Sveitsi, kuten suurin osa Keski-Euroopasta, kuuluu temperaattiseen lehtimetsävyöhykkeeseen, jolle on tyypillistä nk. kevätaspekti. Kun puissa ei ole vielä lehtiä, kevätauringon valo pääsee esteettä metsän pohjalle ja saa monet kenttäkerroksen kasvit ryöpsähtämään nopeasti kukkaan. Metsänpohja voi jo maaliskuun lopulla lainehtia isona kukkamerenä. Myöhemmin kun puiden lehdet puhkeavat ja valon määrä vähenee, nämä kevätaspektin kukkijat tyypillisesti lakastuvat kokonaan.
Sveitsissä ei ole onneksi (ainakaan vielä) varsinaista ulkonaliikkumiskieltoa, ja viime viikonloppuna auringonpaistetta oli runsaasti, joten ulos oli päästävä kotitoimistossa vietettyjen päivien jälkeen. Ja mikäs sen parempi korona-ajan ulkoilupaikka kuin oma lähimetsä, jossa riittää tilaa vältellä muita ulkoilijoita. Vaivaa piti vähän nähdä, koska asumme laakson pohjalla ja metsään päästäkseen täytyy nousta jyrkän mäen päälle. Mutta kyllä kannatti!
Ensimmäisenä metsään tulijaa tervehti valkovuokkomeri. Pienen kumpareen olivat puolestaan vallanneet kovasti suomalaisen pystykiurunkannuksen oloiset etelänkiurunkannukset. Vähän syvemmällä polunreunaa täplittivät lehtoimikän (Pulmonaria obscura) sinipunaiset kukat ja koko metsänpohjan vallannut karhunlaukkakasvusto täytti ilman valkosipulin tuoksulla. Kaukaa katsottuna karhunlaukka (Allium ursinum) muistuttaa paljon kieloa, etenkin kun se ei ole vielä tätä kirjoittaessa kukassa. Sen lehtiä voi käyttää mausteena, mitä myös englanninkielinen nimi ”wild garlic” selvästi heijastelee.
Etelänkiurunkannus (Corydalis cava) muistuttaa suuresti Etelä-Suomessa kohtalaisen yleistä pystykiurunkannusta (Corydalis solida), mutta etelänkiurunkannuksen kukinnon tukilehdet ovat ehyet, kun taas pystykiurunkannuksella ne ovat liuskaiset. Lisäksi etelänkiurunkannuksen sipuli on ontto, kuten sen englanninkielinen lajinimi ”hollowroot” kertoo. Etelänkiurunkannuksesta on muutamia havaintoja Suomestakin, mutta ne ovat ilmeisesti istutusperäisiä. Pystykiurunkannus taas on Sveitsissä harvinainen laji.
Yhtään sinivuokkoa en ole täällä nähnyt, vaikka olen lähiympäristön metsissä jonkin verran ehtinyt retkeillä. Syykin löytyi, kun tarkistin sinivuokon levinneisyyden Sveitsissä: laji tosiaan karttaa Zürichin seutua. Sen sijaan etenkin metsänreunoissa täällä on runsaasti orvokkeja (Viola) sinisinä täplinä ja syvemmällä metsässä lehtoesikon (ent. etelänkevätesikko, Primula elatior) keltaisia täpliä. Orvokit ovat risteymineen sen verran hankala lajiryhmä, etten ole vielä jaksanut perehtyä niiden lajitason määrittämiseen. Yleisiä orvokkeja Zürichin seudulla ovat ainakin pyökkiorvokki (Viola reichenbachiana) ja metsäorvokki (Viola riviniana).
Paluumatkalla metsänreunassa ihailin oratuomen (Prunus spinosa) valkoista kukkamerta. Eikä näköala yli kotikylä Urdorfin ja Limmat-joen laakson ollut hassumpi sekään!
Kaukana kotoa 