Toisen retkipäivän kohteita olivat Arandin vanha sotilaslentokenttä (uudelleen, koska toinen autoryhmä ei ollut käynyt siellä edellisenä päivänä ja halusi nähdä pommerinvirnan), vanha ohjusasema, pari kämmekkäsuota, Odalätsin lähteet, ruusukekalkkikämmekän kasvupaikka ja Saarenmaan lounaiskärki Sõrvenniemi. Mitään uutta ei lentokentältä löytynyt uusintakäynnillä, mutta punatäplät lentelivät siellä edelleen sankoin joukoin ja näimme jonkin hienon ison kirjosiipisen hepokatin. Lentokentältä siirryimme vanhalle ohjusasemalle lähelle Pidulaa, josta toinen autoryhmä oli löytänyt edellispäivänä tunnistamatta jääneen mysteerikasvin. Tätä valkoisena kukkivaa mysteerikasvia olikin paikalla paljon, ja kasvi paljastui kangasraunikiksi (Gypsophila fastigiata), joka oli minulle ihan uusi tuttavuus, vaikka sitä kasvaa harvinaisena myös Suomessa.
Kävimme uudelleen myös saarenmaankämmekän (Dactylorhiza osiliensis) esiintymispaikassa, mutta siellä meitä odotti kotimaasta tuttu murhe: saarenmaankämmekkä kasvoi aivan tien reunassa ja niittokone oli ehtinyt paikalle juuri ennen meitä! Harmistuneena jatkoimme toiselle suolle, joka oli kuitenkin lähes kuiva, kuten moni muukin suo Saarenmaalla tuntui tänä kesänä olevan. Ilmeisesti pari edellistä kesää on ollut kuivia, ja sikäläisillä soilla on vain ohut turvekerros, jolloin ne kuivuvat helposti. Kuivuus aiheutti sen, että kämmeköitä oli soilla tavallista vähemmän. Sen sijaan taarnaa (Cladium mariscus) näkyi soilla paljon. Sarakasveihin kuuluva parimetriseksi kasvava taarna on Suomessa hyvin harvinainen, mutta Saarenmaalla se tuntui olevan soiden tyyppilaji. Gotlannissa sitä kasvoi myös merenrannalla. Taarna on kalkinvaatija ja tarvitsee kasvualustan, joka ei talvellakaan jäädy pohjaa myöten, mikä rajoittaa sen esiintymistä Suomessa.
Matkalla Odalätsin lähteille huomasimme tienvarren ojassa ison liuskakämmekkäkasvuston, jota luonnollisesti oli pakko pysähtyä tutkimaan. Suomessa maariankämmekkä (entinen korpimaariankämmekkä, Dactylorhiza maculata ssp. maculata) muodostaa joskus samanlaisia massakukintoja ojiin, mutta se on Saarenmaalla harvinainen. Pääosa kasvustosta, joka jatkui kymmenien metrien matkan tien molemmin puolin, näyttikin olevan kielikämmekkää (entinen kalkkimaariankämmekkä, Dactylorhiza maculata ssp. fuchsii). Seassa oli kuitenkin myös ilmeisesti baltiankämmekkää (Dactylorhiza majalis ssp. baltica) ja muitakin lajeja.
Toisaalta täysin varmoja tunnistuksia ei taidettu muista lajeista saada, vaikka meillä oli kovan luokan asiantuntemusta matkassa. Loppukaneettina joku totesikin, että paikassa oli käynnissä kymmenien metrien ja satojen liuskakämmekkäyksilöiden risteytymiskoe. Oma suhtautumiseni liuskakämmeköihin (Dactylorhiza-suku) noudattelee samaa linjaa: paha on mennä tarkkaan sanomaan, mitä kaikkia ”lajeja” tietyssä yksilössä yhdistyy, kun samallakin paikalla yksilöiden välinen morfologinen vaihtelu on suurta ja suvussa on lajiutuminen vielä käynnissä.
Odalätsin lähteillä pysähdyimme lyhyesti ihailemaan pohjaveden purkautumista maan pinnalle kirkkaan lähteen pohjasta. Paikalla on kasvanut aiempina vuosina mielenkiintoisia kämmeköitä, mutta tänä vuonna kämmekkäsato kosteikossa oli niukka käsittäen lähinnä muutamia soikkokaksikoita (Neottia ovata) ja yhden pienen (korpi)maariankämmekän (joka siis on Saarenmaalla jossain määrin harvinainen). Lähteessä kasvoi kuitenkin hanhenputkea (Berula erecta) ja vähän kauempana vesirajasta lettokarhunruohoa (Tofieldia calyculata), jotka muistin nähneeni vastaavalla paikalla Gotlannissa. Lähteiltä jatkoimme tarkistamaan alvarin, jossa keväällä oli kasvanut iso esiintymä ruusukekalkkikämmekkää (Anacamptis morio). Nyt paikka oli kuitenkin rutikuiva eikä kämmeköistä ollut käytännössä mitään jäljellä.
Tässä vaiheessa toinen autokunta totesi päivän olevan pulkassa ja suuntasi takaisin Kuressaareen. Meidän autokuntamme lähti kuitenkin vielä valloittamaan Sõrvenniemeä, joka on 32 kilometriä pitkä ja kapeimmillaan vain 2 km leveä niemimaa Saarenmaan lounaisosassa Itämeren ja Riianlahden välissä. Ajelimme pitkin niemimaan länsirantaa, ja vihdoinkin maisemat alkoivat käydä mielenkiintoisiksi! Saarenmaa on aika tasainen paikka, jossa riittää peltoa, nurmea ja niittyä, mutta niemimaan länsirannan tieltä oli paikoin upeat näkymät Itämerelle ja niemellä myös vähän enemmän korkeuseroja.
Ensimmäinen pysähdyspaikkamme niemimaalla oli merenrantaniitty, jossa kasvoi katajien seassa pyramidikämmekkää eli kartiokalkkikämmekkää (Anacamptis pyramidalis). Sitä olin nähnyt aiemmin vain yhden yksilön Gotlannissa, enkä osannut kuvitellakaan näitä kaunokaisia sellaista määrää yhdellä alueella, kuin tässä paikassa oli. Paikalla oli myös ohikukkinut kiiltovalkku (Liparis loeselii), joka oli minulle uusi laji muttei enää kovin kuvauksellisessa kunnossa, sekä runsaasti mäkiapilaa (Trifolium montanum).
Rantaniityltä jatkoimme vielä ihan Sõrvenniemen eteläisimpään kärkeen, jossa sijaitsee Säären majakka. Kävimme ihailemassa majakkaa ulkoa, mutta emme kiivenneet sinne. Jonkin matkaa ennen majakkaa tuli kuitenkin äkkipysähdys, kun huomasimme pellon pientareella kovin punertavaa maitikkaa, joka osoittautui peltomaitikaksi (Melampyrum arvense) ja joka piti tietenkin kuvata. Majakan jälkeen ajoimme yhtä matkaa kiltisti takaisin Kuressaareen. Juuri ennen kaupunkiin paluuta ohitimme Looden tammiston luonnonsuojelualueen, jossa kuulemma kukkii alkukesästä tikankontti (Cypripedium calceolus). Emme ehtineet nyt pysähtyä Loodessa, mutta tielle näkyi luonnonsuojelualueen reunan saarnimetsikkö, johon saarnensurma oli valitettavasti iskenyt.
Seuraavana päivän olikin jo kotimatkan aika, eikä matkalle aikataulusyistä mahtunut juurikaan luontokohteita. Sen verran luontohavaintoja paluumatkalla sentään saatiin, että bongasimme mantereen puolella korkealla erään peltoaukean yllä pikkukiljukotkan (Clanga pomarina) ja ajoimme Tallinnaan Haapsalun liepeiden kautta poiketen samalla Matsalun lahden lintutornilla. Vaikutelma Saarenmaasta oli tämän matkan perusteella hiukan kaksijakoinen: maisemallisesti ja Kuressaaren osalta siellä ei ollut kauheasti nähtävää, mutta luonto ja kasvimaailma ovatkin sitten käsittämättömän rikkaita. Parhaat kämmekkäpaikat ovat Saarenmaan länsiosassa, jonne pääseminen vaatii käytännössä auton, jollei halua käyttää koko päivää pyöräilyyn. Toki eri kämmeköiden kasvupaikat pitää myös tietää, mutta onneksi matkaseurassa oli kovan luokan asiantuntijoita, joten tämä puoli oli kunnossa.
Kaukana kotoa 