Kesäloma alkoi lyhyellä (3 yötä) luontomatkalla Viroon Saarenmaalle, joka oli jo pitkään ollut haavelistallani. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, jolloin kävin Virossa Tallinnan ulkopuolella. Menomatka Tallinnasta taittui kätevästi bussin kyydissä, ja bussimatka Kuressaareen kesti noin neljä tuntia sisältäen lauttamatkan Virtsusta Muhun saarelle, josta bussi jatkoi siltaa pitkin Saarenmaalle. Saarenmaalla odotti tuttu suomalainen luontokuvaajapariskunta, joka tiesi kaikki parhaat kämmekkäpaikat ja tarjosi kyydit. Seurueeseen kuului myös toinen suomalainen autokunta, jolla oli osan aikaa mukanaan paikallinen luontokuvaaja.
Bussi saapui Saarenmaan pääkaupunkiin Kuressaareen lauantaina neljän aikoihin iltapäivällä. Ensimmäisen illan käytin Kuressaareen tutustumiseen sillä välin, kun muut olivat vielä maastossa. Kuressaare on varsin pieni paikka (reilu 13 000 asukasta, noin kolmasosa koko Saarenmaan asukasluvusta), jonka kiertämiseen yksi ilta riitti mainiosti. Kaupungin päänähtävyydet ovat vanha piispanlinna ja Raatihuoneentori ympäristöineen. Kaupunki on tunnettu myös lukuisista kylpylöistään, joita sanotaan olevan yksi per kymmenen asukasta. Olin kuitenkin budjettimatkailijana liikkeellä, joten kylpylät jäivät kokonaan testaamatta. Piispanlinnassa ehdin käydä kiertämässä vallihautojen yläpuolella kohoavat vallit ilman pääsymaksua, vaikka linnan alueella oli aiemmin päivällä ollut pääsymaksullinen tapahtuma.
Seuraavana aamuna alkoi sitten kahden päivän tiivis luontokiertue, joka suuntautui saaren länsiosien kämmekkäparatiisiin. Saarenmaa on Viron suurin saari ja Itämeren toiseksi suurin saari heti Gotlannin jälkeen. Saarenmaan maasto on melko tasaista (keskikorkeus vain 15 metriä merenpinnasta), ja saaren maaperä on kalkkipitoista, mikä näkyy alvarikasvillisuutena ja kämmeköiden yleisyytenä. Pikaisen googlauksen perusteella Virossa on tavattu yhteensä 39 kämmekkälajia (nykyhetken lajimäärä 36), joista 36:sta on havainto myös Saarenmaalta. Sivuhuomiona täytyy sanoa, että ihan kaikkia tähän lajimäärään laskettuja taksoneja ei välttämättä tunnusteta Viron ulkopuolella itsenäisiksi lajeiksi.
Ensimmäisen päivän luontoretkipäivän kohteita olivat vanha neuvostoaikainen sotilaslentokenttä lähellä Arandia sekä punavalkkuesiintymä Abulassa. Lentokentältä etsimme palokämmekkää (Neottia ustulata), jota siellä oli toukokuussa kasvanut runsaasti ja jolla on toinen kukinta heinäkuussa. Ilmeisesti kuivuuden takia palokämmekkä jäi kuitenkin edelleen löytymättä, kuten kävi pari vuotta aiemmin Gotlannissa. Paikalla kasvoi sen sijaan paljon muita kiinnostavia lajeja, kuten kirkiruohoa (Gymnadenia conopsea), valko- ja keltalehdokkia (Platanthera bifolia, P. chlorantha), tähkätädykettä (Veronica spicata), kesämaitiaista (Leontodon hispidus), pommerinvirnaa (Vicia cassubica), ketopäivännoutoa (Helianthemum nummularium) sekä oudonnäköistä ”ruusuruohoa” (myös normaalia ruusuruohoa oli runsaasti), joka osoittautui tarkemmin tutkittaessa kivikkotörmäkukaksi (Scabiosa columbaria). Niityksi muuttuneella lentokentän pohjalla lenteli paljon pikkusinisiipiä (Cupido minimus), punatäpliä (Zygaena) ja muita päiväperhosia, ja koko ajan sai varoa astumasta niittysuppilohämähäkin (Agelena labyrinthica) seittiansoihin.
Lentokentältä matka jatkui tienvarsikasvillisuutta ihaillen saaren länsiosaan Abulaan, jossa mäntymetsässä kasvoi runsas punavalkkuesiintymä (Cephalanthera rubra). Kuulemma punavalkkuvuosi oli kuitenkin huono, sillä nyt paikalla oli vain satakunta punavalkkua. Jonain aiempana vuonna niitä oli ollut sadoittain. Heti metsän reunassa rannalla kasvoi puolestaan runsaasti tummaneidonvaippaa (Epipactis atrorubens) ihan rantasoraikon yläosassa ja metsäautotien reunoilla lenteli runsaasti pihlajaperhosia. Paluumatkalla Kuresaareen kävimme vielä Lümandassa katsomassa erään kämmekkäsuon, jossa piti kasvaa koko maailmassa ainoastaan Saarenmaalla tavattavaa saarenmaankämmekkää (Dactylorhiza osiliensis). Ilmeisesti myös onnistuimme tämän kämmekän löytämään ihan suon reunalta maantien ojasta, vaikka liuskakämmekät ovat tunnetusti kiusallisen vaikeita määritettäviä.
Kuressaaressa meidät oli kutsuttu iltapalalle toisen autokunnan mukana matkanneen paikallisen luontokuvaajan kotiin, joka sijaitsi Kuressaaren keskustan ulkopuolella viihtyisällä omakotitaloalueella aivan alvarin eli ohuen maakerroksen peittämän puuttoman kalkkikedon reunassa. Olohuoneen isosta ikkunasta avautui upea näkymä alvarille, joka alkoi muutaman metrin päästä ikkunasta ja ihan talon pihassakin kasvoi muutama kämmekkä. Talon läheisyydessä kasvaa kuulemma 12 kämmekkälajia, joista näimme ainakin baltian(touko)kämmekän (Dactylorhiza majalis ssp. baltica), mesikämmekän (Herminium monorchis, ensimmäiset mesikämmekkäni!), ahokirkiruohon (Gymnadenia conopsea ssp. conopsea) ja kalkkikirkiruohon (Gymnadenia conopsea ssp. densiflora). Myös kauniin vaaleanpunainen kenttäorakko (Ononis spinosa ssp. arvensis) kasvoi isona puskana heti pihan reunassa. Tämä päivän viimeinen kohde oli oikeastaan koko päivän upein paikka, sillä alvarin kukkarunsaus oli ihan mieletön jo pelkästään sen reunasta havainnoituna.
Kaukana kotoa 
Tässä toiveikkaana haaveilen ensi kesälle kasviretkestä Saarenmaalle. Osaatko kertoa tarkemmin tuon Arandian kentokentän sijainnin. En sen sijaintia ilmakuvan perusteella heti oasnnut paikantaa. Kiitos inspiroivasta kirjoituksesta!
TykkääTykkää
Hei Antti ja kiitos kommentistasi! Mukava kuulla, että näistä vanhoista kirjoituksista on iloa jollekulle. Laitan sinulle tarkempia sijaintitietoja sähköpostitse.
TykkääTykkää