
rikkakukonkannus	riddarsporre	Consolida regalis
neidonkieli	blåeld	Echium vulgare
viisisädetyräkki	revormstörel	Euphorbia helioscopia
peltomaitikka	pukvete	Melampyrum arvense
silkkiunikko	kornvallmo	Papaver rhoeas
keltareseda	gulreseda	Reseda lutea

Klinteklinten – raukkeja kuivalla maalla (ma 26.6.2017)

Kun Alvenan niitty oli nähty, kello ei ollut vielä hirveästi ja sää oli edelleen aurinkoinen. Siksi emme lähteneet suoraan takaisin länteen kohti Visbyä vaan jatkoimme matkaa itään ajatuksena kiertää takaisin majapaikkaan itärannikon kautta, jonne ei ole Vallstenasta pitkä matka. Itärannikon 146-tien varrella juuri ennen Bogen risteystä risteyksen eteläpuolella ja heti tien länsipuolella näkyi yhtäkkiä kalkkikalliopylväitä eli raukkeja. Hetken kuluttua vastaan tuli myös parkkipaikka, joten ei muuta kuin sinne! Parkkipaikan opastaulu kertoi meidän tulleen Klinteklintenin luonnonsuojelualueelle, jolla on useita raukkeja noin 300 metrin matkalla. Olimme päättäneet jo Gotlannin-matkaa suunnitellessamme, ettemme edes yritä ehtiä kolmen päivän aikana Gotlannin etelä- ja pohjoisosien kuuluisille raukkialueille. Nyt löysimme kuitenkin raukkeja aivan sattumalta matkan varrelta ja vielä sellaisesta paikasta, jonka olemassaolosta emme olleet edes kuulleet. Mielenkiintoiset luonnonkohteet on onneksi viitoitettu Gotlannissa yleensä niin hyvin, että niille löytää etsimättäkin, jos vain sattuu kulkemaan ohi.

Klinteklintenin raukkialue sijaitsee 146-tien varressa noin kilometrin 147-tien risteyksestä (Bogen risteys) etelään. Luonnonsuojelualueella on 300 metrin matkalla lukuisia raukkeja kalkkikalliojyrkänteen ja tien välissä.

Raukit ovat kalkkikivipaasia tai -kumpareita, joiden ympäriltä heikompi kiviaines on aikojen saatossa jauhautunut meren aaltojen vaikutuksesta pois. Klinteklintenin raukkialue tosin sijaitsee nykyään n. 1,5 kilometriä rannikolta sisämaahan päin tien ja kalkkikalliorinteen välissä. Maasto on avointa ketoa, jolla kulkee raukkien lomassa kohtalaisen helppokulkuinen polku. Polku myös kiipeää jyrkän kalkkikalliorinteen päälle, josta on hienot näköalat raukkialueelle ja horisontissa siintävälle tehdasalueele. Klinteklintenin erikoisuutena on ns. raukkiportti, iso kalkkipaasi jonka alaosassa on reikä, josta ihminen mahtuu ryömimään läpi.

Rapautunut kalkkikalliojyrkänne on monille kasveille mieluinen kasvualusta.

Raukkialuetta kalliojyrkänteen päältä nähtynä. Alueen itälaidalla kulkee tie 146.

Klinteklintenin raukkiportti

Raukkialueen kedolla kasvoi runsaasti mm. käärmeenpistonyrttiä, neidonkieltä, ahokylmänkukkaa ja tietysti päivännoutoa. Kalkkilohkareilla kiipeili seinäraunioista ja meilläkin huonekasvipuolelta tuttua murattia, joka kasvaa Gotlannissa luonnonvaraisena. Myös mielenkiintoisia heiniä, kuten ketotähkiötä ja tähkähelmikkää, tuli kedolla vastaan. Kalkkikivialustalla kalliojyrkänteen päällä kasvoi mm. valkomaksaruohoa, tähkätädykettä sekä verikurjenpolvea.

Käärmeenpistonyrtti (Vincetoxicum hirundinaria) kasvoi yleisenä raukkialueella.

Muratti (Hedera helix) kiipeili kalkkilohkareella. Muratti esiintyy Gotlannissa luonnonvaraisena ja on saaren maakuntakukka.

Ahokylmänkukka (Pulsatilla pratensis) on kalkinsuosija ja kasvaa Gotlannissa yleisenä. Laji kukkii jo keväällä mutta on helppo havaita myös kesällä pölypallomaisista hedelmyksistään. Kaakkois-Gotlannissa esiintyy muutamalla paikalla myös harvinaista gotlanninkylmänkukkaa (Pulsatilla vulgaris ssp. gotlandica), jota ei tavata missään muualla maailmassa. Kuvassa keskellä näkyvä heinä on hietatähkiö (Phleum arenarium).

Valkomaksaruoho (Sedum album), tähkähelmikkä (Melica ciliata) ja neidonkieli (Echium vulgare).

Kalkkikivikosta ja raukkien pinnasta voi löytää muinaisten eliöiden fossiileja, joiden irrottaminen lohkareista oli opastaulun varoitusten mukaan ehdottomasti kielletty. Eipä tullut houkutuksen vaaraa, kun ei sattunut yhtään fossiilia silmään, mutta kalkkilohkareiden rupijäkäläpäällystä silmäillessä tuli mieleen, että onkohan joku onneton joutunut joskus kartoittamaan koko Gotlannin kalkkijäkälälajiston. Ei taitaisi onnistua ihan kesätyönä sellainen projekti!

Kalkkikallioilla elää poikkeuksellisen runsas jäkälälajisto. Suomessa kalkkijäkälien osuus koko maan jäkälälajistosta on arvion mukaan yli satakertainen kalkkikallioiden pinta-alaan nähden. Gotlannissa kalkkikalliot ovat yleisiä, joten jäkälälajien runsauskin on varmasti aivan omaa luokkaansa.

Lisää kuvia löytyy Flickristä.

Nähtyjä kasvilajeja:

hietalaukka	sandlök	Allium vineale
keltasauramo	färgkulla	Anthemis tinctoria
seinäraunioinen	murruta	Asplenium ruta-muraria
kalliotuhkapensas	rött oxbär	Cotoneaster scandinavicus
neidonkieli	blåeld	Echium vulgare
verikurjenpolvi	blodnäva	Geraneum sanguineum
muratti	murgröna	Hedera helix
päivännouto	solvända	Helianthemum nummularium
rehumailanen	mellanlusern	Medicago x varia
tähkähelmikkä	grusslok	Melica ciliata
hietatähkiö	sandtimotej	Phleum arenarium
ahokylmänkukka	fältsippa	Pulsatilla pratensis
valkomaksaruoho	vit fetknopp	Sedum album
hoikkaängelmä	backruta	Thalictrum simplex
tähkätädyke	axveronika	Veronica spicata
käärmeenpistonyrtti	tulkört	Vincetoxicum hirundinaria

Alvena lindaräng – niittykasvillisuuden eldorado (ma 26.6.2017)

Ensimmäinen kohteemme oli Alvena lindaräng, lehdesniitty Vallstenan alueella n. 25 km Visbystä itään. Kohde valikoitui Aulikki Salmian Pohjolan uhanalaiset kämmekät -kirjan Gotlannin 12 kämmekkäkohteen joukosta kirjailijan itsensä nimenomaisen suosituksen perusteella. Niitylle oli helppo löytää, koska se oli näköetäisyydellä Vallstenan kirkosta ja sinne oli hyvät opasteet tieltä. Niityn laidalla on pieni siistein käymälöin varustettu parkkipaikka, jossa ei ainakaan käyntipäivänämme ollut ruuhkaa. Meillä oli onnea sään suhteen, sillä menomatkalla tuli välillä reippaastikin vettä, mutta juuri ennen niitylle saapumista sade taukosi ja vähän myöhemmin aurinkokin alkoi paistaa. Harmi vain, että navakan tuulen takia lähes kaikki päivän kasvikuvat olivat enemmän tai vähemmän tärähtäneitä.

Alvena lindaräng -niittyn sisäänkäynti. Niitty on aidattu.

Alvena lindaräng (6 ha) on yksi Gotlannin suurimmista säännöllisesti hoidettavista niityistä. Luonnonsuojelualue siitä tuli vuonna 1980. Alue on harvapuustoisen hakamaan ja tiheämpien lehtipuusaarekkeiden kirjomaa mosaiikkia, jossa näkyvät edelleen selvästi perinteisen lehdesniittytalouden jäljet. Puukerros koostuu jaloista lehtipuista, kuten metsälehmuksesta (Gotlannin ainoa merkittävä esiintymä), tammesta ja lehtojalavasta, sekä haavasta. Kenttäkerroksen kukkarunsaus sekä puiden alla että etenkin niiden välissä on keskikesällä päätähuimaava. Alueella kulkee noin kolmen kilometrin pituinen luontopolku, joka jatkuu myös varsinaisen suojelualueen ulkopuoliselle laitumelle. Me pysyttelimme kuitenkin varsinaisen niityn alueella, koska siellä oli helpompi kulkea ja nähtävää riitti sielläkin enemmän kuin laki sallii.

Suojellut lehdesniityt ovat syntyneet perinteisen karjanhoidon vaikutuksesta. Lehdesniittyjä on niitetty tai laidunnettu, ja niiden puista on katkottu lehdeksiä karjan rehuksi. Valkoiset tupsut ovat sikoangervoa, joka kasvoi niityllä runsaana.

Niityn kukkarunsautta, näkyvimpinä lajeina päivänkakkara ja etualan violetti isoniittyhumala, joka on Gotlannin ja Öölannin kalkkimaiden erikoisuus.

Heti portilla meitä tervehtivät päivännoutojen kultatäplät ja niittyräpelön hauskasti tuulessa värisevät tähkylät. Pian vastaan tuli myös sikoangervoa, isoniittyhumalaa, pienenpieniä linnunruohoja, purtojuurta, tuulessa heiluvia otasukapäitä, häränsilmiä, sinilupikkaa, röyhyhelmikkää ja vaikka mitä hienouksia. Olo oli kuin Liisalla Ihmemaassa, ja erityisesti linnunruohot ja otasukapää ilahduttivat, koska tämä oli ensimmäinen kohtaaminen niiden kanssa luonnossa. Kääntöpuolena on todettava, että tällaisen kukkaloiston jälkeen hienoinkin suomalainen niitty vaikuttaa kovin vaisulta.

Sikoangervo, purtojuuri, puna-apila ja isolaukku

Häränsilmä ja päivännouto loistivat kilpaa auringon kanssa.

Pienenpienet linnunruohot ovat Suomessa pääosin lounaisia harvinaisuuksia. Katkeralinnunruoho (vas.) kasvoi niityllä melko yleisenä ja tupsulinnunruoho (oik.) niukkana.

Otasukapää, röyhyhelmikkä, niittyräpelö ja sinilupikka ovat Suomessa lähinnä Ahvenanmaan erikoisuuksia. Tuulinen päivä teki heinien kuvaamisesta melkoista taistelua tuulimyllyjä vastaan.

Alvenasta on tavattu 12 kämmekkälajia, joista soikkokaksikko, kalkkimaariankämmekkä ja valkolehdokki kukkivat todella runsaasti vierailumme aikana. Myös kirkiruoho oli siellä täällä edelleen kukassa. Lehtoneidonvaippa puolestaan oli tiukasti nupulla, mutta paljon löytyi jo lakastuneita kämmeköitä, joista oli paha mennä sanomaan varmasti tai edes epävarmasti, mikä laji oli kyseessä. Yhden soikkokämmekän onnistuin kuvaamaan, mutta senkään kunnossa ei ollut hurraamista. Kämmeköiden runsaus oli paikoin käsittämättömän suuri, mutta lajistollisesti niityn tarjonta oli kenties vähän vaatimattomampi, kuin mitä ennalta odotin. Alvena lindaräng oli kuitenkin maisemallisesti ja kasvillisuuden puolesta kokonaisuutena niin hieno kohde, että suosittelen sitä varauksetta kaikille Gotlantiin matkaaville, jos luontoretkeily edes vähäsen kiinnostaa.

Soikkokaksikkojen kynttilät loistivat joka puolella.

Valkolehdokki ja kalkkimaariankämmekkä. Taustalla näkyy kuihtuneita kirkiruohoja.

Sinisiipiä ja hopeatäpliä liihotteli siellä täällä. Tämä lienee orvokkihopeatäplä (Argynnis aglaja).

Lisää kuvia löytyy Flickristä.

Nähtyjä kasvilajeja:

Kämmekät
kalkkimaariankämmekkä	skogsnycklar	Dactylorhiza fuchsii
lehtoneidonvaippa	skogsknipprot	Epipactis helleborine
kirkiruoho	brudsporre	Gymnadenia conopsea
soikkokaksikko	tvåblad	Listera ovata
soikkokämmekkä	johannesnycklar	Orchis militaris
valkolehdokki	nattviol	Platanthera bifolia
Muut
karhunlaukka	ramslök	Allium ursinum
mäkilehtoluste	backskafting	Brachypodium pinnatum
niittyräpelö	darrgräs	Briza media
vanakeltto	klasefibbla	Crepis praemorsa
otasukapää	kamäxing	Cynosurus cristatus
sikoangervo	brudbröd	Filipendula vulgaris
päivännouto	solvända	Helianthemum nummularium
harjuhäränsilmä	slåtterfibbla	Hypochoeris maculata
ahopellava	vildlin	Linum catharcticum
peltomaitikka	pukvete	Melampyrum cristatum
röyhyhelmikkä	lundslok	Melica uniflora
katkeralinnunruoho	rosettjungfrulin	Polygala amarella
tupsulinnunruoho	toppjungfrulin	Polygala comosa
isoniittyhumala	praktbrunört	Prunella grandiflora
sinilupikka	älväxing	Sesleria caerulea
purtojuuri	ängsvädd	Succisa pratensis
metsälehmus	skogslind	Tilia cordata
lehtojalava	lundalm	Ulmus minor

 

Gotlanti 25.–29.6.2017

Matkustimme kesäkuun lopussa Gotlantiin, missä tarkoitus oli vierailla ensisijaisesti kämmekkäkohteissa. Lensimme Visbyyn ja palasimme takaisin Helsinkiin Finnairin suorilla lennoilla. Kyseessä oli omatoimimatka, mutta aikaa retkeilyyn oli vain kolme päivää, koska saapuminen oli sunnuntai-iltana ja lähtö aikaisin torstaiaamuna. Majapaikkana toimi huoneistohotelli Volontärgatans lägenhetshotell noin 1,5 km Visbyn keskustasta. Huoneistohotelli oli siisti, kohtuuhintainen ja sijainniltaan hyvä, mutta nettisivuilla mainostettu wifi ei toiminut lainkaan ja majoitus piti maksaa käteisellä, koska korttimaksulaite oli pois käytöstä. Muutenkin palvelu tuntui olevan vähän sinne päin. Onneksi älysin varmistaa saapumiseen ym. liittyvät seikat puhelimitse jo ennen matkaa, koska respa meni kiinni ennen lennon saapumista ja yhteydenpito hotellin puolelta oli todella heikkoa.

Gotlanti on suosittu pyöräilykohde, koska tiet saarella ovat suoria ja korkeuseroja on vähän. Me vuokrasimme kuitenkin auton, koska mukana matkassa oli huonojalkainen seuralainen. Kansainvälisiltä palveluntarjoajilta (Avis, EuropCar jne.) vuokra-autoa ei enää ollut saatavissa, mutta Frendo Visby St1 -huoltoaseman vuokra-auto osoittautui oikein toimivaksi (ja halvemmaksi) ratkaisuksi. Vuokra-autoon ei ollut mahdollista saada varsinaista navigaattoria, mutta Andoid-tabletille ladatun MAPS.ME-sovelluksen offline-kartat paikkasivat hyvin puutteen. Lisäksi sovellus (toisin kuin Google Maps) tunsi useimmat luonnonsuojelualueet nimeltä, mikä helpotti retkisuunnitelmien muuttamista lennosta. Kaiken kaikkiaan auto mahdollisti selvästi useampien ja monipuolisempien kohteiden näkemisen muutaman päivän aikana kuin pyöräillen tai julkista liikennettä käyttäen olisi ollut mahdollista nähdä.

Miksi Gotlanti? Se on lähellä, helposti saavutettavissa (ainakin Finnair ja Norwegian lentävät keskikesällä suoria lentoja Helsingistä Visbyyn) ja saaren kasvisto ja erityisesti kämmekkälajisto on kalkkikiven ansiosta erittäin monipuolista ja omaleimaista, joten kasviharrastajalle riittää ihmeteltävää. Nykykäsityksen mukaan Gotlannin kalkkikalliot ovat peräisin siluurikaudelta, jolloin Gotlanti sijaitsi päiväntasaajalla ja käsitti useita trooppisia koralliriuttoja. Matkan aikana kävi hyvin selväksi, että kolmessa päivässä saaresta ehtii nähdä vain pienenpienen palan. Tämä ei ole kuitenkaan mikään syy olla matkustamatta saarelle, vaan tarkoittaa vain sitä, että Gotlantiin täytyy päästä toistekin!