Kasvitieteellinen puutarha, 30.3.

Mitä tekee biologi ensimmäiseksi matkustettuaan toiselle puolelle maapalloa? Vierailee tietysti paikallisessa kasvitieteellisessä puutarhassa! Wellingtonin kasvitieteellinen puutarha on perustettu vuonna 1868 ja sillä on pinta-alaa yli 25 hehtaaria.

Linnuntietä matkaa majapaikasta puutarhaan on alle puoli kilometriä. Koska puutarha kuitenkin on ylempänä rinteessä ja välissä on mm. moottoritie, käytännössä matkaa tuli jalan 1,5 km. Lyhyempääkin reittiä olisi ehkä päässyt, mutta samalla tuli bongattua parlamenttirakennukset ja vanha hautausmaa.

Beehive eli mehiläispesä, osa Uuden-Seelannin parlamenttirakennuksia. Viereinen puisto on suosittu picnic-paikka.

Bolton Streetin vanha hautausmaa. Erilliset osiot eri kirkko- ja uskontokunnille. Tie puutarhaan nousee ylös kuvassa näkyvälle sillalle…

… koska hautausmaan läpi on rakennettu 1970-luvulla moottoritie, jonka yli pääsee vain siltaa pitkin! Reilu 3000 ruumista jouduttiin siirtämään rakennustöiden yhteydessä.

Saavuin puutarhaan koillisesta päin, Lady Norwoodin ruusutarhan läpi. Ruusutarhaa reunustaa Begonia Housen kasvihuone, jossa en käynyt mutta jossa olisi sisänäyttelyitä, kuten orkideoja ja begonioita. Päätin tässä välissä pistäytyä lounaalla viereisessä Picnic Cafessa, joka tarjoili viihtyisällä ulkoterassilla mm. varsin pätevää kanasalaattia ja hampurilaisia.

Lady Norwoodin ruusutarha. Taustalla Picnic Cafe ja Begonia Housen kasvihuone.

Picnic Cafen terassi

Matka jatkui ylös puutarhaan Waipiro Bush Walkia pitkin. Kyse on kiemurtelevasta metsäpolusta, jota reunustavat puut ja puusaniaiset. Olo oli kovin orpo uppo-oudon kasvillisuuden keskellä, ja tässä osassa puutarhaa nimikylttejäkin oli vain isoimissa puissa. Katselin tarkkaan saniaisten lehtien alapintoja ja mielestäni onnistuin tunnistamaan hopeasaniaisen, joka on Uuden-Seelannin yleinen kansallistunnus. Ainakin löysin puumaisia saniaisia, joiden lehtien alapinta oli hopeinen. Hopeasaniainen oli hiljattain vähällä päästä Uuden-Seelannin lippuun, mutta ei kuitenkaan lopulta onnistunut peittoamaan nykyistä lippua kansanäänestyksessä.

Waipiro Bush Walk. Vasemmalla näkyy puusaniainen.

Hopeasaniainen, Cyathea dealbata

Hopeasaniainen, Cyathea dealbata

Aikani puutarhassa harhailtuani (minulla oli kyllä kartta, mutta se jäi tietysti majapaikkaan!) päädyin ylös vaijeribussin lähtöpaikan ja observatorion (suljettu keskiviikkoisin) läheisyyteen. Ylhäältä oli varsin mukavat näköalat kaupunkiin.

Wellingtonin vaijeribussi

Useissa puutarhan penkeissä on muistolaattoja, jotka on omistettu edesmenneille henkilöille, joille kasvitieteellinen puutarha on ollut tärkeä keidas ja virkistäytymispaikka. Eräs muistolaatta oli erityisen hieno.

Basil-kissakin viihtyi puutarhassa. Viisas eläin!

Seuraavaksi suuntasin kohti Treehousen vierailijakeskusta, joka oli kuitenkin mennyt juuri kiinni (kello 16, oikeasti!!!) ja jäi siksi näkemättä. Tässä vaiheessa alkoi hiukan kyllästyttää, mutta eihän nyt vielä voinut kotiinkaan lähteä. Nähtävä oli mm. saniaistarha (täällä saniaisilla oli nimikyltitkin, ja aiempi hopeasaniaistunnistukseni osoittautui oikeaksi), mehikasvialue, ankkalammikko ja tuoksupuutarha. Näitä kiertäessä kului vielä pari tuntia, ja lopulta löysin tieni yrttitarhan kautta takaisin ruusutarhaan, josta poistuin samaa reittiä kuin olin tullutkin.

Vierailijakeskus palvelee vain aamuvirkkuja.

Saniaistarha. ”Black tree fern” (Cyathea medullaris) voi kasvaa 20 m korkeaksi.

Dryopteris wallichiana, Koillis-Aasia. Päivänselvät alvejuuren itiöpesäkkeet, vaikka katesuomuja ei näy.

Mehikasvialue

Ankkalammikko. Yljäällä vasemmalla leukistinen eli tavallista vaaleampi sorsa.

Amaryllis belladonna tuoksupuutarhassa.

Käy yrttitarhassa polku. Päästä pääsee portaita pitkin alas ruusutarhaan.

Takaisin lähtöpisteeseen

Päiväsaldo oli 13 kilometriä kävelyä ja 1009 valokuvaa. Sain käskyn ottaa matkalla (eli kolmen viikon aikana) ”ainakin tuhat kuvaa”, joka osoittautui siis jo tässä vaiheessa kaikin puolin alimitoitetuksi ohjenuoraksi! Pikkupokkarin akku ja kaksi vara-akkua hädin tuskin riittivät päivän kuvausrupeamaan. Lisää kuvia (vahvalla saniaispainotuksella) löytyy Flickr-sivustolta.

”Hound’s tongue fern” (Microsorum pustulatum) kuuluu kallioimarrekasvien heimoon ja kasvaa kotoperäisenä Uudessa-Seelannissa sekä osissa Australiaa.

Advertisement

Ensimmäinen ilta, 29.3.

Majapaikkana Wellingtonissa toimii viihtyisä ”serviced apartment” -tyyppinen kaksio muutaman asunnon puuhuvilassa ihan keskustan tuntumassa. Kämpässä on oma hyvinvarusteltu keittiö, kylpyhuone ja pyykinpesukone, ja siivooja käy kerran viikossa. Majapaikan miinuspuolia ovat sijainti vilkkaasti liikennöidyn kadun varressa ja paperinohuet seinät, mutta korvatulpat onneksi auttavat jossain määrin näihin vaivoihin.

Majapaikka

Ensimmäisenä iltana kävimme hiukan kiertelemässä keskustassa, jossa M liikkui jo kuin kotonaan. Itse olin hämilläni vääränpuoleisesta liikenteestä ja kauppojen aikaisesta sulkeutumisesta. Suomessako muka oltiin ennen aukioloaikojen tuoreinta vapautumista jäljessä kehityksestä? Täällä kaikki menee edelleen kiinni viimeistään kuudelta illalla!

Wellington on suurten korkeuserojen kaupunki, mikä kävi hyvin ilmi heti kättelyssä. Ruokakauppa on linnuntietä mitattuna ihan vieressä, mutta välissä on jyrkkä rinne, joten todellisuudessa matkaa kertyy paljon enemmän.

Ruokakaupan lisäksi kävimme Cuba Streetillä, joka on paikallinen ravintolakeskittymä. Illalliseksi valikoitui sushi liukuhihnalta. Konsepti on varsin toimiva: pienet sushiannokset kiertävät liukuhihnalla ympäri suurta pöytää. Kun sopiva annos osuu kohdalle, nappaat sen itsellesi. Lautasen väri kertoo annoksen hinnan, ja lopuksi näytät tyhjentämäsi lautaset kassalle, joka laskee hinnat yhteen. Kolme pientä annosta oli sopivan kokoinen ilta-ateria.

Sushia liukuhihnalta

Täydellä vatsalla oli hyvä käydä maksamaan kertyneitä univelkoja. Ei edes liikenteen melu häirinnyt väsyneen matkalaisen unia, vaikka korvatulpat eivät koskaan löytäneet korviin asti

Matkalla

Matka oli todella pitkä ja tylsä, mutta kaikki meni hyvin ja vaihdot olivat sujuvia. Eka väli Helsingistä Singaporeen (11+ h) taittui Finnairin kyydissä. Ruoka oli peruskurjaa, jalkatila vähissä, ja muutama pidempi turbulenssijakso sai epäilemään koko matkanteon mielekkyyttä.

Singaporessa paikallisen Burger Kingin testaamisen jälkeen vaihto Qantasin koneeseen. Parempi ruoka ja isompi jalkatila kohottivat vähän mielialaa, ja matka Sydneyhin (7+ h) sujui mukavan tasaisesti. Ainoa miinus oli todella kylmä kyyti – edes huopa ei riittänyt lämmittämään tehokkaalta tuuletukselta. Australialaisia kanssamatkustajia tuuletus ei kuitenkaan tuntunut häritsevän, vaikka kansallisena matkaunivormuna toimi pelkkä lyhythihainen t-paita ja shortsit!

Aamuisessa Sydneyssä McDonald’sin kautta vaihto Jetstarin operoimaan pienempään koneeseen. Ahdasta oli, mutta alle kolmen tunnin matka meni yhdessä hujauksessa. Ensimmäinen, mitä Uudesta-Seelannista näkyi, oli yksinäinen vuorenhuippu pilvien yläpuolella, ja tunnelma oli varsin unenomainen.

Pohjoissaaren länsiosan yksinäinen vuori Mount Erebo… siis Mount Egmont horisontissa!

Seuraavaksi erottuivat Eteläsaaren pohjoisosan ääriviivat: huikeaa vuoriston ja alavan maan kirjomaa tilkkutäkkiä. Laskeutuminen aloitettiin jo pohjoissaaren yllä, mikä tarjosi huikeat näkymät Marlboroughin pikkusaarten ja niiden välisten salmien palapeliin.

Marlborough Sounds, Pohjoissaaren pohjoisosa

Lopulta, 29 tunnin matkanteon jälkeen, olin perillä Wellingtonissa kello kolmelta iltapäivällä paikallista aikaa. Hiukan väsytti, koska nukkumisesta ei tullut koneessa mitään ja unet jäivät muutamien mikronokosten tasolle. Iloisena yllätyksenä Wellingtonin kentällä odotti jo oma henkilökohtainen taksi, jonka navigaattorin sekoilu tarjosi heti kättelyssä mukavan tutustumiskiertoajelun pitkin Wellingtonin mäkistä maisemaa.

Matka alkaa

Illalla lähtee kone. Matka kestää melkein 29 tuntia, ja siihen sisältyy vaihdolliset välilaskut Singaporessa ja Sydneyssä.

Ensimmäisen pääsiäispäivän sää Espoossa on ollut pilvisen aamun jälkeen aurinkoinen, mutta vielä ei juuri muita kevään merkkejä näy.

Kotikatu lähtöpäivänä 27.3. Metsässä näkyy vielä lunta.