Sveitsiläinen pomoni tarjosi minulle loppukeväästä mahdollisuutta vierailla vanhempiensa kesäpaikassa Sveitsin kaakkoisimmassa osassa Ala-Engadinin (Unterengadin) laaksossa, joka sijaitsee Graubündenin kantonissa. Tuolloin junamatka niin kauas keskellä koronapandemiaa ei vielä houkutellut, mutta myöhemmin huomasin ilmoituksen alppikasvillisuuskurssista niin ikään Graubündenissa sijaitsevassa Davosin kaupungissa. Alppikasvillisuuskurssille oli toki pakko päästä, ja ilokseni minut hyväksyttiinkin mukaan puutteellisesta saksan taidostani huolimatta.
Kurssin lähestyessä katselin karttaa ja huomasin, että olisi melko helppoa yhdistää samaan reissuun sekä Ala-Engadin että Davos. Niinpä siis suuntasin ennen kasvikurssia pariksi päiväksi Ala-Engadinissa sijaitsevaan Ftanin kylään. Ala-Engadinin laakso sijaitsee suhteellisen korkealla (yli 1000 m mpy), mutta jyrkät ja korkeat vuoret ympärillä kätkevät tämän seikan tehokkaasti. Laakso ei ole ihan niin turistirysä kuin useimmat muut Sveitsin vastaavat vuoristolaaksot. Siellä myös puhutaan yleisesti Sveitsin omaa kielierikoisuutta, retoromaania, vaikka saksallakin pärjää hyvin. Laakson keskuskylään Scuoliin pääsee junalla, ja sieltä eteenpäin (tai Ftanin tapauksessa taaksepäin) on kelvolliset bussiyhteydet muihin alueen kyliin.
Ftaniin saavuttuani suuntasin heti hiihtohissillä kylän yläpuoliseen rinteeseen, jossa noin 2 kilometrin korkeudessa avautui aivan uskomattoman värikkäiden ja monilajisten kukkaniittyjen kirjo ja upea näköala laakson toisella puolella kohoaviin vuoriin. Kiipesin vielä jonkin matkaa hissiltä ylöspäin, mutta eteneminen oli kuumana päivänä kuvauksellisten kukkaniittyjen keskellä hidasta ja aikatauluarvioni retken kestosta petti pahasti.
Kun lopulta käännyin takaisin alas, ei ollut enää toivoakaan ehtiä hissille ennen sen sulkemisaikaa. Niinpä jouduin kävelemään koko matkan takaisin 800 metriä alempana sijaitsevaan kylään. Reitti kulki kyllä enimmäkseen ihan hyvää tietä pitkin, mutta tien kaltevuuskulma oli keskimäärin sen verran jyrkkä, että eteneminen piti tehdä varovasti. Jalat olivatkin ihan hyytelönä, kun viimein hämärän jo laskeuduttua pääsin takaisin majapaikkaan. Toisaalta näin alempana tietä reunustavilla metsäniityillä monta mielenkiintoista kasvia, jotka olisivat muuten jääneet näkemättä.
Seuraavana päivänä jalat olivat edelleen kipeät ja sääennuste epävakainen, joten päätin ottaa rauhallisesti ja tutustua laakson vastakkaisella puolella sijaitsevaan Tarasp Fontanan kylään, jonne pääsi vaihdollisella bussiyhteydellä Scuolin kautta. Kylän keskellä sijaitsi pieni kristallinkirkas järvi ja yläpuolella kohosi upea keskiaikainen Taraspin linna. Kun vielä taustalla välkkyivät lumihuippuiset vuoret, tätä näkymää huikeampaa on vaikea löytää edes Sveitsistä.
Kiipesin jonkin matkaa tietä kylän yläpuoliselle rinneterassille, jossa on pieni tummavetinen Lai Nair -järvi ja sen ympärillä laaja suoalue. Kyseisellä suolla pitäisi kasvaa Sveitsissä hyvin harvinaista veripunakämmekkää (Dactylorhiza incarnata ssp. cruenta), mutta suurin osa suokämmeköistä oli jo ohikukkinut eikä mitään veripunakämmekäksi sopivaa näkynyt. Sen sijaan löysin ilahduttavan monta erilaista pientä katkerolajia, joista kaikille en saanut varmaa lajimääritystä. Käännyin hyvissä ajoin takaisin majapaikkaan, koska taivas veti pilveen ja illalla ryskäsikin jo ukkonen.
Seuraavana aamuna aikaisin olikin jo lähtö Davosiin, jossa tapasimme alppikasvikurssilaisten kanssa ja suuntasimme saman tien funikulaarilla ylös Weissflujochin (2693 m) rinteeseen. Valitettavasti sää ylhäällä vuorella oli erittäin kylmä (+2C) ja sateinen, joten ensimmäisen, kalkkialustan kasveihin keskittyneen retkipäivän retkeilyt jäivät varsin lyhyeksi.
Ehdimme sentään käydä katsastamassa Sciahornin alapuolisen rinteen, jossa sumun keskellä oli käynnissä uskomaton näky: kirkiruohojen spontaani risteytyskoe, jossa tuoksukirkiruohon (Gymnadenia odoratissima) ja toisen kirkiruoholajin (Gymnadenia rhellicani, syn. Nigritella rhellicani) eriasteiset hybridit pitivät seuraa kantalajeille. Edempänä alueella olisi kasvanut myös legendaarinen edelweiss eli alppitähti, mutta se jäi valitettavasti näkemättä, kun suuntasimme nopeasti takaisin alas kaupunkiin lämpimiin sisätiloihin kuivattelemaan ja päivän kasvisaalistamme tutkimaan.
Seuraavana päivänä vuorossa oli silikaattialustan kasveja kaupungin toisella puolella kohoavan Jakobshornin (2590 m) rinteillä. Otimme taas hissin huipulle, josta kävelimme alas hissin väliasemalle. Tällä kertaa sää onneksi suosi meitä ja laskeutumisen varrelle mahtui monenlaisia kasvillisuusyhteisöjä huipun ja lumenviipymien matalakasvuisista niityistä alempien rinteiden suurruohoniittyihin ja metsäympäristöihin. Ehdimme myös pitää evästauon ja ottaa aurinkoa rinteessä base-hyppääjien parven leijaillessa kirkkaansinisellä taivaalla suoraan yläpuolellamme.
Alppikasvikurssi oli vain kaksipäiväinen, joten hissin väliasemalta suuntasimme suoraan alas juna-asemalle ja kohti kotia. Toisen retkipäivän täydellisyyttä hipova sää ja upeat maisemat hyvittivät moninkertaisesti kurssin ekan päivän vesisateessa palelemisen, ja mielenkiintoisia alppikasveja löytyi molempina päivinä ilahduttavan paljon. Saksaakin opin jonkin verran: esimerkiksi mikäpä olisikaan sen hyödyllisempi saksankielinen termi osata kuin ’das Drusenhaar’ eli nystykarva! Tässä lienee tarpeen selventää, että nystykarva tarkoittaa joillain kasveilla esiintyvää karvatyyppiä, jossa karvan päässä on tahmeaa nestettä erittävä nuppi.
Kaukana kotoa 