Lauantaipäivä houkutteli ulkoilemaan, vaikka ulkona oli vielä talvisen harmaata. Pysähdyin lyhyesti Maunulan uurnalehdossa, jossa linnut lauloivat lumihangesta välittämättä ja talviasuinen rusakko touhusi hautakivien välissä. Uurnalehdon itäpuolta kulkevan ulkoilupolun varressa kaksi käpytikkaa koputteli ahkerasti puuta. Kuvaan eivät valitettavasti suostuneet vaan väistivät aina kameraa puun toiselle puolelle piiloon.
Varsinainen retkikohteeni oli Haltiala ja siellä Ruutinkoski, joka on lapsuudesta lähtien ollut rakkaimpia retkikohteitani pääkaupunkiseudulla. Heti Laamannintien alkupäässä pellolta lehahti lentoon iso varisparvi. Vähän ennen Haltialan sillan parkkipaikkaa tien vieren ilmajohdolla istuskeli puolestaan joukko naakkoja, joita pysähdyin kuvaamaan. Vasta kotona kuvasta paljastui yllättävä tunkeilija.
Kaukana metsänrajassa Niskalasta Paloheinään vievällä peltoladulla näytti olevan vielä runsaasti hiihtäjiä. Itse suuntasin Kellarimäen jälkeen Ruutinkoskelle vievälle polulle, jonka varren puut ja pensaat oli harmistuksekseni kaadettu viime kesän jälkeen. Kevättalven koskimaisema on mielenkiintoinen jään ja virtaavan veden taideteos, jonka vaihtelevat pinnamuodot yllättävät. Tällä kertaa en kuitenkaan suunnannut Ruutinkosken varsinaiselle koskialueelle, koska olin piipahtanut siellä jo edellisenä iltana, vaan länteen kohti Niskalaa.
Helsingin puoleisen rannan tuntumassa Ruutinkoskelta kohti Niskalaa johtivat tuoreet pyöränjäljet ja vielä kaksin kappalein. Koska joenvarren peltopolku oli vielä latuna ja siten jalkamiehelle ja -naiselle pois laskuista, uskaltauduin seuraamaan jäällä kulkenutta pyöräuraa aina Pitkäkoskelle asti. Jäänaskalit olivat luonnollisesti mukana matkassa. Yhtään keskemmälle jokea ei ollut asiaa, koska se oli rannan asukkaan mukaan vasta mennyt keskeltä umpeen ja siten todella petollinen. Helsingin puoleisen rannan lahopuilta löytyi sitä paitsi mielenkiintoisia sieniä, jotka osaltaan varmistivat retkeilijän pysymisen turvallisella vyöhykkeellä.
Pitkäkoskella oli samannäköistä jäämaisemaa kuin Ruutinkoskella, ja rantapajukko oli täynnä pajunkissoja. Paluumatkalla ennen Niskalaa rantapusikossa sirkutti keltasirkkuparvi. Lintujen saaminen kuvaan tiheän pensaikon keskeltä oli haastavaa, mutta Canon PowerShot SX60 HS:n superzoom osoittautui tässäkin näppäräksi työkaluksi. Hetken päästä rantaan ilmestyi myös mustarastas ihmettelemään kuvaajaa.
Vuosi sitten samaan aikaan kevät teki jo hurjaa vauhtia tuloaan. Sinivuokot ja pähkinäpensaat kukkivat, ja ensimmäiset leskenlehdet täplittivät aurinkoisia teiden varsia. Tänä vuonna vakiosinivuokkopaikkani Vantaan Tammistossa oli vielä palmusunnuntaina lumen peitossa. Siksi jokikävelystä muodostuikin sieni- ja linturetki eikä kasviretki. Toisaalta ihmismuisti on lyhyt, ja luminen maaliskuun loppu on meteorologien mukaan normaalimpi kuin vuoden 2017 lämmin maaliskuu. Jokikävelykään ei sitä paitsi olisi onnistunut plussakeleillä!
Kaukana kotoa 