Keskiviikkona meidän oli tarkoitus lähteä valumaan takaisin etelään kohti Tongariron kansallispuistoa, mutta M oli huonovointinen eikä uskaltanut hypätä auton rattiin. Liekö M saanut edellisillan kylpyläreissulta jonkin pöpön, kun oli koko päivän vahvasti vatsataudin kynsissä. Onneksi täkäläinen turistisesonki päättyi jo maaliskuun loppussa, ja saimme helposti jatkettua majoitusta Rotoruassa vielä yhdellä yöllä.
Ylimääräinen päivä Rotoruassa sopi minulle hyvin, mutta nyt ei ollut autoa (eikä kuskia) käytössä. Vain kolmen kilometrin päässä majapaikasta näytti kuitenkin olevan mielenkiintoinen The Redwoods -nimellä turisteille markkinoitava metsäalue, jonne lähdin vielä kohtaamattomien saniaisten toivossa kävelemään. Metsikön nimi tulee sinne istutetuista punapuista, joiden luontainen levinneisyysalue on Kalifornian rannikkoseudulla.
Ehdin kävellä niinkin pitkälle kuin parin motellinmitan päähän majapaikasta (sijaitsee Rotoruan kuuluisalla ”Motel Mile” -kadulla), kun huomasin mainoksen vuokrattavista polkupyöristä ja sorruin heräteostokseen. Menopeli oli jokseenkin epämukava kolmivaihteinen rakkine, ja vuokrakin oli laatuun nähden hiukan hintava (30 NZD / 20 euroa per päivän valoisa aika eli reilu 10 h). Rotorua on kuitenkin Wellingtoniin verrattuna mukavan tasaista seutua ja matkanteko sujui paljon joutuisammin pyörällä kuin jalan, joten ihan mielelläni pulitin vaaditun summan.
The Redwoods on osa laajempaan Whakarewarewan metsäaluetta ja tarjoaa eripituisten (ilmaisten) kävelyreittien lisäksi ratsastus- ja maastopyöräilymaastoja sekä mahdollisuuden metsäretkeilyyn puiden latvustoon rakennetulla (maksullisella) riippusiltapolulla. Testasin luonnollisesti latvustoreitin, joka oli kuitenkin melko tylsä ja täynnä japanilaisia turisteja. Lisäksi kiersin muutaman kilometrin mittaisen tavallisen kävelyreitin sekä kiipesin vanhan louhosseinämän yläpuolella olevalle näköalapaikalle. Punapuiden ohella alueella oli hienoa saniaismetsää, ja kaiken kaikkiaan metsäretki oli oikein onnistunut.
Paluumatkalla onnistuin hankkimaan paikallisesta apteekista maitohappobakteereita mutta epäonnistuin vilkkaasti liikennöidyn tien ylityksessä. Suojateitä tuntuu olevan Uudessa-Seelannissa todella säästeliäästi, enkä yksinkertaisesti keksinyt paikkaa tai väliä, josta olisin uskaltanut ylittää tien. Olin jo vähällä hätääntyä, kunnes huomasin, että läheisessä puistossa oli merkitty pyöräreitti, joka kulki Rotorua-järven rannan geotermisten kohteiden tuntumassa. Eikä reitille ollut edes pääsymaksua, vaikka Rotoruassa piskuisinkin fumaroli ja mutakuoppa on yleensä brändätty maksulliseksi turistikohteeksi!
Paluumatka kulki siis läpi kuumaisemien, ja lopulta onnistuin löytämään myös paikan, josta pääsin kuin pääsinkin ahdistusta aiheuttaneen ison tien yli. Kaikkien taiteen ja liikennesääntöjen mukaan ylitys ei ehkä sujunut, mutta selvisin kuitenkin hengissä takaisin majapaikkaan. M:kin oli hiukan paremmassa kunnossa, kun oli saanut levätä rauhassa koko päivän eikä ollut poikkeuksellisesti joutunut näkemään yhtään kuumaa lähdettä.
Lisää kuvia metsäretkeltä ja kuumaisemista Flickrissä.
Kaukana kotoa 
Yksi kommentti artikkeliin ”Pyöräretki Kaliforniaan ja lisää kuumaisemia, 6.4.”