Vietin kesäkuun alussa neljä päivää Enontekiön Pousussa. Reissu oli luonteeltaan työmatka, joten luontoretkeilylle oli aikaa niukalti. Pieniä tutkimusretkiä ehdin kuitenkin tehdä vapaa-ajalla lähiympäristöön ja pääsinpä yhtenä päivänä piipahtamaan myös jonkin matkaa Norjan puolella. Edellisestä Lapin-reissustani oli aikaa 10 vuotta, mutta Käsivarren Lapin maisemat tuntuivat heti kotoisan tutuilta. Sää matkan aikana oli viileä (0–10 °C) ja välillä pyrytti hiukan lunta. Kesä oli kuitenkin tänä vuonna aikaisessa ja kasvillisuus mukavan pitkällä, toisin kuin aiemmilla kesäkuun alkuun osuneilla reissuillani.
Pousu sijaitsee noin 30 kilometriä Kilpisjärveltä Käsivarrentietä myöten kaakkoon heti Peeran kaakkoispuolella. Suomen puolella maisemaa hallitsevat tien molemmin puolin Pousujärven ja Oikovuopion järvet, joista ensin mainittu on oikeastaan rajajoki Könkämäenon levenemä. Tunturikoivikko ulottuu matalien vaarojen huipulle ja palsasuot vaikeuttavat maastossa liikkumista. Tien vieressä on iso ruma hiekkakuoppa, joka onneksi jää pääosin piiloon koivikon taakse. Pousujärven takana Ruotsin puolella kohoavat komeat tunturit, joiden huipulta lumi ei sula edes kesällä.
Pousussa ehdin retkeillä tien varressa, palsasuolla sekä läheisten Sierkisvaarojen rinteellä. Tien varressa kukki runsaana mesimarja ja myös kurjenkanerva, sielikkö ja tunturikurjenherne olivat ehtineet jo kukkaan. Suot olivat valkoisenaan tupasvillaa ja lakan kukkia, ja palsakumpujen päällä nuppuiset suokukat toivat maisemaan vaaleanpunaista väriä. Sierkisvaarojen huipulla kukki kuulemma uuvana, mutta itse en koskaan päässyt sinne asti, vaikka rinteessä seikkailinkin. Jäkälä- ja sammalmaailmassa riitti myös runsaasti ihmeteltävää niin soilla kuin rakkakivikoissakin, joita joku oli turhan innokkaasti kylvänyt maastoon. Tinajäkälä ja torvijäkälät peittivät maanpintaa ja suolta löytyi jos jonkin sortin rahkasammalta.
Puolen päivän reissu Norjaan suuntautui Skibotndaleniin, jossa kierrettiin vesisateessa tarkistamassa kirjosiepon pesäpönttöjä ja pysähdyttiin paluumatkalla jo aiemmilta reissuiltani tutulle Morsiamenhiukset-putoukselle. Putouksen viralliseksi nimeksi paljastui nopean googlettelun jälkeen Rovijokfossen eli Rovijoen putous, ja se sijaitsee suunnilleen puolessa välissä ajomatkaa Kilpisjärveltä Skibotniin. Polku tien vieren parkkipaikalta alas putouksen juurelle oli jyrkempi kuin muistinkaan ja osia siitä oli suljettu sortumavaaran vuoksi. Norjan puolella kevät oli pidemmällä kuin Suomessa ja polun varrelta löytyi monenlaisia kukkijoita. Oli mukava huomata, että monet aiemmilta reissuilta tutut jäkälät ja sammalet kasvoivat edelleen vanhoilla paikoillaan. Uusiakin tuttavuuksia löytyi, sillä lajintunnistustaitoni olivat kehittyneet melkoisesti sitten edellisen reissun.
Pousujärvellä käytössä oli pelastusliivit ja soutuvene, jolla pistäydyin myös Ruotsin puolella. Matka ei ollut kovin pitkä, vain reilu puoli kilometriä. Kun lähdin soutamaan Suomen puolelta, sää oli poutainen, joskin harmaa. Hetken kuluttua alkoi kuitenkin lumipyry, jota kesti vastarannalle asti. Enpä olekaan aiemmin soutanut lumisateessa! Ruotsin puolella en viitsinyt nousta maihin, koska luontevaa rantautumispaikkaa ei löytynyt, vaan tyydyin ihailemaan koivikossa äänteleviä järripeippoja veneestä. Paluumatkalla kotirannan tuntumassa yli lensi yhtäkkiä iso lintu. Tuli kiire kaivaa kamera esiin, sillä kyseessä oli merikotka. Muuten Pousujärven lintumaailma tarjosi lähinnä tukkasotkia, rantapusikossa pyöriviä keltavästäräkkejä, pari laulujoutsenta ja yksinäisen jouhisorsan. Kotona huomasin, että olin saanut pariin valokuvaan myös sinirinnan. Kuvat oli otettu koivikossa vastavaloon ja vasta voimakas vaalennus paljasti linnun sinisen leuanalusen.
Lapin luonnon lumous ehti tarttua vahvasti jo muutamassa päivässä, vaikka mitään järisyttävän hienoja lajihavaintoja ei matkalle mahtunutkaan. Halu päästä takaisin tunturimaisemiin luontoretkeilemään sen kuin vahvistui. Onneksi paluulippu on jo hankittuna niinkin pian kuin heinäkuun alkuun! Lisää kuvia kesäkuun alusta löytyy Flickristä.
Kaukana kotoa 