Tarkoitukseni oli kirjoittaa heti matkan jälkeen lyhyt juttu Uuden-Seelannin kasveista. Matkasta on kulunut jo yli puoli vuotta ja kuvatkin sain järjestettyä aikoja sitten, mutta mikäs sen mukavampaa kuin muistella keväistä matkaa näin talven keskellä. Tässä siis pieni katsaus Uuden-Seelannin omintakeiseen kasvillisuuteen ja matkan varrella näkemiini kasveihin.
Uusi-Seelanti luetaan luonnon monimuotoisuuskeskukseksi (engl. biodiversity hotspot) eli alueeksi, jolla elää poikkeuksellisen monimuotoinen eliölajisto. Vaikka lajimäärä on tropiikkiin verrattuna vähäinen, lajisto on saarten eristyneisyydestä johtuen omaleimaista. Saarilla esiintyy noin 2500 alkuperäistä putkilokasvilajia, joista 80 % on kotoperäisiä eli esiintyy vain Uudessa-Seelannissa. Tyypillistä Uuden-Seelannin kotoperäisille kasveille on, että ne ovat ainavihantia, lintulevitteisiä, kaksikotisia ja usein kooltaan suurempia kuin samojen kasviheimojen edustajat muualla maailmassa. Yksivuotisia ja typensitojakasveja on vähän.
Ihmisen mukana kulkeutuvat tulokaslajit ovat uhka Uuden-Seelannin ainutlaatuiselle luonnolle. Saarilla kasvaa vakiintuneena noin 2500 vieraskasvilajia, joista 300 on niin invasiivisia, että ne uhkaavat merkittävästi alkuperäistä kasvillisuutta. Siksi saapuville matkustajille on tiukat säädökset, ettei maahan saa tuoda minkäänlaisia kasviperäisiä elintarvikkeita tai kasvinosia. Maahantuontiyritystä seuraa mojova sakko, vaikka kyse olisi puhtaasta tietämättömyydestä.
Uuden-Seelannin kasveista puhuttaessa ei sovi unohtaa saniaisia. Alkuperäisiä saniaislajeja on lähes 200, ja maan kansallistunnuskin on saniaislaji, hopeasaniainen (Cyathea dealbata). Uuden-Seelannin erikoisuus ovat puusaniaiset, joita saarilla kasvaa hopeasaniaisen lisäksi luontaisina yhdeksän lajia. Puusaniaiset tunnetaan paikallisessa puheenparressa nimellä ”pungas”, ja ne jaetaan saniaispuihin (suku Cyathea) ja rankasaniaisiin (suku Dicksonia). Puusaniaisia kasvaa yleisesti metsissä pitkin Pohjoissaarta (kuten todennäköisesti myös pitkin Eteläsaarta), ja niitä oli hauska bongailla teiden varsilta matkalla Rotoruaan.
Matkani ajoittui paikalliseen syksyyn, ja useimpien kasvien kukinta-aika oli jo ohi, mikä lisäsi haastetta kasvien opetteluun. Kasvillisuus tuntui varsinkin aluksi todella vieraalta, mutta pikkuhiljaa opin erottamaan joitakin lajeja ja etenkin yleisimmät saniaiset ehtivät tulla tutuiksi. Oleskelu pääosin kaupunkiympäristössä rajoitti jonkin verran tutustumista luontaiseen kasvillisuuteen. Wellingtonissa on kuitenkin muutamia paikkoja, joissa alkuperäistä metsäkasvillisuutta on vielä jäljellä. Vierailin näistä Zealandian suojellussa laaksossa ja Otari-Wilton’s Bushin metsäalueella. Lisäksi Rotoruassa vierailin The Redwoods -metsäalueella, jossa oli sekä istutettua että luontaista puustoa. Merenrantakasvillisuuteen tutustuin Wellingtonissa Te Kopahoun suojelualueella, jossa rantaan laskevien kukkuloiden alarinteille on perustettu niittymäinen alue luontaisen kasvillisuuden palauttamista varten.
Alla on satunnaisessa järjestyksessä otos (n = 39) kameraani tarttuneista uusseelantilaisista kasveista. Nämä eivät anna missään määrin kattavaa kuvaa Uuden-Seelannin tai edes Pohjoissaaren kasvistosta, vaan pääasiallisena valintakriteerinä oli, että pääsin lajinmäärityksessä vähintään sukutasolle. Lisää kuvia löytyy Flickristä, jonne kokosin kaikki kasvikuvat omaksi albumikseen. Joukossa on paljon lajeja, joille en ole löytänyt nimeä. Loppuun olen listannut käyttämääni määrityskirjallisuutta sekä Uuden-Seelannin kasvistoa käsitteleviä www-sivustoja.
Metrosideros fulgens -hehkupuu (maorikielellä aka, engl. scarlet rata), on myrttikasveihin (Myrtaceae) kuuluva liaani, joka kasvaa Pohjoissaaren rannikkometsissä sekä Eteläsaaren länsirannikolla. Uudessa-Seelannissa esiintyy 12 hehkupuulajia, joilla on tyypillisesti näyttävät kukinnot. Hehkupuilla on laaja levinneisyys Tyynenmeren alueella lukuun ottamatta Australiaa, josta suvun edustajista on vain fossiilihavaintoja. Otari-Wilton’s Bush, Wellington, 10.4.2016.Pseudopanax crassifolius (maorikielellä horoeka, engl. lancewood) kuuluu araliakasveihin (Araliacea) ja kasvaa yleisenä molemmilla saarilla. Kasvi kokee 15-20 vuoden iässä totaalisen muodonmuutoksen kuvassa näkyvästä omintakeisesta nuoruusmuodosta aikuiseksi puuksi. Otari-Wilton’s Bush, Wellington, 16.4.2016.Dacrynium cupressinum tunnetaan yleisesti kasvin maorinkielisellä nimellä rimu. Rimu kuuluu podokarpuskasveihin (Podocarpaceae), jotka ovat pääasiassa eteläisellä pallonpuoliskolla ja etenkin Australaasiassa esiintyviä havupuita. Rimua tavataan kaikkialla Uudessa-Seelannissa, ja se voi kasvaa jopa 50-metriseksi. Otari-Wilton’s Bush, Wellington, 16.4.2016.Pulskapäivikkilaji Disphyma australe, maorikielellä horokaka. Päivikki- eli jääruohokasveihin kuuluva mehikasvi, jonka kuvasin merenrannalla Te Kopahoun suojelualueella Wellingtonissa 11.4.2016.Myös lamopinaatti (Tetragon tetragonoides, maorikielellä kokihi) on päivikkikasveihin kuuluva mehikasvi. Sitä voidaan käyttää pinaatin tavoin vihanneksena, mutta se ei ole sukua pinaatille. Jo James Cook havaitsi lajin soveltuvuuden vihanneskäyttöön. Lamopinaatti kasvaa Uuden-Seelannin lisäksi alkuperäisenä Australiassa, Japanissa ja paikoin Etelä-Amerikassa. Otari-Wilton’s Bush, Wellington, 16.4.2016.Meilläkin toisinaan koristekasveina käytettäviin tähkäliljoihin (Phormium-suku) kuuluu kaksi suurikokoista lajia, joita tavataan kotoperäisinä vain Uudessa-Seelannissa. Tähkäliljoja kutsutaan englanniksi nimellä flax, mutta ne eivät ole sukua pellaville vaan päivänliljoille (Hemerocallis). Mount Victoria, Wellington, 31.3.2016.Tähkäliljat (suku Phormium) ovat lintulevitteisiä. Mount Victoria, Wellington, 31.3.2016.Carmichaelia petriei, New Zealand broom, on Eteläsaarella esiintyvä hernekasvi. Suvussa on 24 lajia, joista kaikki paitsi yksi esiintyvät vain Uudessa-Seelannissa. Otari-Wilton’s Bush, Wellington, 16.4.2016.Uusseelantilainen nokkonen, Urtica sykesii, esiintyy kotoperäisenä Uuden-Seelannin lisäksi myös osassa Australiaa. Flora of New Zealand -nettisivuston mukaan Uudesta-Seelannista on tavattu yhdeksän nokkoslajia, joista neljää esiintyy vain Uudessa-Seelannissa. Otari-Wilton’s Bush, Wellington, 16.4.2016.Sarjakukkaisiin kuuluva Aciphylla-suku käsittää 40 lajia, jotka esiintyvät kotoperäisinä Uudessa-Seelannissa ja Australiassa. Suvun lajeille on tyypillistä kookas piikikäs kukinto, joka kohoaa jäykkien lehtien muodostaman mättään keskeltä. Otari-Wilton’s Bush, Wellington, 16.4.2016.Valkokukkainen ja sinimarjainen Dianella nigra viihtyy valoisissa metsissä ympäri Uuden-Seelannin. Tässä yksisirkkaissuvussa on kolme Uudelle-Seelannille kotoperäistä lajia ja useita kymmeniä muita, pääosin Australiassa esiintyviä lajeja. Wellingtonin kasvitieteellinen puutarha, 30.3.2016.Jokin pensastädykelaji. Pensastädykkeiden sukuun (Hebe) kuuluu noin 90 lajia, jotka yhtä lukuun ottamatta kasvavat alkuperäisinä Uudessa-Seelannissa. Suurin osa lajeista on myös kotoperäisiä, eli niitä ei tavata luontaisina Uuden-Seelannin ulkopuolella. Toisaalta pensastädykkeitä käytetään laajalti koristekasveina. Hebe-lajit luokitellaan joskus tädykkeisiin (suku Veronica), mitä myös suvun suomenkielinen nimi heijastelee. Otari-Wilton’s Bush, Wellington, 16.4.2016.Monien pensastädykelajien lehdet muodostavat koristeellisia geometrisia kuvioita. Tämän tuntomerkin avulla opin tunnistamaan myös jo kukintansa lopettaneet pensastädykkeet helposti suvulleen maastossa. Kuvan laji on Hebe odora (englanniksi boxwood hebe), joka on yleinen koko Uudessa-Seelannissa ja voi kasvaa metrin korkuiseksi pensaaksi. Otari-Wiltons’s Bush, Wellington, 16.4.2016.Uuden-Seelannin korkeimmat, jopa 3-metrisiksi kasvavat heinät tunnetaan maorinimellä toetoe. Toetoeja on viisi kotoperäistä lajia, jotka muodostavat suvun Austroderia. Maorit ovat hyödyntäneet toetoeja mm. korin- ja matonkudonnassa sekä kattojen rakennusmateriaalina. Toetoeja ei voi olla huomaamatta: niiden kookkaat silhuetit erottuvat selvästi taivasta vasten ihan joka puolella, myös Wellingtonin asuinkatujen varsilla. Kuva on otettu Taupon lähellä matkalla Rotoruaan 3.4.2016.Nämäkin kasvit näin reissun aikana. Suurin osa on tulokaslajeja, alkuperäiskasvit on mainittu erikseen nimen yhteydessä. Kuva 1. Tuoksupielus (sweet alyssum, Lobularia maritima) merenrannalla. Miramar, Wellington, 9.4.2016. Kuva2. Ajannäyttäjä (flower-of-an-hour, Hibiscus trionum). Otari-Wilton’s Bush, Wellington, 10.4.2016. Kuvien3 – 8 kuvauspaikka on merenranta Te Kopahoun suojelualuella Wellingtonissa ja -aika 11.4.2016. Kuva3. Timanttikukka (treasure flower, Gazania splendens), alun perin Etelä-Afrikasta. Kuva 4. Peltopunka (scarlet pimpernel, Anagallis arvensis). Kuva5. Asterikasveihin kuuluvaan Raoulia-sukuun (scabweeds) kuuluu 23 kotoperäistä lajia. Kuva6. Suolasormikkilaji (glasswort, Sarcocornia quinqueflora), alkuperäinen suolakkokasvi. Kuva 7. Ukontulikukka (great mullein, Verbascum thapsus). Kuva 8. Jonkin sortin kaali (Brassica sp.).Kuva 9. Rionjuoru (wandering Jew, Tradescantia fluminensis), alun perin Etelä-Amerikasta. Mount Victoria, Wellington, 31.3.2016. Kuva 10. Purppurakannusruoho (purple linaria, Linaria purpurea). Wellington, 1.4.2016. Kuva 11. Alkuperäinen konnanliekolaji (Lycopodiella cernua). Te Puia, Rotorua, 5.4.2016. Kuva 12. Tähkäkuusama (Himalayan honeysuckle, Leycesteria formosa). The Redwoods, Rotorua, 6.4.2016.Rotoruan The Redwoods -metsäalueella on istutettujen punapuiden lisäksi upeaa enemmän tai vähemmän luontaista puusaniaismetsää. Korkeimmat puusaniaiset, kuten mamaku (black tree-fern, Cyathea medullaris), voivat kasvaa 20-metrisiksi. Kuvassa on luultavasti rankasaniaislaji Dicksonia squarrosa, joka on yleinen metsäkasvi ja levittäytyy maavarsilla tiheiksi kasvustoiksi. Lajille on tyypillistä, että kuolleet lehdet jäävät roikkumaan ikään kuin kaulurina latvan alle. The Redwoods, Rotorua, 6.4.2016.Hopeasaniainen (englanniksi silver tree-fern, maorikielellä ponga, Cyathea dealbata) on keskikokoinen, n. 10-metriseksi kasvava puusaniainen ja Uuden-Seelannin epävirallinen kansallissymboli. Hopeasaniaista tavataan yleisenä sekä Etelä- että Pohjoissaarella, ja nimensä laji on saanut lehden alapinnan hopeisesta väristä. Zealandia, Wellington, 1.4.2016.Uuden-Seelannin kasvistoon kuuluu paljon epifyyttejä eli päällyskasveja, jotka kasvavat toisten kasvien päällä, tyypillisesti esim. puunrungoilla. Myös monet saniaiset kasvavat epifyytteinä, osa jopa puusaniaisten rungoilla eli toisilla saniaisilla. Kuvan epifyyttisaniaiskasvuston valtalajeina ovat hound’s tongue fern (Microsorum pustulatum, isot lehdet vas. alhaalla) ja leather-leaf fern (Pyrrosia eleagnifolia, pienet nahkamaiset lehdet oik. alhaalla). Wellingtonin kasvitieteellinen puutarha, 14.4.2016.Sammalsaniaiset (filmy ferns, suku Hymenophyllum) ovat pieniä läpikuultavia saniaisia, joiden lehdissä on vain yksi solukerros. Flora of New Zealandin mukaan Uudessa-Seelannissa esiintyy 24 sammalsaniaislajia, joista 14 kotoperäisinä. Myös Skandinaviassa esiintyy yksi sammalsaniaislaji, lehtisammalta muistuttava varjosammalsaniainen (Hymenophyllum wilsonii), joka kasvaa Norjan länsirannikolla, Färsaarilla ja Islannissa. The Redwoods, Rotorua, 6.4.2016.Saniaisten monimuotoisia itiöpesäkkeitä: Kuva 1. Australianadiantumi (rosy maidenhair, Adiantum hispidulum). Kuva 2. Hairy fern (Lastreopsis hispida). Kuva 3. King fern (Ptisana salicina). Kuva 4. Harvinainen Loxsoma cunninghammii on sukunsa ainoa laji ja läheistä sukua puusaniaisille, vaikka ei muodosta runkoa. Kuva 5. Kampasaniaislajin (small kiokio, Blechnum procerum) erillinen itiölehti. Kuva 6. Hound’s tongue fern (Microsorum pustulatum). Kuva 7. Hopeasaniainen (silver tree-fern, Cyathea dealbata). Kuvat 8. ja 10. Ituraunioinen (hen and chickens fern, Asplenium bulbiferum). Kuva 9. King fern (Todea barbara). Kuva 11. Raunioislaji (shining spleenwort, Asplenium oblongifolium). Kuva 12. Sammalsaniaislaji (irirangi, Hymenophyllum demissum).
Määrityskirjallisuutta
Breitwieser I., Brownsey P.J.; Heenan P.B., Nelson W.A., Wilton A.D. toim. (2010) Flora of New Zealand Online.
Brunsden, G. & Brunsden, L. (2004) A Photographic Guide to Wildflowers of New Zealand. New Holland Publishers (NZ) Ltd.
Crowe, A. (2009) Which Native Forest Plant? New Ecology Edition. Penguin Books (NZ) Ltd.
Metcalf, L. (2003) A Photographic Guide to Ferns of New Zealand. New Holland Publishers (NZ) Ltd.
Metcalf, L. (2009) Know Your New Zealand Native Plants. New Holland Publishers (NZ) Ltd.
Kaukana kotoa 