Visbyn vanha kaupunki ja kasvitieteellinen puutarha (ti 27.6.2017)

Kun on koko päivän rämpinyt metsässä ja niityllä, iltalenkiksi sopii hyvin tutustuminen vanhaan hansakaupunkiin. Siispä lähdimme vielä Mulden-reissulta palattuamme kohti Visbyn vanhaa kaupunkia, joka on historiallisesti mielenkiintoinen ja suosittu turistikohde: sieltä löytyy lukuisia vanhojen kirkkojen raunioita, keskiaikaisia taloja on jäljellä noin 150 kpl ja vanhaa kaupunkia ympäröi hyvin säilynyt kehämuuri. Myös kasvillisuus mukulakivettyjen katujen varsilla oli monipuolista. Sen lisäksi, että talojen seiniä koristivat runsaat köynnösruusuistutukset, seinän- ja kivenraoista pilkisti myös lukuisia puutarhasta karanneita tai vanhan kulttuurin seuralaiskasveja.

Visbyn kehämuuri
Visbyn vanhaa kaupunkia ympäröi hansakaupungeille tyypillinen kehämuuri. Muuri on valmistunut vuonna 1288, ja se on rakennettu kahdessa vaiheessa. Visbyn muuri on Euroopan parhaiten säilyneitä muureja.
Rauniokirkko
Visbyssä oli keskiajalla 17 kirkkoa, joista vain yksi on nykyään käytössä. 13 kirkon rauniot ovat kuitenkin säilyneet nykyaikaan asti paikoillaan.
Ruusujen kaupunki
Visby tunnetaan myös ”Ruusujen kaupunkina”, sillä köynnösruusut koristavat lähes joka talon kadunpuoleista seinää.
Porro (Ballota nigra)
Mielenkiintoisiin Visbyn vanhan kaupungin kasvilöytöihin kuului porro (Ballota nigra), joka kasvoi heti kehämuurin ulkopuolella ihan muurin juurella. Katsoin paikan päällä, että onpa erikoisen näköinen peippi ja otin valokuvan myöhempää määritystä varten. Oikea lajinimi löytyi vasta kotona Suuren Pohjolan kasvion ääressä. Kasvupaikka oli lajille tyypillinen, sillä sitä tavataan Pohjoismaissa etenkin vanhoilla kulttuurimailla ja raunioilla. Laji on kotoisin Välimeren alueelta, ja sitä on käytetty vuosisatojen ajan lääkekasvina.
Keltakiurunkannus (Pseudofumaria lutea)
Siellä täällä kadunvarsilla kasvoi keltakiurunkannusta (Pseudofumaria lutea), joka on kotoisin Italian ja Sveitsin alppilaaksoista.

Kovin laajasti emme ehtineet vanhan kaupungin mukulakivikaduilla kierrellä, sillä suuntasimme suorinta reittiä DBW:n kasvitieteelliseen puutarhaan, joka sijaitsee heti merenrannan tuntumassa vanhan kaupungin pohjoisosassa. Puutarha on perustettu vuonna 1855 ja sinne on vapaa pääsy ympäri vuorokauden. Alue on kooltaan vain 2,5 ha, mutta iltaretkikohteeksi se oli juuri sopivan kokoinen ja siellä pääsi tutustumaan myös historiaan, sillä puutarhan eteläosassa sijaitsee muratin peittämä vanhan kirkon raunio. Puutarhasta löytyi luonnollisesti paljon ruusuistutuksia mutta myös mielenkiintoisia puita, yrttitarha, huvimaja, pieni lampi vesikasveineen ja Carl von Linnén patsas. Erityisesti olin kiinnostunut näkemään nenäliinapuun, jonka kukinta oli juuri sopivasti upeimmillaan.

DBW:n kasvitieteellisen puutarhan istutuksia
DBW:n kasvitieteellisen puutarhan istutuksia. DBW on lyhenne puutarhan vuonna 1855 perustaneen ja sen edelleen omistavan seuran nimestä (”De Badande Vännerna”).
Huvimaja
Puutarhan huvimaja on maalattu joitakin vuosia sitten uudelleen alkuperäisiin väreihin.
Nenäliina- eli kyyhkyspuu (Davidia involucrata)
Nenäliina- eli kyyhkyspuu (Davidia involucrata) on kotoisin Kiinasta, mutta sitä viljellään muuallakin koristekasvina. Puu kuuluu tupelokasvien (Nyssaceae) heimoon ja on sukunsa ainoa laji. Puun kukintoja ympäröi kaksi valkoista suojuslehteä, jotka voivat olla jopa 30 cm pitkiä. Puu on saanut nimensä näistä suojuslehdistä, jotka muistuttavat nenäliinoja tai kyyhkysiä. Myös Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa kasvaa pieni nenäliinapuu, mutta se ei ilmeisesti ole vielä koskaan kukkinut. Visbyn nenäliinapuun alusta oli valkoisenaan puusta irroneita suojuslehtiä.
Veripähkinä (Corylus maxima 'Purpurea')
Veripähkinä (Corylus maxima ’Purpurea’) on kaakkoiseurooppalaisen isopähkinäpensaan punalehtinen lajike. Se on suosittu koristepensas mutta talvenarkana Suomen oloissa harvinainen lajike.
Kruunutikankontti (Cypripedium reginae)
Päivän hienojen kämmekkälöytöjen sarjan kruunasi kruunutikankontti (Cypripedium reginae), joka kukki komeasti kasvitieteellisen puutarhan huvimajan rinteessä. Laji on kotoisin Pohjois-Amerikasta, ja se on Minnesotan osavaltion kansalliskukka.

Paluumatkan puutarhasta taitoimme kaupunginmuurin sisäpuolta pitkin kiertäen. Visbyn vanhan kaupungin kiertelyyn olisi voinut varata enemmänkin aikaa, mutta kolmessa päivässä ei yksinkertaisesti ehdi kaikkea. Esimerkiksi Almedalin kuuluisa puisto jäi meiltä kokonaan näkemättä ja rantapromenadille ehdimme luoda vain pikaisen silmäyksen. Kaupunki- ja puutarhakierroksen lopuksi pääsimme kuitenkin ihailemaan vielä muurin ja kaupungin tornien taakse laskevaa aurinkoa, joka oli vaikuttava näky.

Visbyn rantapromenadi
Heti kasvitieteellisen puutarhan muurin takana aukesi ilta-auringossa paistatellut rantapromenadi, jossa oli paljon väkeä iltakävelyllä.
Aurinko laskee Visbyn taakse
Aurinko laskee Visbyn taakse. Aika palata majapaikkaan.

Lisää kuvia Flickrissä.

Nähtyjä kasveja:

Visbyn vanha kaupunki
liuskasalkoruusu stockros Alcea ficifolia
leijonankita lejongap Antirrhinum majus
porro bosyska Ballota nigra
rauniokilkka murreva Cymbalaria muralis
muuritatar bokharabinda Fallopia baldschuanica
keltakiurunkannus gul nunneört Pseudofumaria lutea
valkovaleakaasia robinia Robinia pseudoacacia
Kasvitieteellinen puutarha
veripähkinäpensas blodhassel Corylus maxima ’Purpurea’
kruunutikankontti drottningsko Cypripedium reginae
nenäliina- eli kyyhkyspuu näsduksträd Davidia involucrata
jättimarskinlilja jättestäpplilja Eremurus robustus
alppitähti edelweiss Leontopodium alpinum
tulppaanipuu tulpanträd Liriodendron tulipifera
vitikiehkurio morina Morina longifolia
keisaripuu kejsarträd Paulownia tomentosa
puistoplataani platan Platanus x acerifolia
mammuttipetäjä mammutträd Sequoiadendron giganteum

Mulden suurvalkut ja punavalkut (ti 27.6.2017)

Gannarven laitumelta ei ollut pitkä matka Mulden suojelualueelle eli päivän varsinaiseen kohteeseemme. Jätimme auton Gannarven pysäköintipaikalle, ylitimme tien ja kuljimme tien reunaa noin sata metriä tulosuuntaan. Sitten näkyikin jo suojelualueen kyltti metsässä tien vieressä pienen rinteen päällä. Kyltiltä lähti metsään selvä polku ja maasto oli tasaista, mutta ryteikköinen kasvillisuus ja runsaat orapihlajat tekivät etenemisestä työlästä. Polku kulki tiheän metsän ja pienten aukeampien kohtien mosaiikissa noin puolen kilometrin matkan kadoten aukioilla usein lähes kokonaan. Murattia kasvoi sekä maassa että kiipeili puussa. Maantien äänet kuuluivat koko ajan selvästi, sillä metsäkaistale oli vain noin 100 metriä leveä ja melkein kiinni tiessä.

Mulden ryteikköistä metsää
Mulden luontopolun ryteikköä
Muratti (Hedera helix)
Muratti (Hedera helix) esitteli liianimaisuuttaan Mulden luontopolulla.

Mulden luonnonsuojelualue (n. 6 ha) on perustettu suurvalkun suojelua varten, ja jonkin matkaa polkua kuljettuamme törmäsimme pienellä aukealla ensimmäisiin suurvalkkuihin. Suurvalkkuja kasvoi hajallaan siellä täällä ehkä reilussa kymmenessä kohtaa niukkoina kasvustoina, mutta suurimmalla osalla kukinnot olivat jo kokonaan lakastuneet, mikä vaikeutti niiden huomaamista maastossa. Yhtään kunnolla kukkivaa suurvalkkua emme löytäneet, mutta muutamassa kasvustossa oli sentään vielä jotain kuvattavaa jäljellä. Kahdesta paikkaa löysimme punavalkkuja, jotka puolestaan olivat juuri parhaimmassa kukassa. Niidenkin kuvaaminen oli kuitenkin haastavaa, koska päivä oli aurinkoinen ja metsä tiheä, mikä aiheutti kenttäkerroksen tasossa valon ja varjon suurikontrastisen mosaiikin. Muldessa pitäisi joidenkin lähteiden mukaan kasvaa lisäksi miekkavalkkua, mutta sitä emme nähneet. Sen sijaan näimme muutamassa kohtaa pesäjuurta.

Suurvalkku (Cephalanthera damasonium)
Suurvalkun (Cephalanthera damasonium) pohjoisimmat kasvupaikat ovat Tanskassa ja Gotlannissa, missä laji kasvaa kuivissa kalkkipitoisissa männiköissä. Suomessa suurvalkkua ei tavata. Lajin kukinta Muldessa oli vierailumme aikaan jo melkein ohi.
IMG_9918
Punavalkku (Cephalantera rubra) on Suomessa äärimmäisen uhanalainen ja rauhoitettu kämmekkälaji. Punavalkku kukki vierailumme aikaan Muldessa upeasti.

Kun olimme kulkeneet Mulden luontopolun edes takaisin, palasimme autolle ja suuntasimme läheiseen Lojstaan, jossa piti olla näkemisen arvoinen niitty, Lojsta prästäng. Niitty löytyikin helposti, sillä se sijaitsi ihan kirkkoa vastapäätä. Gotlannin kirkot ovat muodoltaan korkeita ja ne on perinteisesti rakennettu kalkkikivestä, joten ne erottuvat jo kaukaa tasaisesta maisemasta.  Lojstan niitty oli hieno mutta ei kuitenkaan ihan Alvenan tasoa. Kämmeköistä soikkokaksikko kasvoi täälläkin runsaana ja valkolehdokin kynttilöitä sojotti siellä täällä. Hienoin löytö oli kuitenkin soikkokämmekkä, jonka kukinto oli vielä melko tuore. Keskellä niittyä olevalta vanhalta komealta puunrungolta löytyi myös suuri raidankeuhkojäkäläkasvusto.

Lojsta prästängi
Lojsta prästäng
Soikkokämmekkä (Orchis militaris)
Lojstan niityltä löysimme vielä kukassa olleen soikkokämmekän (Orchis militaris).

Paluureitti Visbyyn oli hiukan erikoinen. Päädyimme ensin sattumalta Lojsta hedin russponipuiston parkkipaikalle, josta lähti luontopolku läheiselle lettosuolle (Botes källmyr). Kello oli kuitenkin jo sen verran paljon ja varsinainen suo niin kaukana, että kävelimme ehkä kilometrin verran luontopolkua näkemättä merkkiäkään suosta, kunnes käännyimme takaisin kannoillemme. Jälleen parkkipaikalla tapasimme kaksi hipahtavan oloista ruotsalaista patikoijaa, joille tarjosimme pyynnöstä kyydin Fröjelin ekokylään. Tämän pienen ylimääräisen lenkin seurauksena ajoimme paluumatkalla uudestaan Mulden ohi. Illalla poistimme kahdesta aikuisesta yhteensä 15 punkkia, jotka kaikki olivat ehtineet kiinnittyä tiukasti ihoon. Tarinan opetus: kuivassakin metsämaastossa olisi hyvä käyttää aina pitkävartisia kumisaappaita tai vähintäänkin tunkea lahkeet sukkien sisään!

Botes källmyrin suoalueelle vievää luontopolkua
Botes källmyrin suoalueelle vievää luontopolkua. Ahdekaura ja verikurjenpolvi kasvoivat runsaina mäntymetsässä.

Lisää kuvia Flickrissä.

Nähtyjä lajeja:

Mulde
varjolehtoluste lundskafting Brachypodium sylvaticum
suurvalkku stor skogslilja Cephalanthera damasonium
punavalkku röd skogslilja Cephalanthera rubra
muratti murgröna Hedera helix
pesäjuuri nästrot Neottia nidus-avis
Lojsta prästäng
otasukapää kamäxing Cynosurus cristatus
raidankeuhkojäkälä lunglav Lobaria pulmonaria
soikkokaksikko tvåblad Listera ovata
soikkokämmekkä johannesnycklar Orchis militaris
valkolehdokki nattviol Platanthera bifolia
Botes källmyrin luontopolku
haarahietalilja liten sandlilja Anthericum ramosum
ahdekaura ängshavre Avenula pratensis
verikurjenpolvi blodnäva Geranium sanguineum
isolinnunruoho jungfrulin Polygala vulgaris
isoniittyhumala praktbrunört Prunella grandiflora
sinilupikka älväxing Sesleria caerulea
tähkätädyke axveronika Veronica spicata

Satunnaistulokkaita Espoossa

Gotlannissa kesäkuun lopussa ihailin unikkopellon aurankukkia, joita Suomessa pääsee nykyään näkemään vain ani harvoin. Kuinka ollakaan, törmäsin ihan hiljattain sattumalta aurankukkaan ja muutamaan muuhun erikoisempaan rikkakasviin Espoossa muutaman kilometrin päässä kotoa. Olin jo aiemmin katsonut Tapiolan ja Niittykummun rajamailla bussin ikkunasta, että Merituulentien pohjoispuolen ojanpientareella kukkii unikoita. Rekisteröin myös ohrakasvuston ja vaaleanpunaisia täpliä ja ajattelin, että paikka pitää käydä katsastamassa tarkemmin ajan kanssa.

Toissa iltana vihdoin tein pyörälenkin oikeaan suuntaan ja kyllä kannatti: jyrkälle ojanpenkalle en uskaltanut mennä, mutta ylempääkin penkan reunalta näin selvästi, että vaaleanpunaiset pilkut olivat aurankukkaa. Lisäksi molemmin puolin ojaa kasvoi jonkin verran ohraa ja niukkana myös vehnää ja ruista. Silkkiunikkoa näkyi punaisina täplinä siellä täällä, ja bongasin myös yksittäisen väriresedan. Penkalle on selvästi tuotu täyttömaata jostain ja myös piennarta kevyenliikenteenväylän toisella puolella on myllätty, mutta erikoisempi kasvillisuus rajoittuu nimenomaan jyrkälle ojanpenkalle. Mistä lienevät hienot tulokaskasvit paikalle löytäneet, kun mistään niittysiemenseoksesta ei kuitenkaan ole selvästikään kyse?

Ojanpenkkaa Merituulentien pohjoispuolella heti Koivu-Mankkaan tien risteyksestä itään
Ojanpenkkaa Merituulentien pohjoispuolella heti Koivu-Mankkaan tien risteyksestä itään. Valtalajeja ovat jauhosavikka ja peltosaunio, mutta seassa kasvaa myös jännempää kasvillisuutta, josta silkkiunikoiden punaiset täplät kielivät.
IMG_3125
Ohra (Hordeum vulgare)
Aurankukka (Agrostemma githago)
Entinen viljapeltojen rikka aurankukka (Agrostemma githago) on nykyään satunnainen uustulokas.
Harvinainen satunnaistulokas värireseda (Reseda luteola) ja ruisunikko (Papaver dubium)
Harvinainen satunnaistulokas värireseda (Reseda luteola) ja silkkiunikko (Papaver rhoeas)
Urheilupuiston metroasema
Läheinen Urheilupuiston metroasema näyttää jo valmiilta, enää puuttuu vain itse metrojuna. Aseman viereen nousee uusi Jousenpuiston asuinalue.

Korjaus 18.7.2017: Unikko oli kodan muodon perusteella silkkiunikko eikä ruisunikko. Kiitos Vesa Järviselle korjauksesta!

Merenrantaa ja viikinkiaikainen venehauta (ti 27.6.2017)

Toisen päivän varsinainen kohde oli Mulden suojelualue Fröjelissä 40 kilometriä Visbystä etelään. Tässä postauksessa keskityn kuitenkin matkan varren nähtävyyksiin, ja lisää Muldesta seuraa myöhemmässä postauksessa. Fröjeliin pääsee Visbystä vilkkaasti liikennöityä rannikkotietä 140, joka on Gotlannin mittakaavassa oikea pikatie ja reunustettu myös poikkeuksellisen pitkältä matkalta kevyenliikenteenväylällä. Toftan eteläpuolella tie kulkee useassa kohtaa melkein kiinni merenrannassa, mistä on upeat näkymät avomerelle. Yhdessä tällaisessa kohdassa vähän Västergarnista etelään oli pysäköintialue ja pääsy aidan yli portaita pitkin rantalaitumelle, joka täytyi toki käydä katsastamassa.

Tie 140 Västergarnista etelään
Tie 140 Västergarnista etelään. Tien oikealla eli länsipuolella näkyy rantalaidun, jonne pääsi portaita pitkin aidan yli. Horisontissa siintää Lilla Karlsön saari.
Avointa rantalaidunta Västergarnin eteläpuolella
Avointa rantalaidunta Västergarnin eteläpuolella. Lähes koko Gotlannin rannikko on suojeltu 100-300 metrin leveydeltä. Näin muodostuvan Gostlandskusten-nimisen luonnonsuojelualueen kokonaispinta-ala on 10 400 ha.

Kapealta merenrantalaitumelta oli esteetön näköala kohti ulappaa ja horisontissa siintävää, profiililtaan erikoisen muotoista Lilla Karlsön saarta sekä läheistä Utholmenin matalaa lammas- ja lintusaarta. Pienessä poukamassa rannan tuntumassa uiskenteli joutsenpari, ja heti levävallin yläpuolella kasvoi runsaasti koirankieltä. Laitumella kasvoi myös mm. verikurjenpolvea, suikerohanhikkia ja lännenkurhoa. Pienestä kosteasta painanteesta löysin valkokukkaisen, 3-kehälehtisen vesikasvin, jolle en heti keksinyt nimeä. Vasta kotona sain määritettyä kasvin Suuren Pohjolan Kasvion avulla pystysarjasarpioksi. Ei ihme, ettei nimeä meinannut löytyä, koska lajia ei tavata Suomessa. Kasvit ovat siitä mukava harrastus, että aina riittää uutta opittavaa.

IMG_9693
Rohtokoirankieli (Cynoglossum officinalis) on vanhan kulttuurin seuralaislaji, jota pahan hajunsa takia istutettiin talojen seinustoille pitämään hiiret ja rotat loitolla. Gotlannissa laji kasvoi merenrannalla muodostaen kookkaita kasvustoja heti levävallin yläpuolelle. Suomessa koirankieli on lounainen ja harvinaistuva, silmälläpidettäväksi luokiteltu laji. En ole koskaan nähnyt lajia Suomessa.
Suikerohanhikki (Potentilla reptans)
Suikerohanhikki (Potentilla reptans) suikerteli nimensä mukaisesti pitkin maata. Etelä-Ruotsissa laji on yleinen, ja Suomessakin se kasvaa etenkin Ahvenanmaalla ja lounaissaaristossa alun perin laivojen painolastimaan mukana kulkeutuneena.
Pystysarjasarpio (Baldellia ranunculoides)
Pystysarjasarpiota (Baldellia ranunculoides) tavataan Pohjoismaissa vain Tanskassa ja eteläisimmässä Ruotsissa. Gotlannissa laji on kohtalaisen yleinen mutta muualla harvinainen.

Laitumelta matka jatkui ilman pysähdyksiä Muldeen. Suojelualueen kohdalla tien toisella puolella oli sopivasti parkkipaikka, jonka vieressä oli upea kukkameren täyttämä laidunalue ja pronssikautinen venehauta, Gannarve skeppssätning. Tällekin laitumelle pääsi aidan yli portaita, vaikka alueella oli hevosia laiduntamassa. Periaatteessa hevoslaitumelle ei olisi hyvä mennä, mutta koska hevoset olivat ison laidunalueen toisessa päässä, uskaltauduin ihmettelemään laitumen kasvillisuutta ja venehautaa lähietäisyydeltä. Horisontissa siinsi jälleen Lilla Karlsö, täällä kuitenkin selvästi aiempaa pysähdyspaikkaa lähempänä.

Näkymä Gannarven laidunalueen yli kohti Lilla Karlsötä.
Näkymä Gannarven laidunalueen yli kohti Lilla Karlsön suojeltua saarta, joka on lähes kokonaan puutonta kalkkikiviylänköä. Lilla Karlsö ja läheinen Stora Karlsö ovat Itämeren ainoita varsinaisia lintusaaria. Saarille pääsee vuoroveneellä, mutta meillä ei ollut valitettavasti aikaa vierailla niillä.
Gannarven venehauta
Gotlannista tunnetaan 350 myöhäispronssikautista (n. 1100-400 eKr) venehautaa. Gannarven laitumella on ollut kaksi tällaista kivillä veneen muotoon rajattua hauta-aluetta. Toinen näistä oli kuitenkin maan muokkauksen seurauksena kadonnut kokonaan 1800-luvulle tultaessa ja toisestakin oli vain muutama kivi jäljellä. Paremmin säilynyt hauta restauroitiin 1960-luvulla.

Iso osa Gannarven laitumesta oli sinisen neidonkielimeren peitossa. Ruotsalaiset ovat ymmärtäneet kasvin syvimmän olemuksen selvästi suomalaisia paremmin, mikä näkyy nimeämisessä: ”blåeld” eli sinituli kuvastaa täydellisesti näkyä Gannarvessa ja kaikkialla, missä neidonkieltä kasvaa massoittain. Sinisen lomassa näkyi peltomaitikan punaisia täpliä sekä masmalon ja päivännoudon kultaläikkiä. Myös ahokylmänkukan pölypalloja oli siellä täällä, ja laitumen reunalla kukkivat parsa ja käärmeenlaukka. Erästä kookasta huulikukkaista kasvia jäin ihmettelemään, eikä asiaa auttanut se, ettei kasvi ollut vielä kukassa. Vasta kotona onnistuin määrittämään kasvin valokuvasta Suuren Pohjolan kasvion ja pitkällisen googlettamisen avulla loistosalviaksi.

Peltomaitikka ja neidonkieli
Neidonkieli ja peltomaitikka värjäsivät Gannarven laitumen sinipunaiseksi.
Masmalo (Anthyllis vulneraria)
Myös keltaista väriä löytyi, tässä masmalon (Anthyllis vulneraria) värjäämänä.
Loistosalvia (Salvia x sylvestris)
Loistosalvia (Salvia x sylvestris) on lehtosalvian (S. nemorosa) ja niittysalvian (S. pratensis) risteymä ja Suomessa suosittu koristekasvi. Suuren Pohjolan kasvion mukaan loistosalvia esiintyy luonnossa kantalajejaan yleisemmin.

Lisää kuvia Flickrissä.

Nähtyjä lajeja:

Västergarnin rantalaidun
pystysarjasarpio flocksvalting Baldellia ranunculoides
lännenkurho kortbladig spåtistel Carlina vulgaris ssp. vulgaris
rohtokoirankieli hundtunga Cynoglossum officinale
sikoangervo brudbröd Filipendula vulgaris
verikurjenpolvi blodnäva Geraneum sanguineum
suikerohanhikki revfingerört Potentilla reptans
sinivatukka blåhallon Rubus caesius
pukinparta ängshaverrot Tragopogon pratensis
Gannarven laidun
käärmeenlaukka skogslök Allium scorodoprasum
masmalo getväppling Anthyllis vulneraria
ruokaparsa sparris Asparagus officinalis
kurjenkello stor blåklocka Campanula persicifolia
ketokaunokki väddklint Centaurea scabiosa
neidonkieli blåeld Echium vulgare
ahomatara vitmåra Galium boreale
päivännouto solvända Helianthemum nummularium
päivänkakkara prästkrage Leucanthemum vulgare
peltomaitikka pukvete Melampyrum arvense
huopakeltano gråfibbla Pilosella officinarum
ahokylmänkukka fältsippa Pulsatilla pratensis
loistosalvia skogssalvia Salvia x sylvestris
nurmikohokki smällglim Silene vulgaris
jänönapila harklöver Trifolium arvense

Elämää gotlantilaisessa unikkopellossa (ma 26.6.2017)

Paluumatkalla Visbyyn 147-tien varressa jossain Bogen ja Vallstenan risteyksien välillä tien eteläpuolinen maisema muuttui täysin yllättäen ja varoittamatta verenpunaiseksi. Unikkopeltoja oli näkynyt pitkin matkaa, mutta tämä kyseinen punameri oli laskevan auringon valossa niin sykähdyttävä näky, että pakko oli heti paikalla pysähtyä taltioimaan se.

Unikkopelto
Verenpunainen unikkopelto oli sananmukaisesti pysäyttävä näky.

Melkein samalla hetkellä, kun pysäytin auton tien viereen ja kapusin sieltä ulos, myös vastaan tullut auto seisahtui jonkin matkan päähän, ja sieltä lähti tyyppi pinkomaan hurjaa vauhtia kohti minua. Säikähdin jo, että olin pysäköinyt väärin tai tekemässä jotain muuta luvatonta, mutta sitten juoksijakin kaivoi kameran esiin ja alkoi räpsiä vimmatusti kuvia maisemasta. Kyseinen pelto oli siis muidenkin mielestä pysähtymisen arvoinen nähtävyys!

Silkkunikko (Papaver rhoeas)
Suomessa silkkiunikko (Papaver rhoeas) on satunnainen tulokaslaji, mutta Gotlannissa se on peltojen yleinen rikkakasvi. Osa gotlantilaisista pelloista tosin on niin punaisia, että niillä selvästi viljellään nimenomaan unikkoja, vaikka kaupallisesta kasvatuksesta tuskin on kyse.
Viereinen pelto ei ollut ihan yhtä punainen.
Viereinen pelto ei ollut ihan yhtä punainen, koska unikkojen joukossa kasvoi peltosauniota.

Kurkistus syvemmälle peltoon paljasti unikkomeren lomasta jos jonkinlaisia rikkaruohoja. Monet näistä, kuten aurankukka ja ruiskattara, ovat aiemmin olleet viljapeltojen yleisiä rikkaruohoja myös Suomessa. Nykyisin tehokkaat rikkakasvien torjunta-aineet ja siemenviljan puhdistusmenetelmät ovat kuitenkin tehneet monista peltojen rikkakasveista suoranaisia superharvinaisuuksia.

Aurankukka (Agrostemma githago)
Kaunis aurankukka (Agrostemma githago) oli meilläkin aiemmin yleinen viljapeltojen rikkakasvi mutta katosi lähes olemattomiin 1960-luvulle tultaessa. Maanviljelijät tuskin jäivät aurankukkaa kaipaamaan, sillä sen siemenissä on myrkyllisiä yhdisteitä, jotka viljan sekaan joutuessaan pilasivat jauhot tekemällä niistä pahanmakuisia ja aiheuttamalla pahoinvointia. Nykyään aurankukkaa tavataan lähes koko Suomessa harvinaisena satunnaisena uustulokkaana rautateillä, pientareilla ja joutomailla.
Ruiskattara (Bromus secalinus)
Myös ruiskattara (Bromus secalinus) on ollut Suomessa aiemmin yleinen ruispeltojen haitallinen rikkaruoho, joka on nykyään suuresti harvinaistunut. Olen 2010-luvulla löytänyt ruiskattaran kerran kemiöläisestä ruispellosta.
Rikkakukonkannus (Consolida regalis)
Rikkakukonkannuksella (Consolida regalis) on samanlainen historia kuin aurankukalla ja ruiskattaralla. Nykyisin rikkakukonkannus kasvaa harvinaisena tulokkaana myllyillä, satamissa, rautateillä ja muilla epävakailla, vilkkaasti liikennöidyillä paikoilla.

Lopuksi vielä katsaus unikkopellon läheiselle tienpientareelle, jonka kukkaloisto ei kalvennut edes unikkomeren rinnalla.

Pientareen kukkaloistoa
Tyypillistä gotlantilaisen maalaismaiseman tienpientareen kukkaloistoa: keltareseda, peltomaitikka ja neidonkieli. Taustalla näkyy myös heinäkauraa. Peltomaitikka on Suomessa lounaissaariston harvinaisuus, jonka pääsee varmimmin näkemään Seilin saarella Nauvossa.

Lisää kuvia Flickrissä.

Nähtyjä lajeja:

aurankukka klätt Agrostemma githago
heinäkaura knylhavre Arrhenatherum elatius
ruiskattara råglosta Bromus secalinus
ketokaunokki väddklint Centaurea scabiosa
rikkakukonkannus riddarsporre Consolida regalis
neidonkieli blåeld Echium vulgare
viisisädetyräkki revormstörel Euphorbia helioscopia
peltomaitikka pukvete Melampyrum arvense
silkkiunikko kornvallmo Papaver rhoeas
keltareseda gulreseda Reseda lutea

Klinteklinten – raukkeja kuivalla maalla (ma 26.6.2017)

Kun Alvenan niitty oli nähty, kello ei ollut vielä hirveästi ja sää oli edelleen aurinkoinen. Siksi emme lähteneet suoraan takaisin länteen kohti Visbyä vaan jatkoimme matkaa itään ajatuksena kiertää takaisin majapaikkaan itärannikon kautta, jonne ei ole Vallstenasta pitkä matka. Itärannikon 146-tien varrella juuri ennen Bogen risteystä risteyksen eteläpuolella ja heti tien länsipuolella näkyi yhtäkkiä kalkkikalliopylväitä eli raukkeja. Hetken kuluttua vastaan tuli myös parkkipaikka, joten ei muuta kuin sinne! Parkkipaikan opastaulu kertoi meidän tulleen Klinteklintenin luonnonsuojelualueelle, jolla on useita raukkeja noin 300 metrin matkalla. Olimme päättäneet jo Gotlannin-matkaa suunnitellessamme, ettemme edes yritä ehtiä kolmen päivän aikana Gotlannin etelä- ja pohjoisosien kuuluisille raukkialueille. Nyt löysimme kuitenkin raukkeja aivan sattumalta matkan varrelta ja vielä sellaisesta paikasta, jonka olemassaolosta emme olleet edes kuulleet. Mielenkiintoiset luonnonkohteet on onneksi viitoitettu Gotlannissa yleensä niin hyvin, että niille löytää etsimättäkin, jos vain sattuu kulkemaan ohi.

Klinteklintenin raukkialue
Klinteklintenin raukkialue sijaitsee 146-tien varressa noin kilometrin 147-tien risteyksestä (Bogen risteys) etelään. Luonnonsuojelualueella on 300 metrin matkalla lukuisia raukkeja kalkkikalliojyrkänteen ja tien välissä.

Raukit ovat kalkkikivipaasia tai -kumpareita, joiden ympäriltä heikompi kiviaines on aikojen saatossa jauhautunut meren aaltojen vaikutuksesta pois. Klinteklintenin raukkialue tosin sijaitsee nykyään n. 1,5 kilometriä rannikolta sisämaahan päin tien ja kalkkikalliorinteen välissä. Maasto on avointa ketoa, jolla kulkee raukkien lomassa kohtalaisen helppokulkuinen polku. Polku myös kiipeää jyrkän kalkkikalliorinteen päälle, josta on hienot näköalat raukkialueelle ja horisontissa siintävälle tehdasalueele. Klinteklintenin erikoisuutena on ns. raukkiportti, iso kalkkipaasi jonka alaosassa on reikä, josta ihminen mahtuu ryömimään läpi.

Rapautunut kalkkikalliojyrkänne on monille kasveille mieluinen kasvualusta.
Rapautunut kalkkikalliojyrkänne on monille kasveille mieluinen kasvualusta.
IMG_9404
Raukkialuetta kalliojyrkänteen päältä nähtynä. Alueen itälaidalla kulkee tie 146.
IMG_9345
Klinteklintenin raukkiportti

Raukkialueen kedolla kasvoi runsaasti mm. käärmeenpistonyrttiä, neidonkieltä, ahokylmänkukkaa ja tietysti päivännoutoa. Kalkkilohkareilla kiipeili seinäraunioista ja meilläkin huonekasvipuolelta tuttua murattia, joka kasvaa Gotlannissa luonnonvaraisena. Myös mielenkiintoisia heiniä, kuten ketotähkiötä ja tähkähelmikkää, tuli kedolla vastaan. Kalkkikivialustalla kalliojyrkänteen päällä kasvoi mm. valkomaksaruohoa, tähkätädykettä sekä verikurjenpolvea.

Käärmeenpistonyrtti (Vincetoxicum hirundinaria)
Käärmeenpistonyrtti (Vincetoxicum hirundinaria) kasvoi yleisenä raukkialueella.
Muratti (Hedera helix)
Muratti (Hedera helix) kiipeili kalkkilohkareella. Muratti esiintyy Gotlannissa luonnonvaraisena ja on saaren maakuntakukka.
Ahokylmänkukka (Pulsatilla pratensis)
Ahokylmänkukka (Pulsatilla pratensis) on kalkinsuosija ja kasvaa Gotlannissa yleisenä. Laji kukkii jo keväällä mutta on helppo havaita myös kesällä pölypallomaisista hedelmyksistään. Kaakkois-Gotlannissa esiintyy muutamalla paikalla myös harvinaista gotlanninkylmänkukkaa (Pulsatilla vulgaris ssp. gotlandica), jota ei tavata missään muualla maailmassa. Kuvassa keskellä näkyvä heinä on hietatähkiö (Phleum arenarium).
Valkomaksaruoho (Sedum album), tähkähelmikkä (Melica ciliata) ja neidonkieli (Echium vulgare)
Valkomaksaruoho (Sedum album), tähkähelmikkä (Melica ciliata) ja neidonkieli (Echium vulgare).

Kalkkikivikosta ja raukkien pinnasta voi löytää muinaisten eliöiden fossiileja, joiden irrottaminen lohkareista oli opastaulun varoitusten mukaan ehdottomasti kielletty. Eipä tullut houkutuksen vaaraa, kun ei sattunut yhtään fossiilia silmään, mutta kalkkilohkareiden rupijäkäläpäällystä silmäillessä tuli mieleen, että onkohan joku onneton joutunut joskus kartoittamaan koko Gotlannin kalkkijäkälälajiston. Ei taitaisi onnistua ihan kesätyönä sellainen projekti!

Kalkkijäkälä
Kalkkikallioilla elää poikkeuksellisen runsas jäkälälajisto. Suomessa kalkkijäkälien osuus koko maan jäkälälajistosta on arvion mukaan yli satakertainen kalkkikallioiden pinta-alaan nähden. Gotlannissa kalkkikalliot ovat yleisiä, joten jäkälälajien runsauskin on varmasti aivan omaa luokkaansa.

Lisää kuvia löytyy Flickristä.

Nähtyjä kasvilajeja:

hietalaukka sandlök Allium vineale
keltasauramo färgkulla Anthemis tinctoria
seinäraunioinen murruta Asplenium ruta-muraria
kalliotuhkapensas rött oxbär Cotoneaster scandinavicus
neidonkieli blåeld Echium vulgare
verikurjenpolvi blodnäva Geraneum sanguineum
muratti murgröna Hedera helix
päivännouto solvända Helianthemum nummularium
rehumailanen mellanlusern Medicago x varia
tähkähelmikkä grusslok Melica ciliata
hietatähkiö sandtimotej Phleum arenarium
ahokylmänkukka fältsippa Pulsatilla pratensis
valkomaksaruoho vit fetknopp Sedum album
hoikkaängelmä backruta Thalictrum simplex
tähkätädyke axveronika Veronica spicata
käärmeenpistonyrtti tulkört Vincetoxicum hirundinaria

Alvena lindaräng – niittykasvillisuuden eldorado (ma 26.6.2017)

Ensimmäinen kohteemme oli Alvena lindaräng, lehdesniitty Vallstenan alueella n. 25 km Visbystä itään. Kohde valikoitui Aulikki Salmian Pohjolan uhanalaiset kämmekät -kirjan Gotlannin 12 kämmekkäkohteen joukosta kirjailijan itsensä nimenomaisen suosituksen perusteella. Niitylle oli helppo löytää, koska se oli näköetäisyydellä Vallstenan kirkosta ja sinne oli hyvät opasteet tieltä. Niityn laidalla on pieni siistein käymälöin varustettu parkkipaikka, jossa ei ainakaan käyntipäivänämme ollut ruuhkaa. Meillä oli onnea sään suhteen, sillä menomatkalla tuli välillä reippaastikin vettä, mutta juuri ennen niitylle saapumista sade taukosi ja vähän myöhemmin aurinkokin alkoi paistaa. Harmi vain, että navakan tuulen takia lähes kaikki päivän kasvikuvat olivat enemmän tai vähemmän tärähtäneitä.

Alvena lindaräng -niittyn sisäänkäynti
Alvena lindaräng -niittyn sisäänkäynti. Niitty on aidattu.

Alvena lindaräng (6 ha) on yksi Gotlannin suurimmista säännöllisesti hoidettavista niityistä. Luonnonsuojelualue siitä tuli vuonna 1980. Alue on harvapuustoisen hakamaan ja tiheämpien lehtipuusaarekkeiden kirjomaa mosaiikkia, jossa näkyvät edelleen selvästi perinteisen lehdesniittytalouden jäljet. Puukerros koostuu jaloista lehtipuista, kuten metsälehmuksesta (Gotlannin ainoa merkittävä esiintymä), tammesta ja lehtojalavasta, sekä haavasta. Kenttäkerroksen kukkarunsaus sekä puiden alla että etenkin niiden välissä on keskikesällä päätähuimaava. Alueella kulkee noin kolmen kilometrin pituinen luontopolku, joka jatkuu myös varsinaisen suojelualueen ulkopuoliselle laitumelle. Me pysyttelimme kuitenkin varsinaisen niityn alueella, koska siellä oli helpompi kulkea ja nähtävää riitti sielläkin enemmän kuin laki sallii.

Suojellut lehdesniityt ovat syntyneet perinteisen karjanhoidon vaikutuksesta
Suojellut lehdesniityt ovat syntyneet perinteisen karjanhoidon vaikutuksesta. Lehdesniittyjä on niitetty tai laidunnettu, ja niiden puista on katkottu lehdeksiä karjan rehuksi. Valkoiset tupsut ovat sikoangervoa, joka kasvoi niityllä runsaana.
Niityn kukkarunsautta
Niityn kukkarunsautta, näkyvimpinä lajeina päivänkakkara ja etualan violetti isoniittyhumala, joka on Gotlannin ja Öölannin kalkkimaiden erikoisuus.

Heti portilla meitä tervehtivät päivännoutojen kultatäplät ja niittyräpelön hauskasti tuulessa värisevät tähkylät. Pian vastaan tuli myös sikoangervoa, isoniittyhumalaa, pienenpieniä linnunruohoja, purtojuurta, tuulessa heiluvia otasukapäitä, häränsilmiä, sinilupikkaa, röyhyhelmikkää ja vaikka mitä hienouksia. Olo oli kuin Liisalla Ihmemaassa, ja erityisesti linnunruohot ja otasukapää ilahduttivat, koska tämä oli ensimmäinen kohtaaminen niiden kanssa luonnossa. Kääntöpuolena on todettava, että tällaisen kukkaloiston jälkeen hienoinkin suomalainen niitty vaikuttaa kovin vaisulta.

IMG_8823
Sikoangervo, purtojuuri, puna-apila ja isolaukku
Häränsilmä ja päivännouto
Häränsilmä ja päivännouto loistivat kilpaa auringon kanssa.
Katkeralinnunruoho ja tupsulinnunruoho
Pienenpienet linnunruohot ovat Suomessa pääosin lounaisia harvinaisuuksia. Katkeralinnunruoho (vas.) kasvoi niityllä melko yleisenä ja tupsulinnunruoho (oik.) niukkana.
Otasukapää, röyhyhelmikkä, niittyräpelö ja sinilupikka
Otasukapää, röyhyhelmikkä, niittyräpelö ja sinilupikka ovat Suomessa lähinnä Ahvenanmaan erikoisuuksia. Tuulinen päivä teki heinien kuvaamisesta melkoista taistelua tuulimyllyjä vastaan.

Alvenasta on tavattu 12 kämmekkälajia, joista soikkokaksikko, kalkkimaariankämmekkä ja valkolehdokki kukkivat todella runsaasti vierailumme aikana. Myös kirkiruoho oli siellä täällä edelleen kukassa. Lehtoneidonvaippa puolestaan oli tiukasti nupulla, mutta paljon löytyi jo lakastuneita kämmeköitä, joista oli paha mennä sanomaan varmasti tai edes epävarmasti, mikä laji oli kyseessä. Yhden soikkokämmekän onnistuin kuvaamaan, mutta senkään kunnossa ei ollut hurraamista. Kämmeköiden runsaus oli paikoin käsittämättömän suuri, mutta lajistollisesti niityn tarjonta oli kenties vähän vaatimattomampi, kuin mitä ennalta odotin. Alvena lindaräng oli kuitenkin maisemallisesti ja kasvillisuuden puolesta kokonaisuutena niin hieno kohde, että suosittelen sitä varauksetta kaikille Gotlantiin matkaaville, jos luontoretkeily edes vähäsen kiinnostaa.

Soikkokaksikkojen kynttilät loistivat joka puolella
Soikkokaksikkojen kynttilät loistivat joka puolella.
Valkolehdokki ja kalkkimaariankämmekkä. Taustalla näkyy kuihtuneita kirkiruohoja.
Valkolehdokki ja kalkkimaariankämmekkä. Taustalla näkyy kuihtuneita kirkiruohoja.
Orvokkihopeatäplä (Argynnis aglaja)
Sinisiipiä ja hopeatäpliä liihotteli siellä täällä. Tämä lienee orvokkihopeatäplä (Argynnis aglaja).

Lisää kuvia löytyy Flickristä.

Nähtyjä kasvilajeja:

Kämmekät
kalkkimaariankämmekkä skogsnycklar Dactylorhiza fuchsii
lehtoneidonvaippa skogsknipprot Epipactis helleborine
kirkiruoho brudsporre Gymnadenia conopsea
soikkokaksikko tvåblad Listera ovata
soikkokämmekkä johannesnycklar Orchis militaris
valkolehdokki nattviol Platanthera bifolia
Muut
karhunlaukka ramslök Allium ursinum
mäkilehtoluste backskafting Brachypodium pinnatum
niittyräpelö darrgräs Briza media
vanakeltto klasefibbla Crepis praemorsa
otasukapää kamäxing Cynosurus cristatus
sikoangervo brudbröd Filipendula vulgaris
päivännouto solvända Helianthemum nummularium
harjuhäränsilmä slåtterfibbla Hypochoeris maculata
ahopellava vildlin Linum catharcticum
peltomaitikka pukvete Melampyrum cristatum
röyhyhelmikkä lundslok Melica uniflora
katkeralinnunruoho rosettjungfrulin Polygala amarella
tupsulinnunruoho toppjungfrulin Polygala comosa
isoniittyhumala praktbrunört Prunella grandiflora
sinilupikka älväxing Sesleria caerulea
purtojuuri ängsvädd Succisa pratensis
metsälehmus skogslind Tilia cordata
lehtojalava lundalm Ulmus minor

 

Gotlanti 25.–29.6.2017

Matkustimme kesäkuun lopussa Gotlantiin, missä tarkoitus oli vierailla ensisijaisesti kämmekkäkohteissa. Lensimme Visbyyn ja palasimme takaisin Helsinkiin Finnairin suorilla lennoilla. Kyseessä oli omatoimimatka, mutta aikaa retkeilyyn oli vain kolme päivää, koska saapuminen oli sunnuntai-iltana ja lähtö aikaisin torstaiaamuna. Majapaikkana toimi huoneistohotelli Volontärgatans lägenhetshotell noin 1,5 km Visbyn keskustasta. Huoneistohotelli oli siisti, kohtuuhintainen ja sijainniltaan hyvä, mutta nettisivuilla mainostettu wifi ei toiminut lainkaan ja majoitus piti maksaa käteisellä, koska korttimaksulaite oli pois käytöstä. Muutenkin palvelu tuntui olevan vähän sinne päin. Onneksi älysin varmistaa saapumiseen ym. liittyvät seikat puhelimitse jo ennen matkaa, koska respa meni kiinni ennen lennon saapumista ja yhteydenpito hotellin puolelta oli todella heikkoa.

Gotlanti on suosittu pyöräilykohde, koska tiet saarella ovat suoria ja korkeuseroja on vähän. Me vuokrasimme kuitenkin auton, koska mukana matkassa oli huonojalkainen seuralainen. Kansainvälisiltä palveluntarjoajilta (Avis, EuropCar jne.) vuokra-autoa ei enää ollut saatavissa, mutta Frendo Visby St1 -huoltoaseman vuokra-auto osoittautui oikein toimivaksi (ja halvemmaksi) ratkaisuksi. Vuokra-autoon ei ollut mahdollista saada varsinaista navigaattoria, mutta Andoid-tabletille ladatun MAPS.ME-sovelluksen offline-kartat paikkasivat hyvin puutteen. Lisäksi sovellus (toisin kuin Google Maps) tunsi useimmat luonnonsuojelualueet nimeltä, mikä helpotti retkisuunnitelmien muuttamista lennosta. Kaiken kaikkiaan auto mahdollisti selvästi useampien ja monipuolisempien kohteiden näkemisen muutaman päivän aikana kuin pyöräillen tai julkista liikennettä käyttäen olisi ollut mahdollista nähdä.

Miksi Gotlanti? Se on lähellä, helposti saavutettavissa (ainakin Finnair ja Norwegian lentävät keskikesällä suoria lentoja Helsingistä Visbyyn) ja saaren kasvisto ja erityisesti kämmekkälajisto on kalkkikiven ansiosta erittäin monipuolista ja omaleimaista, joten kasviharrastajalle riittää ihmeteltävää. Nykykäsityksen mukaan Gotlannin kalkkikalliot ovat peräisin siluurikaudelta, jolloin Gotlanti sijaitsi päiväntasaajalla ja käsitti useita trooppisia koralliriuttoja. Matkan aikana kävi hyvin selväksi, että kolmessa päivässä saaresta ehtii nähdä vain pienenpienen palan. Tämä ei ole kuitenkaan mikään syy olla matkustamatta saarelle, vaan tarkoittaa vain sitä, että Gotlantiin täytyy päästä toistekin!

Gotlannin maakuntalippu