Nälkä kasvaa syödessä, ja jo alle viikon päästä ensikäynnistä palasin Bürgenstockille Nidwaldeniin tavoitteena kiivetä tällä kertaa vuoren huipulle asti. Reitti oli Känzelin näköalatasanteelle asti sama kuin ensimmäisellä kerralla. Näköalatasanteen kohdalla polku kääntyi jyrkästi vasemmalle ja lähti nousemaan ylös metsään. Polku oli edelleen varsin helppokulkuinen, kunnes se tuli kallioon rakennetun tunnelin luokse, jonka läpi pääsi jyrkänteen reunalle rakennetulle isommalle näköalatasanteelle. Tunneli oli tosin suljettu hengenvaaraan vedoten, mutta reitti jatkui portaita ylös kallion toista puolta.
Porrasjakso oli melko pitkä ja jyrkkä ja porrasaskelmat korkeita, mikä teki reitin tästä osuudesta selvästi nousun raskaimman jakson. Portaiden jälkeen polku jatkui taas helppokulkuisena, ja sen varrella kasvoi mm. villaleinikkiä ja lehtorikkoa, jotka olivat minulle uusia tuttavuuksia. Toisinaan vähäpuustoisissa kohdissa oli hiukan näköalaa nousun lähtöpisteen suuntaan, jolloin näkyi, miten korkealle matka oli jo edennyt.
Känzelin näköalatasanteelta piti kyltin mukaan olla 30 minuutin matka vuoren huipulle Hammetschwandiin, mutta minulta meni kyllä nousuun ainakin kolme varttia jollei enemmänkin. Aloin jo tuskailla, että eikö nousu lopu ikinä, mutta lopulta saavuin kuitenkin metsän reunaan, jossa levittäytyi auringossa kylpevä upea alppiniitty. Niityllä kasvoi mm. miehenkämmekkää (Orchis mascula), ja komea ritariperhonen lekotteli kukalta kukalle. Näköalat alas laaksoon Buochsin suuntaan olivat upeita.
Vielä pieni pyrähdys ja olin huipulla (1128 m mpy), josta aukesi huimaava panoraamanäköala vuoren toiselle puolelle Vierwaldstätterseelle ja vastapäiselle Rigi-vuorelle. Huipulla oli jonkin verran väkeä picnicillä, ja eräs kaveriporukka oli saapunut sinne toista reittiä maastopyörillä, jotka lojuivat komeassa läjässä niityllä. Normaalioloissa huipulle pääsee jyrkänteen puolelta myös hissillä, mutta koronan takia hissi kuten myös huipun ravintola olivat nyt suljettuina.
Aikani huipun niittyjä ja sieltä avautuvia maisemia ihailtuani aloin pohtia reittiä takaisin autolle. Portaat eivät enää houkutelleet, joten päätin kokeilla pyöräreittiä alas. Huipulla olevan opasteen mukaan se oli vain vähän pidempi kuin reitti, jota olin noussut. Matka tätä toista reittiä alaspäin kulki aluksi niittyjen keskellä ja oli oikein mukava, tosin alamäkipyöräilijöitä sai väistellä koko ajan. Suurin osa reitistä kulki kuitenkin metsässä, jossa oli risteileviä polkuja eikä aina selkeitä opasteita, minne päin kääntyä. Onneksi puhelimen netti- ja GPS-yhteys toimi koko ajan, ja pystyin sen avulla suunnistamaan muutaman pienen harhailun jälkeen takaisin autolle.
Toinenkin käynti Bürgenstockilla onnistui tarjoamaan uutta ja mieleistä nähtävää. Vuoren huipulta avautunut melkein 360 asteen näköala veti vertoja Känzelin näköalatasanteen kapeammalle näkymälle, ja huipun alppiniityt ja ritariperhonen olivat mukava yllätys. Reitti Känzeliltä ylöspäin oli kuitenkin selvästi haastavampi, ja sillä olikin keskivaativan reitin punavalkoinen väritunnus. Kokonaisuudessaan kulkemani reitti oli melko tarkkaan 4 km ja siihen sisältyi 200 m nousua ja laskua, eli retki meni kategoriaan kevyt päiväkävely – ehkä nousun porrasjaksoa lukuun ottamatta.
Kaukana kotoa 