Graubünden 9.-12.7.2020

Sveitsiläinen pomoni tarjosi minulle loppukeväästä mahdollisuutta vierailla vanhempiensa kesäpaikassa Sveitsin kaakkoisimmassa osassa Ala-Engadinin (Unterengadin) laaksossa, joka sijaitsee Graubündenin kantonissa. Tuolloin junamatka niin kauas keskellä koronapandemiaa ei vielä houkutellut, mutta myöhemmin huomasin ilmoituksen alppikasvillisuuskurssista niin ikään Graubündenissa sijaitsevassa Davosin kaupungissa. Alppikasvillisuuskurssille oli toki pakko päästä, ja ilokseni minut hyväksyttiinkin mukaan puutteellisesta saksan taidostani huolimatta.

IMG_1424
Davos lintuperspektiivistä

Kurssin lähestyessä katselin karttaa ja huomasin, että olisi melko helppoa yhdistää samaan reissuun sekä Ala-Engadin että Davos. Niinpä siis suuntasin ennen kasvikurssia pariksi päiväksi Ala-Engadinissa sijaitsevaan Ftanin kylään. Ala-Engadinin laakso sijaitsee suhteellisen korkealla (yli 1000 m mpy), mutta jyrkät ja korkeat vuoret ympärillä kätkevät tämän seikan tehokkaasti. Laakso ei ole ihan niin turistirysä kuin useimmat muut Sveitsin vastaavat vuoristolaaksot. Siellä myös puhutaan yleisesti Sveitsin omaa kielierikoisuutta, retoromaania, vaikka saksallakin pärjää hyvin. Laakson keskuskylään Scuoliin pääsee junalla, ja sieltä eteenpäin (tai Ftanin tapauksessa taaksepäin) on kelvolliset bussiyhteydet muihin alueen kyliin.

IMG_8846
Ftan

Ftaniin saavuttuani suuntasin heti hiihtohissillä kylän yläpuoliseen rinteeseen, jossa noin 2 kilometrin korkeudessa avautui aivan uskomattoman värikkäiden ja monilajisten kukkaniittyjen kirjo ja upea näköala laakson toisella puolella kohoaviin vuoriin. Kiipesin vielä jonkin matkaa hissiltä ylöspäin, mutta eteneminen oli kuumana päivänä kuvauksellisten kukkaniittyjen keskellä hidasta ja aikatauluarvioni retken kestosta petti pahasti.

IMG_8970
Kukkaniittyjä Ftanin kylän yläpuolella
IMG_0172
Kämmeköitäkin oli runsaasti
IMG_9373
Ja orvokkeja
IMG_0143
Sekä monta muuta!

Kun lopulta käännyin takaisin alas, ei ollut enää toivoakaan ehtiä hissille ennen sen sulkemisaikaa. Niinpä jouduin kävelemään koko matkan takaisin 800 metriä alempana sijaitsevaan kylään. Reitti kulki kyllä enimmäkseen ihan hyvää tietä pitkin, mutta tien kaltevuuskulma oli keskimäärin sen verran jyrkkä, että eteneminen piti tehdä varovasti. Jalat olivatkin ihan hyytelönä, kun viimein hämärän jo laskeuduttua pääsin takaisin majapaikkaan. Toisaalta näin alempana tietä reunustavilla metsäniityillä monta mielenkiintoista kasvia, jotka olisivat muuten jääneet näkemättä.

IMG_9039
Päivän satoa: vuoristoniittyjen kirkiruoholaji (Gymnadenia rhellicani, syn. Nigritella rhellicani)
IMG_0417
Harvinainen alppikäpylatva (Rhaponticum scariosum, syn. Stemmacantha rhapontica)
IMG_9386
Alpeilla kasvava näsiälaji (Daphne striata)
IMG_9525
Keltakylmänkukka (Pulsatilla alpina ssp. apiifolia) on silikaattialustan alalaji. Kalkkipitoisen alustan alalajilla (ssp. alpina) on valkoinen kukka.

Seuraavana päivänä jalat olivat edelleen kipeät ja sääennuste epävakainen, joten päätin ottaa rauhallisesti ja tutustua laakson vastakkaisella puolella sijaitsevaan Tarasp Fontanan kylään, jonne pääsi vaihdollisella bussiyhteydellä Scuolin kautta. Kylän keskellä sijaitsi pieni kristallinkirkas järvi ja yläpuolella kohosi upea keskiaikainen Taraspin linna. Kun vielä taustalla välkkyivät lumihuippuiset vuoret, tätä näkymää huikeampaa on vaikea löytää edes Sveitsistä.

IMG_0639
Tarasp Fontanan kylä
IMG_0749
Taraspin linna
IMG_1170
Kuvankaunis Lai da Tarasp -järvi

Kiipesin jonkin matkaa tietä kylän yläpuoliselle rinneterassille, jossa on pieni tummavetinen Lai Nair -järvi ja sen ympärillä laaja suoalue. Kyseisellä suolla pitäisi kasvaa Sveitsissä hyvin harvinaista veripunakämmekkää (Dactylorhiza incarnata ssp. cruenta), mutta suurin osa suokämmeköistä oli jo ohikukkinut eikä mitään veripunakämmekäksi sopivaa näkynyt. Sen sijaan löysin ilahduttavan monta erilaista pientä katkerolajia, joista kaikille en saanut varmaa lajimääritystä. Käännyin hyvissä ajoin takaisin majapaikkaan, koska taivas veti pilveen ja illalla ryskäsikin jo ukkonen.

IMG_0825.JPG
Tummavetinen Lai Nair
IMG_0843
Suo siellä ja vetelää
IMG_0949
Gentiana utriculosa -katkerolaji

Seuraavana aamuna aikaisin olikin jo lähtö Davosiin, jossa tapasimme alppikasvikurssilaisten kanssa ja suuntasimme saman tien funikulaarilla ylös Weissflujochin (2693 m) rinteeseen. Valitettavasti sää ylhäällä vuorella oli erittäin kylmä (+2C) ja sateinen, joten ensimmäisen, kalkkialustan kasveihin keskittyneen retkipäivän retkeilyt jäivät varsin lyhyeksi.

IMG_1187
Weissflujochin kuumaisemia

Ehdimme sentään käydä katsastamassa Sciahornin alapuolisen rinteen, jossa sumun keskellä oli käynnissä uskomaton näky: kirkiruohojen spontaani risteytyskoe, jossa tuoksukirkiruohon (Gymnadenia odoratissima) ja toisen kirkiruoholajin (Gymnadenia rhellicani, syn. Nigritella rhellicani) eriasteiset hybridit pitivät seuraa kantalajeille. Edempänä alueella olisi kasvanut myös legendaarinen edelweiss eli alppitähti, mutta se jäi valitettavasti näkemättä, kun suuntasimme nopeasti takaisin alas kaupunkiin lämpimiin sisätiloihin kuivattelemaan ja päivän kasvisaalistamme tutkimaan.

IMG_1433
Gymnigritella eli Gymnadenia– ja Nigritella-kirkiruohojen risteymä
IMG_1399
Risteymiä (Gymnigritella) nämäkin
IMG_1460
Kantalajit tuoksukirkiruoho (Gymnadenia odoratissima) ja Gymnadenia rhellicani (syn. Nigritella rhellicani) kasvoivat ihan risteymien vieressä

Seuraavana päivänä vuorossa oli silikaattialustan kasveja kaupungin toisella puolella kohoavan Jakobshornin (2590 m) rinteillä. Otimme taas hissin huipulle, josta kävelimme alas hissin väliasemalle. Tällä kertaa sää onneksi suosi meitä ja laskeutumisen varrelle mahtui monenlaisia kasvillisuusyhteisöjä huipun ja lumenviipymien matalakasvuisista niityistä alempien rinteiden suurruohoniittyihin ja metsäympäristöihin. Ehdimme myös pitää evästauon ja ottaa aurinkoa rinteessä base-hyppääjien parven leijaillessa kirkkaansinisellä taivaalla suoraan yläpuolellamme.

IMG_1790
Lumenviipymän kasvillisuutta tutkimassa Jakobshornin rinteessä
IMG_1804
Kääpiöalppikello (Soldanella pusilla) on tyypillinen lumenviipymälaji.
IMG_1959
Ruostealppiruusu (Rhododendron ferrugineum) muodosti tuuheita pensaikkoja alempana rinteessä

Alppikasvikurssi oli vain kaksipäiväinen, joten hissin väliasemalta suuntasimme suoraan alas juna-asemalle ja kohti kotia. Toisen retkipäivän täydellisyyttä hipova sää ja upeat maisemat hyvittivät moninkertaisesti kurssin ekan päivän vesisateessa palelemisen, ja mielenkiintoisia alppikasveja löytyi molempina päivinä ilahduttavan paljon. Saksaakin opin jonkin verran: esimerkiksi mikäpä olisikaan sen hyödyllisempi saksankielinen termi osata kuin ’das Drusenhaar’ eli nystykarva! Tässä lienee tarpeen selventää, että nystykarva tarkoittaa joillain kasveilla esiintyvää karvatyyppiä, jossa karvan päässä on tahmeaa nestettä erittävä nuppi.

IMG_1641
Veronica bellidioides -tädykelaji on nystykarvojen peitossa.
IMG_1494
Näköala Jakobshornin huipulta Davosiin

 

 

Advertisement

Rigi-vuoren valloitus 12.6.2020

Kauniina kesäkuun perjantaina pääsin vihdoin toteuttamaan kauan haaveilemani retken: Rigi-vuoren valloituksen. Rigi sijaitsee Alppien pohjoisosassa Schwyzin kantonissa ei kovin kaukana Zürichista, ja sen korkein huippu Rigi Kulm kohoaa 1797 m merenpinnan yläpuolelle. En toki kiivennyt koko matkaa, vaan huijasin ja otin vuoristojunan vuoren juurelta Vitznausta suoraan huipulle, kun junat vihdoinkin kulkivat normaalein aikatauluin.

IMG_1785
Vitznau sijaitsee Rigin juurella sen eteläpuolella Vierwalstätterseen rannalla.

Ajattelin, että perjantaina ei ehkä olisi ihan yhtä paha ruuhka kuin viikonloppuna, mutta taisin erehtyä: juna oli lähes täyteen pakattu, vaikka siihen lisättiin vielä lähtöasemalla useampia vaunuja. Onneksi näköalajunasta sai ikkunat auki, sillä pandemiaturvaväleistä ei ollut tietoakaan.

IMG_20200612_111458_653
Vuoristojunassa sai pidellä penkistä kiinni, sillä kaltevuuskulma oli matkan alussa suuri.
IMG_2103
Menomatkan päätepiste: Rigin korkein huippu Rigi Kulm

Junan pääteasemalta oli vain 5 minuutin kävely huipulle (Rigi Kulm), josta avautui huikea 360 asteen näköala sekä Vierwaldtstätterseen, Zugerseen että Lauerzerseen suuntiin. Päivä oli kirkas, joten näköalaa sai ihailla täyden rahan edestä. Toisin oli joulukuun alussa, jolloin ekan kerran kävin Rigillä ja näköalat jäivät sankan sumun vuoksi vaatimattomiksi.

IMG_1805
Huipulla
IMG_1829
Lauerzersee

Rigin huipulta lähdin kävelemään alamäkeen kohti Staffelin asemaa, josta lähti viitoitettu kasvipolku. Polun varren kiinnostavat kasvit oli merkitty nimikyltein, ja kasvejahan riitti – aina alppiniittyjen kukkaloistosta metsäosuuksien varjolajeihin.

IMG_2734
Blumenpfad – kasvipolku
IMG_2015
Hopearikko (Saxifraga paniculata) kuului kasvipolun merkittyihin kasveihin.

Retkipäivä oli aivan täydellinen: aurinko paistoi koko ajan kirkkaasti, mutta tuulenvireen ansiosta ei ollut älyttömän kuuma. Niittyjen yllä liihotteli laumoittain päiväperhosia, mm. useita komeita ritariperhosia. Aina silloin tällöin polulta näkyi alas laaksoon, eivätkä näkymät juuri kalvenneet huipun tarjonnalle.

IMG_2128
Näissä maisemissa kelpasi ihailla kasveja.

Kasvipolku kiersi myös Känzelin näköalatasanteen kautta, josta näkyi Vierwaldstätterseen toisella puolella Nidwaldenin kantonissa sijaitseva Bürgenstock-vuori. Kiipesin toukokuun alussa Bürgenstockille (1128 m), josta oli myös upeat näkymät järvelle, mutta Rigiltä nähtynä vastapäinen vuori näytti suloisen pieneltä.

IMG_2775
Bürgenstockin vuori pistää kapeana niemenä Vierwaldstättersee-järveen.

Noin 3,5 kilometrin tarpomisen jälkeen – hyvää polkua ja koko ajan alamäkeen – reitti saapui Kaltbadin autottomaan kylään, jossa oli mukavasti kahvilatarjontaa ja jopa pieni kyläkauppa. Kaupan jätskiallas tarjosi mukavan viilentävän tauon tarpomiseen.

IMG_2851
Kaltbadin kylässä riitti harrasteita joka lähtöön.

Kaltbadista reitti jatkui tasamaata kylän halki kohti Firstin kylää, jossa polku kääntyi Felsenweg-nimiselle kiviselle näköalapolulle. Aluksi Felsenweg kulki metsän halki, mutta pian tultiin jyrkän kallioseinämän luo, jonka juurta polku kiersi kapeana kaistaleena. Heti kaistaleen alla oli jyrkkä pudotus, mutta onneksi polku oli tässä kohdin aidattu, niin ei alkanut pelottaa liikaa. Ja näköala jyrkänteen reunalla oli – jos mahdollista – koko päivän hienoin.

IMG_2683
Felsenweg – kallioseinän ja jyrkänteen välissä.
IMG_2686
Ruskolilja (Lilium bulbiferum) kasvoi näköalapaikalla Felsenwegin varrella.

Felsenwegin jälkeen ehdin vielä kävellä vähän matkaa alueelle, jolla piti olla kämmeköiden kannalta suotuisia kuivia niittyjä. Kello oli kuitenkin tässä vaiheessa sen verran, että jouduin valitsemaan, kääntyisinkö takaisin ehtiäkseni seuraavaan junaan vai lähtisinkö tutkimaan aluetta, jolloin seuraavaa paluujunaa pitäisi odottaa iltamyöhään. Koska alue sijaitsi jyrkässä rinteessä ja vaikutti rinteillä vapaasti laiduntavan lehmälauman pahasti polkemalta, päädyin palaamaan takaisin Kaltbadin kylään, josta lähti pian juna takaisin kohti Vitznauta.

IMG_2717
Aina ehtii ottaa vielä yhden maisemakuvan – alhaalla Vierwaldstättersee

Kävelymatkaa retkellä kertyi aika tarkalleen 10 kilometriä, josta alkuosuus Rigin huipulta Kaltbadiin oli pääosin alamäkeä ja siitä eteenpäin tasamaata. Reitti oli helppokulkuinen ja kauniina päivänä huipun ja Kaltbadin välisellä osuudella oli väkeä melkein ruuhkaksi asti. Kasvipolku oli hyvin toteutettu: kasveja oli monipuolinen valikoima ja tärkeimmät niistä oli merkitty kyltein. Välillä polun kapeus ja väkimäärä estivät pysähtymästä kiinnostavan kasvin luo, mutta onneksi useimmat kasvit kyltteineen toistuivat monta kertaa reitin varrella.

IMG_2787
Kasvipolun ehdoton kohokohta oli kukintaansa aloitteleva ”Kugelorchis” (Traunsteinera globosa).
IMG_2441
Myös kielikämmeköitä (Dactylorhiza maculata ssp. fuchsii) kasvoi kasvipolun varrella.

Bürgenstock revisited 8.5.2020

Nälkä kasvaa syödessä, ja jo alle viikon päästä ensikäynnistä palasin Bürgenstockille Nidwaldeniin tavoitteena kiivetä tällä kertaa vuoren huipulle asti. Reitti oli Känzelin näköalatasanteelle asti sama kuin ensimmäisellä kerralla. Näköalatasanteen kohdalla polku kääntyi jyrkästi vasemmalle ja lähti nousemaan ylös metsään. Polku oli edelleen varsin helppokulkuinen, kunnes se tuli kallioon rakennetun tunnelin luokse, jonka läpi pääsi jyrkänteen reunalle rakennetulle isommalle näköalatasanteelle. Tunneli oli tosin suljettu hengenvaaraan vedoten, mutta reitti jatkui portaita ylös kallion toista puolta.

IMG_2505
Tunneliin ei ollut asiaa, mutta opasteet olivat sentään kunnossa.

Porrasjakso oli melko pitkä ja jyrkkä ja porrasaskelmat korkeita, mikä teki reitin tästä osuudesta selvästi nousun raskaimman jakson. Portaiden jälkeen polku jatkui taas helppokulkuisena, ja sen varrella kasvoi mm. villaleinikkiä ja lehtorikkoa, jotka olivat minulle uusia tuttavuuksia. Toisinaan vähäpuustoisissa kohdissa oli hiukan näköalaa nousun lähtöpisteen suuntaan, jolloin näkyi, miten korkealle matka oli jo edennyt.

IMG_2810
Villaleinikki (Ranunculus lanuginosus
IMG_2620
Lehtorikko (Saxifraga rotundifolia)

Känzelin näköalatasanteelta piti kyltin mukaan olla 30 minuutin matka vuoren huipulle Hammetschwandiin, mutta minulta meni kyllä nousuun ainakin kolme varttia jollei enemmänkin. Aloin jo tuskailla, että eikö nousu lopu ikinä, mutta lopulta saavuin kuitenkin metsän reunaan, jossa levittäytyi auringossa kylpevä upea alppiniitty. Niityllä kasvoi mm. miehenkämmekkää (Orchis mascula), ja komea ritariperhonen lekotteli kukalta kukalle. Näköalat alas laaksoon Buochsin suuntaan olivat upeita.

IMG_2691
Alppiniittyä heti huipun alapuolella
IMG_2680
Ritariperhonen (Papilio machaon)

Vielä pieni pyrähdys ja olin huipulla (1128 m mpy), josta aukesi huimaava panoraamanäköala vuoren toiselle puolelle Vierwaldstätterseelle ja vastapäiselle Rigi-vuorelle. Huipulla oli jonkin verran väkeä picnicillä, ja eräs kaveriporukka oli saapunut sinne toista reittiä maastopyörillä, jotka lojuivat komeassa läjässä niityllä. Normaalioloissa huipulle pääsee jyrkänteen puolelta myös hissillä, mutta koronan takia hissi kuten myös huipun ravintola olivat nyt suljettuina.

IMG_2758
Huipulla
IMG_2768
Vierwaldstättersee-järvi ja Weggiksen niemi

Aikani huipun niittyjä ja sieltä avautuvia maisemia ihailtuani aloin pohtia reittiä takaisin autolle. Portaat eivät enää houkutelleet, joten päätin kokeilla pyöräreittiä alas. Huipulla olevan opasteen mukaan se oli vain vähän pidempi kuin reitti, jota olin noussut. Matka tätä toista reittiä alaspäin kulki aluksi niittyjen keskellä ja oli oikein mukava, tosin alamäkipyöräilijöitä sai väistellä koko ajan. Suurin osa reitistä kulki kuitenkin metsässä, jossa oli risteileviä polkuja eikä aina selkeitä opasteita, minne päin kääntyä. Onneksi puhelimen netti- ja GPS-yhteys toimi koko ajan, ja pystyin sen avulla suunnistamaan muutaman pienen harhailun jälkeen takaisin autolle.

IMG_2749
Matkalla alaspäin

Toinenkin käynti Bürgenstockilla onnistui tarjoamaan uutta ja mieleistä nähtävää. Vuoren huipulta avautunut melkein 360 asteen näköala veti vertoja Känzelin näköalatasanteen kapeammalle näkymälle, ja huipun alppiniityt ja ritariperhonen olivat mukava yllätys. Reitti Känzeliltä ylöspäin oli kuitenkin selvästi haastavampi, ja sillä olikin keskivaativan reitin punavalkoinen väritunnus. Kokonaisuudessaan kulkemani reitti oli melko tarkkaan 4 km ja siihen sisältyi 200 m nousua ja laskua, eli retki meni kategoriaan kevyt päiväkävely – ehkä nousun porrasjaksoa lukuun ottamatta.

IMG_2761
En mennyt kämmeköitä etsimään, mutta huipulla miehenkämmekät löysivät minut.

 

Bürgenstock-vuori, Nidwalden 3.5.2020

Vappuna Sveitsissä satoi, mutta vapun jälkeisenä sunnuntaina sää oli kaunis ja mieli teki alppimaisemiin. Turistijunat ja köysiradat olivat koronan takia poissa käytöstä, joten päädyin googlettamaan autolla helposti saavutettavia näköalapaikkoja. Joku olikin koonnut lyhyen listan tällaisista laiskan miehen ja naisen näköalapaikoista Luzernin seudulla. Listalla huomioni kiinnitti kuva Bürgenstock-vuoren päältä avautuvasta upeasta näkymästä Vierwaldstättersee-järvelle. Bürgenstock (1127 m mpy) sijaitsee Keski-Sveitsissä Nidwaldenin kantonissa vain reilun tunnin ajomatkan päässä Zürichista, ja sen rinteeseen pääsee kohtalaisen ylös autolla.

IMG_1274
Stansin liepeillä

Lukuisten moottoritietunnelien jälkeen saavuin Nidwaldenin pääkaupungin Stansin liepeille, joka sijaitsee laaksossa vuorten keskellä. Näkymät olivat jo laaksossakin oikein mainiot. Matka jatkui laaksonpohjaa Ennetbürgeniin, josta lähti kiemurteleva vuoristotie Bürgenstockin rinnettä ylös. Tiessä oli hurjan teräviä mutkia, mutta se oli onneksi lähes loppuun asti kaksikaistainen ja jo suhteellisen alhaalta aukeni hieno näköala alapuoliseen laakson. Tietä jatkui noin 900 metrin korkeuteen, jossa sijaitsee Honegg-luksushotelli. Hotelli oli koronan takia kiinni, mutta parkkipaikalla oli silti kauniin ulkoilusään houkuttelemana tungosta.

IMG_1361
Hotel Villa Honegg

Heti hotellin parkkipaikalta lähti oikein hyväkuntoinen polku kauniiden alppiniittyjen halki loivasti ylös kohti Känzelin näköalapaikkaa. Polulla piti väistellä vastaantulevia lapsiperheitä, mutta se oli onneksi aika leveä ja syrjään pääsi astumaan helposti. Polun vierellä oli tiheitä karvaristimatarakasvustoja (Cruciata laevipes) ja muutamassa paikassa päivännouto (Helianthemum nummularium) loisti kilpaa auringon kanssa. Nousu edistyi varsin hitaasti, kun koko ajan piti pysähdellä kuvaamaan joko kasveja tai upeaa näköalaa alas laaksoon.

IMG_1434
Karvaristimatara näköalapaikalla Bürgenstockin rinteessä

Vähän matkaa nousun puolen välin jälkeen niitty muuttui metsäksi ja näköala katosi. Metsässä näin ensimmäiset sinivuokkoni Sveitsissä oloni aikana, mutta ne eivät tietenkään olleet enää kukassa, vaan jäljellä olivat pelkät lehdet. Sen sijaan komea ikikuuruoho (Lunaria rediviva) kukki ihan polun vieressä. Sen olisi voinut äkkiseltään helposti sotkea illakkoon (Hesperis matronalis), mutta isot herttamaiset lehdet paljastivat eron. Tässä kasvustossa ei ollut jäljellä edellisvuotisia isoja läpikuultavia lituja, joista kuuruohot tunnistaa helposti.

IMG_2541
Ikikuuruoho

Noin kilometrin kävelyn jälkeen saavutin määränpääni eli pienen Känzelin näköalatasanteen järveen laskevan jyrkänteen reunalla. Onneksi tasannetta ympäröivät kolmelta suunnalta verkkoaidat, sillä pudotus oli melkoinen. Ja se näköala! Alla Vierwaldstättersee, jonne Bürgenstockin niemi pistää terävänä särmänä. Vastapäätä Rigi-vuori, jonka huipulla kävin joulukuussa junalla. Ja vasemman käden puolella Weggis, joka ulottuu terävänä neulana pitkälle järveen.

IMG_1706
Näköala Känzelin näköalatasanteelta

Jos näköalat olisivatkin jättäneet kylmäksi, koko komeuden kruunasi ihan näköalatasanteen vieressä jyrkänteeltä roikkunut erikoinen varpulinnunruoho (Polygala chamaebuxus). Se oli yksi kasveista, jotka toivoin joskus jossain näkeväni. En osannut sitä juuri täällä odottaa ja retken ensisijainen tarkoitus oli muutenkin vain katsella maisemia, mutta tämäkin retki todisti hyvin, että millä tahansa retkellä on potentiaalia muuttua kasviretkeksi!

IMG_1724
Kyllä näissä maisemissa kelpaa roikkua kuilun partaalla!
IMG_1658
Varpulinnunruoho on jopa linnunruohoksi erikoinen kasvi

Känzelin näköalatasanteelta polku olisi jatkunut vielä ylemmäs Hammetschwandiin, joka on Bürgenstockin korkein huippu. Kello oli kuitenkin jo aika paljon enkä ollut selvittänyt reittiä huipulle etukäteen, joten totesin retken täyttäneen hyvin tavoitteensa ja lähdin laskeutumaan takaisin kohti Honeggin parkkipaikkaa. Edestakaista kävelyä retkellä tuli vain pari kilometriä ja nousua (sekä laskua) reilu 100 metriä, joten kohde sopii hyvin myös lapsiperheille ja vähän huonojalkaisemmille. Vuoristotietä alas ajaessani ja laakson maisemia ihaillessani päätin, että tulisin takaisin Bürgenstockiin heti ensi tilassa tutkimaan myös loppureitin vuoren huipulle.

IMG_1539
Näköala polulta kohti Honeggia ja Stansia

Suuri lehmus, pieni vesiputous ja erikoisia kämmeköitä Jurapark Aargaussa 24.4.2020

Perjantai, vapaapäivä ja kaunis sää. Jurapark Aargaun luonnonpuisto on sopivan lähellä kotia ja siellä riittää nähtävää, joten se valikoitui jälleen retkikohteeksi. Tällä kertaa suuntana puiston alueella oli Bözbergin kuntaan kuuluva Linnin kylä, josta lähtee kävelyreitti Aargaun kantonin korkeimmalle vesiputoukselle. Linnin kylä on tunnettu komeasta vanhasta lehmuksestaan, jonka luo suuntasin heti ensimmäiseksi. Järkeilin, että paikalle kannattaa mennä arkena eikä viikonloppuna, jolloin moni muukin haluaa sinne pakoon jatkuvaa ikävien koronauutisten tulvaa. Onneksi pahempaa ruuhkaa ei tosiaan perjantai-iltapäivällä vielä ollut.

IMG_8625
Linnin kuuluisa lehmus

Linnin lehmus on lajiltaan isolehtilehmus (Tilia platyphyllos) ja muiltakin mitoiltaan iso: noin 800 vuotta vanha, 25 metriä korkea ja rungonympärykseltään 11 metriä. Puunhalaamista oli kuitenkin turha yrittää, sillä lehmus oli koronarajoitusten nojalla aidattu, jottei sen alla oleville penkeille kokoontuisi ihmisiä istuskelemaan. Linnin lehmuksella on vankka asema aargaulaisessa kansanperinteessä: legendan mukaan maailmanloppu koittaa silloin, kun lehmus ei enää kerran vuodessa heitä varjoaan alhaalla laaksossa näkyvän keskiaikaisen Habsburgin linnan päälle. Kuten nimestäkin voi päätellä, kyseinen linna on suurinta osaa Keski-Euroopasta aikoinaan hallinneen Habsburgien mahtisuvun alkuperäinen asuinpaikka.

IMG_8609
Puunhalaaminen kielletty
IMG_9762
Habsburgin linna – mahtisuvun alkukoti

Komean lehmusvanhuksen ja linnanäköalan katsastettuani lähdin kävelemään Linnin luonto- ja kulttuuripolkua pitkin kohti vesiputousta. Noin kilometrin matkan jälkeen tien oikealla puolella kohoava niitty vaihettui ylempänä valoisaksi mäntymetsäksi, joka tarjoaa monille kämmeköille mieluisia kasvupaikkoja.

IMG_8859
Tyypillinen Pohjois-Sveitsin alueen kämmekkämännikkö

Poikkesin tieltä männikköön vievälle polulle, ja pian huomasin polun molemmin puolin erikoisia pieniä kimalaisorhon oloisia kämmeköitä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut kimalaisorho (Ophrys insectifera), jota paikassa pitäisi kasvaa vasta myöhemmin kesällä, vaan toinen orholaji, Ophrys sphegodes ssp. araneola. Saksaksi tämän lajin nimi on Kleine Spinnenragwurz eli pieni hämähäkkiorkidea. Orhojen pölytysbiologiaan liittyy petos – ne matkivat hyönteisnaaraita ja huijaavat näin hyönteiskoiraita ”parittelemaan” kanssaan. Lisää aiheesta voi lukea esimerkiksi Luontoportista.

IMG_4631
”Pientä hämähäkkiorkideaa” esiintyy useassa paikassa Juraparkin alueella. Kuva on otettu 10.4.2020 Effingenissä n. 5 km Linnistä.

Muita kämmeköitä männikössä ei vielä näkynyt, joten jatkoin pian matkaa. Juuri ennen vesiputousta tien oikealla puolella näytti olevan jonkinlainen vanha kivilouhos, jonne pääsi pienestä aukosta pensaiden välissä. Louhos olikin mielenkiintoinen näky: joku oli rakentanut sinne pienen jatulintarhan, joka lienee kuitenkin modernia perua verrattuna suomalaisiin muinaishistoriallisiin vastineisiinsa. Siperianhernepensas (Caragana arborescens), joka on Sveitsissä melko harvinainen istutuskarkulainen, oli löytänyt jostain tiensä louhokseen ja kukki kirkkaan keltaisina ryöpsähdyksinä sen seinämillä.

IMG_8874
Vanha kivilouhos
IMG_8879
Siperianhernepensas

Louhoksen jälkeen vastakkaisella puolella tietä olikin sitten melkein heti Aargaun kantonin korkein vesiputous. Putous ei ole todellisuudessa mitenkään erityisen iso tai edes vaikuttava: vain ohut vesinauha, joka putoaa reilun viiden metrin matkan kallionniskan yli. Mutta pieni Sagenmülitalin purolaakso, jossa putous sijaitsee, on kaunis vehreä keidas, ja talvella sinne muodostuu valokuvien perusteella unenomaista jäätaidetta. Näin keväällä puron varressa oli puolestaan mielenkiintoista kasvillisuutta. Putouksen alla kukki mm. upea valkokukkainen morsiusleinikki (Ranunculus aconitifolius), jota en ollut aiemmin nähnyt.

IMG_9680
Linnin vesiputous (5,4 m) on Aargaun kantonin korkein
IMG_9654
Morsiusleinikki kukki vesiputouksen juurella

Olin kotona tutkinut Sveitsin liittovaltion virallista karttapalvelua ja huomannut, että jonkin matkaa vesiputoukselta vielä eteenpäin sijaitsee niitty, jolla pitäisi kasvaa hyvin kummallisen näköistä nauhaliskokämmekkää (Himantoglossum hircinum). Lajin kukkimisaika Sveitsissä alkaa kirjallisuuden perusteella vasta toukokuussa, mutta päätin kuitenkin käydä katsastamassa niityn samalla reissulla. Ja voi ihmettä, kauniin vaaleanpunaisen esparsetin, syvänsinisen niittysalvian ja leinikin keltaisten täplien joukosta puski kymmenittäin, ellei jopa sadoittain, rotevia nauhaliskokämmekän alkuja.

IMG_9369.JPG

IMG_9190
Nuppuiset nauhaliskokämmekät värikkäässä seurassa

Muutama ensimmäinen kämmekkä oli jo ehtinyt avata kukkiaankin ihan polun varrella niin, että sain hyviä valokuvia niiden kukkien eriskummallisista rakenteista. Tämä ensikohtaaminen oli kyllä erittäin mieleenpainuva ja sen kruunasi niityltä pitkälle horisonttiin avautuva hieno näköala.

IMG_9444
Nauhaliskokämmekällä on hyvin omalaatuiset kukat
IMG_9262
Kämmekkäniitty sijaitsi näköalapaikalla

Ihan kuin tässä ei olisi vielä ollut riittävästi nähtävää yhdelle päivällä, samaa reittiä kohti Linniä palatessani huomasin tien varrelta useita mielenkiintoisia kasveja, joita en ollut menomatkalla noteerannut. Tien varren kukilla ruokaili myös jokin päiväkiitäjäperhonen, jonka kimalainen ikävä kyllä pelotti pois ennen kuin ehdin ottaa kuvaa. Päiväkiitäjän tarkempi laji jäi tällä kertaa valitettavasti mysteeriksi, mutta joka tapauksessa oli sykähdyttävää päästä näkemään tällainen perhosmaailman kolibri. Metsänreunassa puolestaan hietasisilisko (Lacerta agilis) paistatteli auringossa ja olipa oikein varustautunut aurinkolaseilla!

IMG_9564
Löytäjä saa pitää! Lasien koko tosin taitaa olla muutamaa numeroa turhan iso hietasisiliskolle.
kollaasi_kukkia_jurapark
Retken värikästä kuvasatoa: orholaji (Ophrys sphegodes ssp. araneola), pukinparta (Tragopogon pratensis), siperianhernepensas (Caragana arborescens), keltapeippi (Lamiastrum galeobdolon), käärmeenpistonyrtti (Vincetoxicum hirundaria), vaaleatähkämunkki (Phyteuma spicatum), karhunlaukka (Allium ursinum), morsiusleinikki (Ranunculus aconitifolius), peltoemäkki (Fumaria officinalis), esparsetti (Onobrycis viciifolium), mettisenmelittis (Melittis melittaea), lehtoakileija (Aquilegia vulgaris), nauhaliskokämmekkä (Himantoglossum hircinum), ruusuruoho (Knautia arvensis), niittysalvia (Salvia pratensis) ja piikkihärkylä (Polystichum aculeatum).

Ketokylmänkukkia Jurapark Aargaussa 3.4.2020

Minulla on ollut Suomessa keväisin tapana käydä tervehtimässä kylmänkukkia Kanta-Hämeen harjualueilla, joilla kasvaa sekä hämeenkylmänkukkaa (Pulsatilla patens), kangasvuokkoa (P. vernalis) että näiden risteymää liilakylmänkukkaa (P. patens x vernalis). Sveitsissä ei hämeenkylmänkukkaa esiinny, mutta kangasvuokkoa ja useita muita kylmänkukkalajeja kyllä. Näistä valtaosa, kangasvuokko mukaan lukien, on vuoristokasveja, joiden kukinta ajoittuu vähän myöhemmäksi, touko-heinäkuulle. Ketokylmänkukan (Pulsatilla vulgaris) levinneisyys kuitenkin painottuu Sveitsin pohjoiselle tasankoalueelle Aargaun, Zürichin ja Schaffhausenin kantoneihin ja kukinta-aika on jo maalis-huhtikuussa.

liilakylmänkukka
Liilakylmänkukka, hämeenkylmänkukan ja kangasvuokon risteymä. Kuvattu Kanta-Hämeessä 3.5.2014.

Sain selville ketokylmänkukan kasvupaikan melko lähellä asuinpaikkaani sijaitsevassa Jurapark Aargaussa, joka on alueellinen luonnonpuisto Zürichin läntisen naapurikantonin Aargaun puolella. Täällä luonnonpuisto on eräänlainen retkeilyalue eikä suinkaan tiukasti rajoitettu suojelualue niin kuin Suomessa. Alkuperäinen suunnitelmani oli retkeillä Sveitsissä maan hyvää julkisten kulkuvälineiden verkostoa hyödyntäen. Koronakevät kuitenkin sotki tämän suunnitelman, joten juna ja keltainen postibussi vaihtuivat valkoiseen pikkuautoon, jolla suuntasin noin 40 minuutin ajomatkan päähän Benkerjochin (674 m mpy) parkkipaikalle Küttingenin kylän lähelle. Parkkipaikalta jatkoin matkaa jalan noin kilometrin verran hiekkatietä pitkin kohti Stockmatt-nimistä paikkaa Densbürenin kunnan alueella.

IMG_2485
Stockmatt

Aluksi hiekkatie seuraili metsänreunaa. Puut olivat vielä paljaina, mutta valoisilla paikoilla kenttäkerroksessa ensimmäiset kevätlinnunherneet (Lathyrus vernus) availivat jo nuppujaan. Metsän reunassa oli lisäksi nupulla mielenkiintoisen näköisiä, melko rotevia kasveja, joita en osannut aluksi sijoittaa mihinkään kasviheimoon. Vähän myöhemmin tunnistin kasvin ristikukkaiseksi, kun huomasin ensimmäiset auenneet vaaleanvioletit kukat. Mieleeni tuli ensimmäisenä hammasjuuri (Cardamine bulbifera), jota en ole koskaan nähnyt kukkivana. Tämä kasvi oli kuitenkin selvästi rotevampi ja lehdet erilaiset. Myöhemmin kotona selasin Flora Helveticasta (sveitsiläinen kasviraamattu) litukoiden suvun läpi, ja kasvin lajiksi paljastui Cardamine heptaphylla, joka on Pohjois-Sveitsissä yleinen pyökkimetsien laji.

IMG_3087
Sveitsiläinen hammasjuurilaji Cardamine heptaphylla
IMG_3026
Pyökkimetsä oli vielä paljas ja harmaa

Metsän jälkeen matka jatkui maatilan pihan läpi. Pihalta avautuivat huikeat näkymät rinnelaidunten yli alhaalla siintävään kylään. Sitten käännös vasemmalle kohti toista maatilaa, jonka yläpuolisella rinneniityllä kylmänkukkien piti kasvaa. Niitty näytti kuitenkin harmaalta ja elottomalta, eikä siellä näkynyt odottamiani violetteja väriläikkiä, vaikka kävelin tietä pitkin niityn ohi koko sen pituudelta. Vasta paluumatkalla älysin kivuta ylemmäs niitylle, missä huomasin ensin yksittäisen kylmänkukan ja sitten useita. Mutta voi miten pieniä ne olivat – eivät lähelläkään sitä, mitä muistin Lounais-Suomessa Örön vanhalla sotilassaarella näkemieni ketokylmänkukkien olleen! Lisäksi kukinta alkoi olla jo lopuillaan ja suurin osa kukista oli jo pölypalloasteella.

IMG_2595
Stockmattin ketokylmänkukka
IMG_5728
Ketokylmänkukkien hedelmäaste, ”pölypalloja”. Kuvattu 13.4.2020.

Kävin vielä tarkastamassa lähellä olleen kämmekkäniityn (ei kämmeköitä, liian aikaista), jossa oli vielä isompi mutta jo uloskukkinut ketokylmänkukkakasvusto ja sen viereisen metsänreunan haisujouluruusut (Helleborus foetida) sekä laakerinäsiät (Daphne laureola). Näköala tältä Hinterreben niityltä sen alapuoliseen Aspin kylään oli kyllä ihan mieletön.

IMG_2984
Haisujouluruusu
IMG_2978
Laakerinäsiä
IMG_2788
Hinterreben niitty ja alhaalla Aspin kylä

P.S. Viikkoa myöhemmin pääsiäismaanantaina (13.4.) tein uusintavierailun Hinterreben niitylle. Kämmeköitä ei vieläkään näkynyt ja kylmänkukat olivat jo yhtä isoa pölypallomerta. Käynti ei kuitenkaan ollut turha, sillä näin niityllä elämäni ensimmäiset esparsetit (Onobrychis viciifolia), jotka olivat vielä upeampi näky kuin olin odottanut! Lisäksi matkalla niitylle bongasin metsänreunasta oudon tummakukkaisen litukkakasvuston. Tarkemmin katsottaessa näiden litukoiden lehdetkin olivat erilaiset kuin C. heptaphylla -lajilla, ja kyseessä tosiaan oli eri laji: Cardamine pentaphyllos.

IMG_5720
Ihana esparsetti on ehdoton suosikkini
IMG_5560
Cardamine pentaphyllos -harmmasjuurilaji

 

Keskieurooppalainen kevätaspekti

Sveitsi, kuten suurin osa Keski-Euroopasta, kuuluu temperaattiseen lehtimetsävyöhykkeeseen, jolle on tyypillistä nk. kevätaspekti. Kun puissa ei ole vielä lehtiä, kevätauringon valo pääsee esteettä metsän pohjalle ja saa monet kenttäkerroksen kasvit ryöpsähtämään nopeasti kukkaan. Metsänpohja voi jo maaliskuun lopulla lainehtia isona kukkamerenä. Myöhemmin kun puiden lehdet puhkeavat ja valon määrä vähenee, nämä kevätaspektin kukkijat tyypillisesti lakastuvat kokonaan.

IMG_0607
Valkovuokko (Anemone nemorosa) on tyypillinen lehtimetsävyöhykkeen kevätkukkija

Sveitsissä ei ole onneksi (ainakaan vielä) varsinaista ulkonaliikkumiskieltoa, ja viime viikonloppuna auringonpaistetta oli runsaasti, joten ulos oli päästävä kotitoimistossa vietettyjen päivien jälkeen. Ja mikäs sen parempi korona-ajan ulkoilupaikka kuin oma lähimetsä, jossa riittää tilaa vältellä muita ulkoilijoita. Vaivaa piti vähän nähdä, koska asumme laakson pohjalla ja metsään päästäkseen täytyy nousta jyrkän mäen päälle. Mutta kyllä kannatti!

IMG_2297
Metsä näkyy kuvassa ylävasemmalla. Taustalla oikealla näkyy Zürichin ”oma vuori” Uetliberg.

Ensimmäisenä metsään tulijaa tervehti valkovuokkomeri. Pienen kumpareen olivat puolestaan vallanneet kovasti suomalaisen pystykiurunkannuksen oloiset etelänkiurunkannukset. Vähän syvemmällä polunreunaa täplittivät lehtoimikän (Pulmonaria obscura) sinipunaiset kukat ja koko metsänpohjan vallannut karhunlaukkakasvusto täytti ilman valkosipulin tuoksulla. Kaukaa katsottuna karhunlaukka (Allium ursinum) muistuttaa paljon kieloa, etenkin kun se ei ole vielä tätä kirjoittaessa kukassa. Sen lehtiä voi käyttää mausteena, mitä myös englanninkielinen nimi ”wild garlic” selvästi heijastelee.

IMG_1240
Imikän kukat avautuvat punaisina ja muuttuvat vanhemmiten siniseksi, jolloin tuloksena on hauskan kaksivärinen kukinto.
IMG_1439
Karhunlaukka peitti metsänpohjan ja täytti ilman valkosipulintuoksulla.

Etelänkiurunkannus (Corydalis cava) muistuttaa suuresti Etelä-Suomessa kohtalaisen yleistä pystykiurunkannusta (Corydalis solida), mutta etelänkiurunkannuksen kukinnon tukilehdet ovat ehyet, kun taas pystykiurunkannuksella ne ovat liuskaiset. Lisäksi etelänkiurunkannuksen sipuli on ontto, kuten sen englanninkielinen lajinimi ”hollowroot” kertoo. Etelänkiurunkannuksesta on muutamia havaintoja Suomestakin, mutta ne ovat ilmeisesti istutusperäisiä. Pystykiurunkannus taas on Sveitsissä harvinainen laji.

IMG_1331
Etelänkiurunkannuksen kukinnon tukilehdet ovat ehyet.

IMG_1382.JPG

Yhtään sinivuokkoa en ole täällä nähnyt, vaikka olen lähiympäristön metsissä jonkin verran ehtinyt retkeillä. Syykin löytyi, kun tarkistin sinivuokon levinneisyyden Sveitsissä: laji tosiaan karttaa Zürichin seutua. Sen sijaan etenkin metsänreunoissa täällä on runsaasti orvokkeja (Viola) sinisinä täplinä ja syvemmällä metsässä lehtoesikon (ent. etelänkevätesikko, Primula elatior) keltaisia täpliä. Orvokit ovat risteymineen sen verran hankala lajiryhmä, etten ole vielä jaksanut perehtyä niiden lajitason määrittämiseen. Yleisiä orvokkeja Zürichin seudulla ovat ainakin pyökkiorvokki (Viola reichenbachiana) ja metsäorvokki (Viola riviniana).

IMG_1270
Lehtoesikko on metsäkasvi toisin kuin Suomessa tutumpi kevätesikko, joka kasvaa myös Sveitsissä runsaana niityillä.
IMG_2092
Nämä voisivat olla pyökkiorvokkeja.

Paluumatkalla metsänreunassa ihailin oratuomen (Prunus spinosa) valkoista kukkamerta. Eikä näköala yli kotikylä Urdorfin ja Limmat-joen laakson ollut hassumpi sekään!

IMG_2292
Oratuomi, metsänreunojen kaunotar
IMG_1524
Limmat-joen laakso

Espanjan Pyreneet ja Barcelona 13.–15.7.2019

Lauantaiaamuna kello yhdeksän jälkeen lähti suora junavuoro Carcassonnesta Barcelonaan. Matkan alkuvaiheessa Narbonnen eteläpuolella käytiin melkein Välimeren rannalla. Meri ei ihan näkynyt, mutta alueella oli laajoja suolavesilammikoita, jotka houkuttelivat isoja lintuparvia. Myöhemmin Espanjan rajan tuntumassa maisema kävi mäkisemmäksi, kunnes mentiin Pyreneiden hännän läpi. Matka sujui kokonaisuudessaan hyvin ja päättyi noin kolmen tunnin kuluttua Barcelonaan Santsin rautatieasemalle. Minulla olisi ollut muutama tunti aikaa kierrellä Barcelonaa, mutta ulkona oli kuuma ja laukku iso, joten kävin vain syömässä yhdessä aseman lukuisista kuppiloista ja ostin sen jälkeen lipun Pyreneiden suuntaan lähtevään paikallisjunaan.

Matka jatkui paikallisjunalla Ribes de Freserin kylään n. 120 km Barcelonasta pohjoiseen. Kylästäkin oli hienot näköalat vuorille, mutta varsinainen kohteeni oli vielä ylempänä: 2 km:n korkeudessa sijaitseva Vall de Nurian laakso, jonne kuitenkin ehdin vasta seuraavana päivänä. Sunnuntaina alueelle oli annettu keltainen säävaroitus sateen ja mahdollisen ukkosen vuoksi. Koska sää oli sunnuntaiaamulla kohtalainen ja illalla piti palata jo Barcelonaan, hyppäsin paikallisjuna-aseman viereiseltä pieneltä asemalta kulkevaan cremalleraan, eli hammasrataa ylös kipuavaan vuoristojunaan. Vuoristojuna on kinttupolun lisäksi ainoa tapa päästä Vall de Nuriaan, sillä tieyhteyttä ei ole ja jalkapatikka lähimmästä kylästä (Queralbs) kestää 3 tuntia. Laaksossa toimii talvisin hiihtokeskus, jota vuoristojuna ensisijaisesti palvelee, mutta laakso vaellusreitteineen on myös kesällä suosittu vierailukohde.

IMG_20190713_191336
Ribes de Freser
IMG_5226
Vuoret kohosivat Ribes de Freserin ympärillä
IMG_20190713_160715
Vuoristojunan lähtöasema

Jo junamatkan alussa maisemat olivat hienot ja muuttuivat koko ajan upeammiksi, kun juna kiemurteli yhä ylöspäin vuorten rinteitä ja vieressä aukesivat huikeat näköalat alas laaksoihin. Pääteasemalta avautui upea näky Vall de Nurian laaksoon, jossa pohjalla on pieni järvi ja vaikuttavan suuri hotelli-vierailukeskuskompleksi. Valitettavasti sumu valtasi nopeasti laakson ja kätki näkymän.

IMG_5538
Vuoristojunan näkymiä
IMG_5607
Sumu valtaa Vall de Nurian

Uskaltauduin kuitenkin sumun sekaan kiertämään järven ja sen eteläpään padon, jonka yli pääsi siltaa pitkin. Heti järven rannan ja hammasradan välisellä penkalla oli erittäin mielenkiintoista kasvilajistoa, ja löysin mm. kämmeköitä, hernekasveja, ketonoidanlukkoa ja monia kasveja, joita en tuntenut lainkaan. Lajistosta huomasi, että maaperä oli kalkkipitoista. Laaksossa oli myös ihanan viileää Ranskan ja Barcelonan 30 asteen helteiden jälkeen.

IMG_5644
Kukkarunsautta hammasradan penkalla
IMG_5775
Ketonoidanlukko (Botrychium lunaria)
IMG_5751 – kopio
Ptilocephala pyrenaella, pussikkaisiin (Psychidae) kuuluva pieni perhonen

Pian sumu muuttui sateeksi, mutta sade oli suhteellisen kevyttä, joten en antanut sen haitata. Järven eteläpäästä lähdin tutkimaan vähän matkaa alaspäin vievää polkua, jolta avautui hieno, joskin utuinen näkymä padolle. Lopulta sade kuitenkin yltyi niin, että kameran linssi huurtui pahasti ja oli pakko kääntyä takaisin kohti vierailukeskusta.

IMG_6372
Sumua järvellä
IMG_5966
Järven eteläpään padon pääsi ylittämään sen harjaa pitkin

Paluumatkalla järven toisella rannalla piipahdin pienessä pyhäkössä, jossa on suosittu roomalaiskatolinen pyhiinvaelluskohde, Nurian neitsyen alttari. Nyt ruuhkaa ei kuitenkaan ollut, vaan olin ainoa turisti pyhäkössä. Vierailukeskukselle päästyäni tutustuin alueen luonnosta kertovaan näyttelyyn ja kävin syömässä aivan liian rasvaisen pizzan vierailukeskuksen alakerran pikaruokapaikassa, joka oli täynnä meluisia espanjalaisperheitä.

IMG_6341
Nurian pyhäkkö sumussa
IMG_6334
Nurian pyhäkön sali

Ruokailun aikana sade oli laantunut ja sumukin alkoi rakoilla, joten uskaltauduin lähtemään ulos ja laaksosta ylöspäin vievälle polulle. Sen varrella oli mielenkiintoista ja värikästä niittykasvillisuutta. Sumu haihtui pian kokonaan ja paljasti henkeäsalpaavat näkymät ympäröiville vuorenrinteille, ja kun nousin polulla ylöspäin, alhaalla aukesi huimaava näköala Nurian laaksoon. Silloin tällöin vastaan tuli yksittäisiä vaeltajia ja tai pieniä turistiporukoita rinkat selässä

niitty
Pyreneiden vuoristoniittyjen kukkaloistoa: laukkua, ketoneilikkaa, keltamataraa ja monta muuta väripilkkua.
IMG_6522
Korkealla vuorenrinteiden yläpuolella liiteli kotkia.
nuria
Nurian kaunis laakso ylempää polulta kuvattuna

Vuoristoniityillä riitti ihmeteltävää ja kuvattavaa, enkä varmaan ollut ehtinyt kulkea polkua kilometrinkään matkaa, kun kello oli jo niin paljon, että oli pakko kääntyä takaisin, jotta ehtisin paluujunaan. Silti tuli niin kiire, että loppumatkalla piti ottaa spurtti enkä ehtinyt enää vierailukeskuksen myymälään, jossa olisi ollut myynnissä mielenkiintoisia kirjoja mm. alueen kasveista ja kämmeköistä. Ehdin juuri ja juuri päivän toiseksi vikaan paluujunaan Ribesiin, kuten olin suunnitellutkin. Ribesissä vaihdoin asemaa ja junaa, koska sieltä matka jatkui saman tien Barcelonaan asti

Vall de Nuriassa olisi kyllä riittänyt nähtävää useammaksikin päiväksi, ja harmittelin, etten ollut tajunnut varata majoitusta laakson hotellista, jolloin minulle olisi jäänyt enemmän aikaa laaksossa kiertelyyn. Etukäteen olin kuitenkin järkeillyt, että olisi varminta ottaa majoitus Ribesistä, jonne on muitakin kulkuyhteyksiä kuin vuoristojuna, joka ei ollut yhteydessä muuhun rataverkkoon. Lisäksi tuntui järkevältä majoittua paluulentoa edeltävä yö Barcelonassa, jotta varmasti ehtisin illalla lentokentälle ajoissa. Joka tapauksessa Vall de Nuria oli upea ja luonnoltaan mielenkiintoinen paikka, jonne mielellään matkustaisin uudelleenkin. En ollut aiemmin käynyt niin ylhäällä vuoristossa, mikä osaltaan toi vierailuun oman viehätyksensä.

IMG_6469
Näitä maisemia olisin voinut tuijotella loputtomiin!
IMG_6621
Vuoristojuna oli jalkapatikan lisäksi ainoa kulkuyhteys Vall de Nuriaan

Maanantaiaamuna heräsin siis Barcelonassa hotellissa lähellä Santsin juna-asemaa. Heti aamupalan jälkeen suuntasin asemalle ja jätin matkalaukun matkatavarasäilytykseen, jonne sai jonottaa pitkään. Asemahallista harhailin Santsin metroasemalle, josta matkustin metrolla Plaça d’Espanyan aukiolle. Sieltä otin edelleen bussin, joka vei minut Montjuïcin kukkulalle.

IMG_6863
Plaça d’Espanya

Montjuïcin kukkulalla sijaitsee Barcelonan kasvitieteellinen puutarha, Jardí Botànic de Barcelona. Puutarhassa oli mukavan vähän turisteja ja se tarjosi myös varjoa ja suojaa päivän paahtavalta kuumuudelta. Puutarha on erikoistunut Välimeren ilmastotyypin kasvillisuuteen, ja se on jaettu kuuteen eri maantieteelliseen alueeseen kasvien alkuperän mukaan. Kasvitieteellinen puutarha tarjosi kasvien lisäksi eläinhavaintoja: perhoset ja sudenkorennot paistattelivat päivää, ja vihreät munkkiarattipapukaijat kirkuivat palmuista toisilleen. Valitettavasti puutarhassa ei ollut minkäänlaista kahvilaa tai juuri muitakaan palveluja, joten ihan hirveän kauaa en jaksanut siellä helteessä kierrellä.

IMG_7145
Barcelonan kasvitieteellinen puutarha, Jardí Botànic de Barcelona
IMG_6906
Kasvitieteellisen puutarhan sijainti Montjuïcin kukkulan rinteessä tarjoaa hienot näköalat Barcelonan kaupungin yli.
IMG_7068
Ritariperhonen (Papilio machaon) ruokaili kasvitieteellisessä puutarhassa

Alas kukkulalta laskeuduin vanhan historiallisen kasvitieteellisen puutarhan (Jardí Botànic Històric de Barcelona) kautta ja ohi palatsimaisen Katalonian kansallisen taidemuseon (Museu Nacional d’Art de Catalunya). Museon edustalla sijaitsee kuuluisa maaginen suihkulähde, Font màgica de Montjuïc. Suihkulähde ei valitettavasti ollut päiväaikaan toiminnassa, mutta sen luota avautui hieno näköala kohti Plaça d’Espanyaa ja sitä vartioivia Venetsialaisia torneja.

IMG_7200
Ihmeköynnös kukki upeasti Barcelonan Historiallisessa kasvitieteellisessä puutarhassa.
IMG_7242
Maaginen suihkulähde (Font màgica de Montjuïc) ja taustalla Venetsialaiset tornit sekä Plaça d’Espanya

Seuraavaksi palasin metrolla Santsiin, mutta vaihdoin siellä saman tien toiselle metrolinjalle, joka kiidätti minut Barcelonan pakollisen nähtävyyden, Sagrada Familian, luo. Siellä liityin hetkeksi valtavaan väentungokseen valokuvaamaan Gaudin kuuluisaa kirkkoa. Kirkon sisälle minulla ei ollut mitään hinkua ja tuskin olisin enää sinä päivänä mahtunutkaan. Sagrada Familia on aina edustanut minulle ikuisuusprojektin stereotyyppia: kirkon rakennustyöt alkoivat vuonna 1882 ja jatkuvat hamaan tulevaisuuteen. Ilmeisesti tämä on kuitenkin itse asiassa aika lyhyt rakennusrupeama verrattuna moneen perinteiseen roomalaiskatoliseen katedraaliin.

IMG_7275
Sagrada Familia oli surrealistinen näky nostureineen kaikkineen
IMG_7263
Gaudin arkkitehtuurinen tyyli on tunnettu runsaista koristeellisista yksityiskohdista

Sagrada Familian luona totesin Barcelonan-kierrokseni olevan valmis, ja lähdin metrolla takaisin Santsin asemalle. Sieltä hain laukkuni ja jatkoin lentokenttäjunalla Barcelonan lentoasemalle. Perillä lentoasemalla minulta kesti hetki tajuta, että juna-asemalta olin päätynyt väärään terminaaliin. Oikeaan terminaaliin päästäkseni minun piti ottaa kentän sisäinen shuttle-bussi, joka kierteli ja kaarteli huolestuttavan pitkän matkan, ennen kuin saavutti oikean terminaalin. Sen jälkeen kaikki sujui kuitenkin mallikkaasti, ja minulla oli vielä reilusti aikaa kierrellä kentällä, ennen kuin suora lento kotiin lähti.

IMG_7180
Vielä kerran ihmeköynnös (Bougainvillea)

Vietin Espanjassa vain kaksi yötä, mutta ehdin mielestäni mahduttaa siihen aika paljon nähtävää. Koko Ranskan- ja Espanjan-matkani kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti Vall de Nurian kaunis laakso korkealla Pyreneille, jonne mielelläni matkustaisin toistekin ihailemaan kukkien täplittämiä vuoristoniittyjä ja jylhiä vuoria ympärillä!

IMG_6386
Vall de Nuria – yksi hienoimmista paikoista, joissa olen käynyt!

Kilpisjärvi ja Norja 1.–7.9.2019

Olen käynyt Lapissa useita kertoja mutten koskaan ruska-aikaan. Kun tarjoutui tilaisuus pitää viimeinen kesälomaviikko syyskuun alussa, päätin lähteä silloin Kilpisjärvelle. Matkan ajankohdaksi valikoitui syyskuun eka viikko. Ostin junalipun Rovaniemelle jo toukokuussa ja tarkoitukseni oli matkustaa loppumatka bussilla. Kesän aikana aloin kuitenkin potea akuuttia Norjan-kuumetta ja lopulta päädyin vuokraamaan Rovaniemeltä auton, koska retkeily julkisilla Norjan puolella Lyngenin alueella on hankalaa. Sunnuntai-iltana alkanut lähes uneton yöjunamatka oli pitkä ja raskas, mutta niin oli myös maanantainen ajomatka Rovaniemeltä Kilpisjärvelle (reilu 400 km) vesisateessa.

IMG_2356
Menomatkalla Käsivarrentien varrella näkyi jo paikoin ruskavärejä.

Varsinaisina retkipäivinä sää onneksi suosi paremmin. Ensimmäisenä päivänä eli tiistaina suunta oli kohti Tromssaa (n. 2,5 tunnin ajomatka Kilpisjärveltä), jossa olin käynyt viimeksi 2000-luvun alussa. Matkalla Tromssaan pysähdyttiin Stofjordenin rannalla bongaamassa halikka, jonka muistin nähneeni siellä jollain aiemmalla reissulla. Tromssassa kasvitieteellinen puutarha Tromsøyan saarella oli pakollinen kohde, vaikka olikin tuttu jo edelliseltä käynniltä. Puutarha sijaitsee yliopiston lähellä rinteessä, ja sieltä on hyvät näköalat salmen toiselle puolelle. Puutarha on erikoistunut arktisiin ja vuoristokasveihin, ja siellä oli vielä syyskuun alussa ilahduttavan paljon kukkivia lajeja.

IMG_2620
Lyngenin maisemat ovat ihan mielettömiä! Rantaa jossain Skibotnin ja Storfjordin välillä, etualan vihreä väri on suola-arhoa ja sen ulkopuolella näkyy tumma rakkolevävyöhyke.
IMG_2643
Halikka (Mertensia maritima) on lemmikkikasveihin kuuluva merenrantakasvi, jota ei tavata Suomessa lainkaan.
IMG_2911
Tromssan arktinen kasvitieteellinen puutarha
IMG_2965
Katkerot (Gentiana-suku) kukkivat upean sinisinä vielä syyskuun alussa.

Kasvitieteellisestä puutarhasta matkan oli tarkoitus jatkua sujuvasti tunnelin kautta Tromssan kekustan ali ja siltaa pitkin takaisin mantereelle. GPS kuitenkin vähemmän yllättäen sekosi tunnelissa, minkä seurauksena pitkäksi venähtänyt tunneliajelu päättyi reilusti keskustan eteläpuolelle, josta oli aikamoinen seikkailu sillalle. Enpä edes tiennyt, että Tromssan alla kulkee tunneleita, ennen kuin navigaattori ohjasi sisälle sellaiseen! Sillalta matka jatkui mantereen puolelle Fjellheisen-kaapelihissille, jolla pääsi Storsteinen-tunturille (420 m mpy). Ylhäältä avautuivat upeat näköalat yli Tromssan, ja siellä oli myös ravintola, josta sai ihan kelpo murkinaa (vahva suositus poroburgerille!).

IMG_3047
Tromssan kaapelihissi Fjellheisen
IMG_3063
Kaapelihissin yläasemalta avautuivat upeat näköalat yli Tromssan kaupungin. Sillan oikeassa päässä loistaa valkoinen Jäämerenkappeli.
IMG_3133
Ruohokanukka värjäsi Storsteinen-tunturin lakiosat verenpunaisiksi.

Seuraavana päivänä eli keskiviikkona matka suuntautui Lyngen- eli Jyykeänvuonon itärantaa pohjoiseen Spåkenesin niemelle, joka sijaitsee Lyngenvuonon rannalla Kåfjordin ja Nordreisan kuntien rajalla n. 140 km Kilpisjärveltä. Niemellä on saksalaisen merilinnoituksen jäänteet, mutta niitä emme onnistuneet näkemään, vaikka kiersimme koko pienehkön niemen sen ympäri vievää tietä pitkin. Varsinainen kohteemme, Spåkenesin lintukoju, oli niemen pohjoisrannalla vähän matkan päässä tiestä, ja sinne kuljettiin pitkospuita pienen suon yli. Kojusta avautuivat hienot näköalat matalikolle, jonka toisella puolella kohosivat upeat Lyngenin Alpit. Harmi vaan, että kaikki linnut olivat ilmeisesti lähteneet jo etelään, ja vain muutama lokki kaarteli maisemassa.

IMG_3396
Spåkenesin lintukoju
IMG_3443
Spåkenesin matalikko – mutta missä kaikki linnut!?

Koska Spåkenesissa ei ollut maisemien lisäksi muuta nähtävää, lähdimme pian vuonon itärantaa takaisin kohti etelää aina Birtavarreen (Pirttavaara) asti. Birtavarresta käännyimme pois vuonolta Kåfjorddalenin laaksoa pitkin itään, ja sieltä nousimme tunturitielle, joka vie Guolasjärvelle Haltin lähelle. Kävin kesällä 2018 Guolasjärvellä ja tiesin, että tie on haastava kulkea. Silloin olin kuitenkin vain kyytiläisenä, ja tie oli itse asiassa vielä kertaluokkaa hirveämpi kuin muistin: se oli päällystämätön, äärimmäisen kuoppainen, kiemurteli serpentiinin lailla ja kaltevuuskulma mutkissa oli rutkasti enemmän, kuin pikkuruiselle vuokra-autolle oli sallittua. Alueella laiduntaa vapaana lampaita, mutta ne eivät onneksi nyt tukkineet tietä vaan tyytyivät pällistelemään sen reunoilta.

IMG_3488
Kåfjorden-vuonon upeita maisemia matkalla Spåkenesista Birtavarreen. Täällä oli parempi lintusaalis kuin Spåkenesissa.
IMG_3516
Lammasvaara Guolasjärven-tiellä

Tällä kertaa emme jatkaneet tutisevaa ajoa Guolasjärvelle asti, vaan jäimme suunnilleen tien puoliväliin Gorsabruan parkkipaikalle. Gorsabrua on silta, joka ylittää Pohjois-Euroopan syvimmän rotkon. Saavuimme parkkipaikalle juuri parahiksi näkemään laakson ylle piirtyneen upean sateenkaaren, mikä palkitsi hytkyvän ylösajon. Parkkipaikalta matka jatkui pitkin helppokulkuista polkua, joka kulki koivikossa tunturin rinteessä ja jolta avautuivat paikoin mahtavat näköalat Kåfjorddalenin laaksoon. Vasta reitin loppupäässä oli muutama haastavampi kivikkoinen kohta, kun polku laskeutui alemmas kohti siltaa.

IMG_3544
Oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Kuva Gorsabruan parkkipaikalta.
IMG_3572
Näköala Gorsabrualle vievältä polulta alas Kåfjorddalenin laaksoon.

Parkkipaikalta oli noin 1,8 km:n matka Gorsabruan sillalle, joka kulkee yli 153 metriä syvän Sabetjohkan kanjonin. Sillan vieressä hieno vesiputous syöksyi kapeana nauhana kauas syvyyksiin rotkon pohjalle. Rohkelikoille on kesäisin tarjolla benji-hyppyä sillalta, mutta minua huimasi jo pelkkä pohjalle katsominenkin. Oloa ei yhtään parantanut, että sillan vieressä kallionkolossa oli tuore hautakynttilä ja muistokivi jollekulle epäonniselle. Sillalta polku olisi jatkunut eteenpäin Ankerlian vanhalle kaivosalueelle, mutta sitä kautta olisi ollut turhan pitkä (n. 4 km) ja vaikeakulkuinen reitti takaisin tielle, joten palasimme autolle samaa polkua kuin olimme tulleet. Ajomatka alas oli, jos mahdollista, vielä kamalampi kuin ylös, mutta jotenkuten selvisimme. Sen jälkeen ajomatka Kilpisjärvelle olikin kuin lasten leikkiä, vaikka vuonon rannalla piti ajaa vielä läpi neljän tunnelin, joista pisin oli 6 km.

IMG_3733
Gorsabruan silta
IMG_3823
Näkymä Gorsabruan sillalta alas Sabetjohkan kanjoniin. Kuva ei tee oikeutta rotkon syvyydelle.

Viimeisen retkipäivän eli torstain käytimme lähiretkeilyyn Kilpisjärvellä. Aamuvarhain lähdimme Kilpisjärven luontotalolle, joka kuitenkin oli vielä siihen aikaan kiinni. Siispä suuntasimme luontotalon takaa Tsahkaljärvelle lähtevälle polulle, jolla en ollut aiemmin käynyt. Heti koivikon reunassa meitä tervehti tilhiparvi, joka lehahti tiukutuksen säestämänä lentoon keltaiset pyrstöt heiluen. Matkaa Tsahkaljärven rantaan tuli vain noin kilometri ja polku oli helppokulkuinen, joskin loivaa nousua oli jonkin verran. Tsahkaljärven rannasta oli hyvä näköala Saanan etelärinteeseen ja järven taakse tuntureille. Järven rannasta lähdimme takaisin kylälle toista vielä helppokulkuisempaa polkua, joka laskeutui alas Kilpishallin taakse. Heti tämän polun alussa avautui näkymä Tsahkaljoen putouksille, jotka eivät olleet ehkä kovin korkeita mutta silti vaikuttava näky.

IMG_4191
Vaivaiskoivun ruskaa ja taustalla Saanatunturi Tsahkaljärven rannasta nähtynä
IMG_4279
Tsahkaljoen putous

Luontotalokin oli jo auki, kun pääsimme takaisin sinne asti. Sieltä saimme vinkin, että Mallan luonnonpuistossa on hyvä ruska. Siispä matka jatkui autolla Mallan parkkipaikalle, josta lähti polku luonnonpuistoon Siilasjärven pohjukan kautta. Jo tunturikoivikossa saimme ihailla ruohokanukan hienoja värejä, mutta varsinainen väriloisto löytyi vasta paljakalta koivikon yläpuolelta, josta avautuivat mykistävät Taru Sormusten herrasta -maisemat alas Siilasjärven yli ja kohti Iso-Mallaa. Kovin pitkää lenkkiä emme luonnonpuistoon tehneet, koska illaksi oli luvattu sadetta, joka alkoikin juuri Pikku-Mallan huipun tuntumassa. Huipulta alas tullessa oli jo pakko vetää sadetakki ylle ja huppu päähän ja palata suorinta reittiä autolle toteamaan, että vika retkipäivä oli nyt pulkassa.

IMG_4483
Ruohokanukan (Cornus suecica) ruskaa Mallan koivikossa
IMG_5077
Mallalammit vesisateessa
IMG_4947
Pikku-Mallan paljakkaa, väreissä riekonmarja ja vaivaiskoivu.
IMG_4693
Riekonmarja (Arctous alpina), taustalla Siilasjärvi

Seuraavana päivänä lähdimme hyvissä ajoin ajamaan kohti Kilpisjärveä. Iitossa pysähdyimme ihailemaan palsasuota ja palsan päällä kasvaneita karmiininpunaisia riekonmarjoja. Sää pääosin suosi paluumatkaa ja vasta Muonion jälkeen alkoi sataa enemmän, mutta sateet olivat lähinnä lyhyitä kuuroja. Lisäjännitystä paluumatkalle toi kuitenkin heti Iiton jälkeen syttynyt auton rengaspaineiden varoitusvalo. Matkaa lähimmälle huoltoasemalle Kaaresuvantoon oli tällöin vielä 50 km. Huoltoasemalla näytti siltä, että paineet olivat ihan kunnossa, joten ajelimme samoilla paineilla sujuvasti Rovaniemelle asti. Poroja sai tosin koko matkan varoa. Myös junamatka sujui hyvin lukuun ottamatta yhtä käytävälle tulvinutta vessaa. Samaan aikaan Helsingistä kohti Rovaniemeä matkanneella junalla sen sijaan oli ollut melkoisesti epäonnea: kahdeksasta vaunusta matkaan lähti vain seitsemän, ja lisäksi kaksi vaunua jäi matkalle.

IMG_5223
Iiton palsasuo ja palsakumpu
IMG_5242
Riekonmarjan dramaattinen puna palsakummun päällä

Kokonaisuudessaan reissu oli oikein onnistunut. Säät suosivat, ruska parani viikon aikana ja Norjan maisemat olivat upeat, vaikka lintusaldo jäi niukaksi. Olen aina aiemmin ollut Kilpisjärvellä ja Lyngenin alueella kesällä ja teemana on ollut kasviretkeily. Nyt oli varsin rentouttavaa, kun kasveja oli vain vähän jäljellä ja maastossa pääsi liikkumaan ihan eri tahtia. Oli mukava käydä Tromssassa ja Mallan luonnonpuistossa, joissa olin käynyt viimeksi yli 10 vuotta sitten. Matkalle mahtui myös täysin uusia paikkoja, kuten Spåkenes, Gorsabrua ja Tsahkaljärvi. Matkat Lapissa ja varsinkin Norjassa ovat pitkiä ja ajaminen oli välillä puuduttavaa, kun olin itse koko ajan kuskina. Aika paljon ehdimme kuitenkin nähdä vain kolmen retkipäivän aikana!

IMG_4585
Mustikan punaa ja tunturikoivun keltaista Mallan koivikossa
IMG_4406
Poroja nähtiin varmasti pitkälti toista sataa. Tämä suloinen parivaljakko tuli vastaan Mallan polulla eikä meinannut väistää millään.

Toulouse ja Carcassonne 9.–12.7.2019

Osallistuin heinäkuun toisella viikolla työni puolesta erääseen konferenssiin Toulousessa, joka on Ranskan neljänneksi suurin kaupunki (n. 0,5 milj. asukasta). Kaupunki sijaitsee maan lounaisosassa suunnilleen yhtä kaukana Atlantilta kuin Välimereltä, ja se tunnetaan tiiliarkkitehtuurinsa perusteella myös ”vaaleanpunaisena kaupunkina”. Opiskelin lukiossa ranskaa, mutta en ollut koskaan aiemmin käynyt Ranskassa. Muinaisista kieliopinnoistani ei valitettavasti ollut juuri hyötyä paikan päällä, koska olin ehtinyt unohtaa suunnilleen kaiken ranskan lukuun ottamatta fraasia ”Je ne sais pas”, joka tarkoittaa ”En tiedä”.

IMG_4188
Capitole-aukio on Toulousen sydän, ja siellä sijaitsee myös kaupungintalo.

En luultavasti valitsisi Toulousea vapaa-ajan matkakohteekseni, sillä kaupunki oli ahdistavan vilkas ja hiukan epäsiistin oloinen. Siellä riittää kuitenkin luontoharrastajalle yllättävän paljon nähtävää: puistoja on kiitettävän runsaasti, ja lisäksi kaupunkia halkoo ison Garonne-joen joen Välimereen yhdistävä Canal du Midin kanava. Tämän ja pienemmän Canal de Briennen kanavan varret toimivat eräänlaisina viherkäytävinä muuten asfaltilla päällystetyn kaupungin keskellä. Kanavien varret tarjosivat myös mahdollisuuden bongata monenlaisia kasveja ja eläimiä, joita kivikaupungissa ei muuten pahemmin näkynyt.

IMG_4111
Canal de Brienne
IMG_4959
Hotellin lähellä kanavassa kelluskeli tällainen kaveri. Katsoin ensin, että se on hiukan outo piisami, mutta myöhemmin selvisi, että otus on itse asiassa nutria eli rämemajava (Myocastor coypus), joka on tuotu Etelä-Amerikasta Eurooppaan.
IMG_4950
Kanavien varsilla kasvoi yleisenä runsashaaraista, melko siroa tulikukkaa, jonka määritin vuohentulikukaksi (Verbascum sinuatum).

Konferenssi, johon osallistuin, pidettiin hiukan keskustan ulkopuolella Compans Caffarellin alueella sijaitsevassa Pierre Baudis -kongressikeskuksessa. Sijainti oli oikein mukava, sillä ihan kongressikeskuksen vierestä alkoi viihtyisä puistoalue, jossa sijaitsee mm. japanilainen puutarha ja isoja varjoisia nurmialueita. Puiston istutuksissa viihtyivät perhoset ja pienet liskot, joita oli ilahduttavaa tarkkailla. Puistoalue oli myös suosittu lounaspicnic-paikka sekä konferenssin osallistujien että paikallisten asukkaiden keskuudessa, sillä se tarjosi hyvin suojaa keskipäivän paahtavalta auringonpaisteelta. Konferenssiviikolla lämpötilat nousivat Toulousessa lähes päivittäin yli 30 asteen.

japani
Jardin Japonais, japanilainen puutarha
IMG_4341
Vaellussinisiipi (Lampides boeticus)

Hotellini sijaitsi parin kilometrin päässä konferenssikeskuksesta Canal du Midin ja Canal de Briennen kanavien välisessä kiilassa. Kätevin kävelyreitti konferenssikeskukselle kulki kanavanvartta ja edellä mainitun puistoalueen läpi. Ensimmäisenä aamuna tämä reitti oli kuitenkin loppupäästä suljettu, koska säätiedotuksessa luvattiin sadetta ja mahdollisuus pieniin ukkoskuuroihin, ja siksi aidatun puistoalueen portit pysyivät kiinni koko päivän. No, päivällä tuli kyllä muutama pisara vettä, mutta suomalaisesta tällainen varovaisuus tuntui silkalta liioittelulta. Eipä tule mieleen yhtään kertaa, jolloin Suomessa olisi fyysisesti suljettu puistoja sään vuoksi. Tai yöksi, kuten Toulousessa!

IMG_4128
Kanavien varsille sen sijaan olisin monin paikoin kaivannut kaiteita, koska monessa paikassa reunuspolku oli hyvin kapea ja sillä kulkivat pyöräilijät ja kävelijät sekaisin, jolloin pyöriä ja kanavan reunaa sai koko ajan varoa.

Konferenssi kesti tiistaista perjantaihin eikä vapaata ilta-aikaa juuri jäänyt, joten aikaa kaupungin kiertelemiseen oli niukasti. Tiistai-iltana ehdin kuitenkin kiertää jalan Toulousen keskustaa toisen suomalaisen kanssa. Keskusta oli huomattavasti viihtyisämpi kuin se osa kaupungista, jossa hotellini sijaitsi, ja keskustan läpi virtaavan Garonne-joen rannasta avautuivat hienot näkymät joelle ja sen yli. Lisäksi uskaltauduin keskiviikkoiltana metrolla pari kilometriä keskustan toiselle puolelle, jossa piti olla kasvitieteellinen puutarha. Toulousessa kulkee kaksi risteävää metrolinjaa, keltainen ja punainen, ja ainakin keltaisen linjan junat olivat epämukavia kapeita ja ilmastoimattomia malleja. Niiden jälkeen Länsimetro tuntuu suorastaan luksukselta!

IMG_4153
Näkymä keskustasta Garonne-joen yli

Tutkin etukäteen netistä tietoja Toulousen kasvitieteellisestä puutarhasta, ja googlaamisen perusteella suuntasin Jardin des Plantes -nimiseen puutarhaan, joka sijaitsee lähellä Palais de Justicin metroasemaa. Paikan päällä kuitenkin selvisi pienenä pettymyksenä, että Jardin des Plantes on nykyään lähinnä tavallinen puisto. Varsinainen kasvitieteellinen puutarha, Jardin Botanique Herni Gaussen, sijaitsee kyllä heti aidan takana, mutta se on osa Toulousen museota ja auki vain museon aukioloaikoina. Olin liikkeellä iltakuuden jälkeen, jolloin museo ja Henri Gaussenin puutarha olivat siis jo kiinni. Minulla ei niin ikään ollut enää torstaina tai perjantaina aikaa tulla paikalle uudestaan, joten tyydyin kiertämään Jardin des Plantes -puutarhan.

IMG_4350
Jardin des Plantes sijaitsee Toulousen museon vieressä, ja sinne on vapaa pääsy. Museon yhteydessä on myös varsinainen kasvitieteellinen puutarha, joka on kuitenkin auki vain museon aukioloaikoina ja pääsymaksullinen.
IMG_4522
Jardin des Plantes

Jardin des Plantes olisi varmaan ollut alkukesällä hienompi, mutta näin heinäkuussa kukkivia kasveja oli jäljellä niukanlaisesti. Kuningasmagnoliassa oli enää muutama hyväkuntoinen kukka, jotka olivat jättiläiskokoisina kuitenkin edelleen vaikuttava näky, kuten oli myös iso araukariapuu. Puistossa oli lisäksi hauska lintulammikko, jossa riitti monenlaisia mielenkiintoisia asukkaita, mm. liejukana poikasineen. Valitettavasti osa puutarhasta oli remontissa, eikä esimerkiksi lintulammikon keskellä olevaan saareen päässyt, koska sinne vievä silta oli remontin takia suljettu.

IMG_4423
Kuningasmagnolia (Magnolia grandiflora) on kotoisin Yhdysvaltojen kaakkoisosasta.
IMG_4486
Chilenaraukaria (Araucaria araucana) on kotoisin Chilestä ja erittäin uhanalainen.
IMG_4532
Lintulammikko Jardin des Plantes -puutarhassa

Paluumatkalla metrolle kävin vielä metroaseman toisella puolella Garonne-joen ylittävällä sillalla. Tässä kohtaa joen keskellä oli saari, ja saaren rannat olivat korkean pensaikon peitossa. Huomasin jo jokea kohti kävellessäni, että joka suunnasta lensi isoja lintuparvia, jotka syöksyivät saaren rantapensaikkoon ilmeisesti yöpymään. Ihan vedenpinnan yläpuolella kävi yhdessä kohtaa melkoinen kuhina ja sirkutus, kun lintuja lensi jatkuvana virtana joen yli rantapensaikosta toiseen. En saanut lintulajista selvää, mutta linnut olivat ruskeita ja vähän naakkaa pienempiä, suunnilleen rastaan tai kottaraisen kokoluokkaa. Yllättävän urbaaneissakin ympäristöissä voi päätyä täysin spontaanille luontoretkelle, kunhan muistaa pitää silmät ja korvat auki!

IMG_4634
Linnut matkalla rantapusikkoon
IMG_4851
Garonne-joen ranta oli lintujen suosima kerääntymispaikka.

Perjantai-iltapäivällä konferenssin päätyttyä matkani jatkui Toulousesta noin tunnin junamatkan päähän kaakkoon Carcassonnen kaupunkiin. Carcassonne on tunnettu paitsi samannimisestä lautapelistä, myös keskiaikaisesta linnoituksestaan, jonka keskellä kohoaa Kreivien linna. Minulla oli vain yksi ilta aikaa tutustua Carcassonneen, joten suuntasin hotellilta suoraan linnoitukselle. Alakaupungilta olisi ollut linnoitukselle parin kilsan kävelymatka, mutta onnistuin sopivasti yhyttämään illan viimeisen katujunan, jonka tärisevä kyyti säästi minut tarpomasta kukkulan rinnettä ylös hellesäässä.

IMG_5119
Carcassonnen keskiaikainen linnoitus, La Cité de Carcassonne

Ilta oli linnoitukseen päästessäni jo sen verran pitkällä, että Kreivien linna oli ehtinyt mennä juuri kiinni. Muilta osin Cité paljastui sisältä erittäin ruuhkaiseksi turistirysäksi, joka oli täynnä pieniä krääsäkauppoja ja ruokapaikkoja. Meinasin saada sätkyn, kun sivukujalta rynnisti yllättäen sotilaslauma rynkyt kädessä partiokierroksellaan. Turistikohteen turvallisuuteen selvästi panostettiin! Kierreltyäni jonkin aikaa muurien sisällä ja piipahdettuani Saint-Nazairen basilikassa lähdin pikkuhiljaa laskeutumaan kävellen kukkulan rinnettä kohti alakaupunkia ja hotellia, sillä aikaisin seuraavana aamuna minun piti ehtiä asemalle ja Barcelonan-junaan. Yhden illan pysähdys Carcassonnessa oli kuitenkin ehdottomasti vaivan väärti!

silta
Vanha silta vie linnoituksen juurelle.
IMG_5016
Saint-Nazairen basilikan gargoili eli vesiränninä toimiva kivihirviö
IMG_5191
Alakaupungin pääkatu oli värikäs näky eikä siellä ollut kastumisen vaaraa.