Lumoava Zealandia, 1.4.

Päivän kohde oli Zealandian ekopyhäkkö aivan Wellingtonin keskustan tuntumassa. Zealandia, entiseltä nimeltään Karori Wildlife Sanctuary, on suojeltu jyrkkärinteinen järvilaakso, jossa kasvillisuus ja eläimistö pyritään palauttamaan luonnontilaan estämällä vieraslajien pääsy alueelle. Siksi reilun neliömailin kokoinen alue on eristetty jykevällä aidalla ympäristöstä. Sisäänpääsy alueelle maksoi 18,5 NZD.

Suunta on selvästi oikea.

Kulku Zealandiaan tapahtuu näyttelyrakennuksen läpi. Näyttelyä en katsastanut.

Kävelymatkaa majapaikasta Zealandiaan tuli 3 kilometriä. Päivä oli kuuma, ja matkan alkuosa kulki erittäin jyrkkää ylämäkeä Victoria Universityn kampusalueen ja Kelburn Villagen läpi, joten olo oli perille tullessa melko tukala. Zealandian sijainti metsäisessä laaksossa ja helppokulkuiset polut laakson pohjalla kuitenkin helpottivat oloa itse alueella liikkuessa. Valittavana olisi ollut myös haastavampia polkuja ylempänä rinteessä.

Zealandian laakso. Pääpolku kulkee järven vasemmalla puolella rinteen alaosassa.

Zealandia oli kokemuksena jopa antoisampi kuin Kasvitieteellinen puutarha. Kasvillisuus oli monipuolista, näköalat laaksoon mahtavia, taustalla soi lintujen ja kaskaiden taukoamaton kuoro, ja lukuisat informatiiviset opasteet kertoivat alueen eläimistä ja kasveista kattavasti ja kiinnostavasti. Siellä täällä oli lintujen ruokintapaikkoja, joiden lähistöllä pääsi näkemään siivekkäitä, kunhan vain malttoi pysähtyä hetkeksi. Alueen vetonauloihin lukeutuivat myös vanhan kultakaivoksen luolawetat, riippusilta ja yläpadon näköalaylikulku. Ylempänä rinteessä olisi ollut näkötorni, mutta sinne en ehtinyt kapuamaan.

Seuraavassa Zealandian kohokohtia tällä kertaa lintupainotteisten äänien ja kuvien välityksellä:

Kaskaiden laulu kuului kaikkialla:

Metsässä kuului ja näkyi monenlaisia lintuja:

Nähtävää on monipuolisesti.

Rinteessä on vanha kultakaivos, jonne pääsee vähän matkaa sisään. Sisäänkulkukäytävä on ahdas, ja siellä kannattaa katsoa mihin koskee, koska seinät ja katto ovat luolawetojen peitossa. Kuvassa pieniä yksilöitä.

Jo kertaalleen sukupuuttoon kuolleeksi luultu lentokyvytön takahe on varsin kesy lintu.

Karuhiruhi eli kaunomerimetso on sukua kotoisalla merimetsolle.

Kaka eli uhanalainen uusseelantilainen papukaija

”North island saddleback” ehti jo kuolla sukupuuttoon Uuden-Seelannin pääsaarilta, ennen kuin vuonna 2002 Zealandiaan saatiin palautettua lisääntyvä populaatio

Kiivejä ei näkynyt, vaikka polku kulki niiden reviireillä. Kiivit ovat arkoja yöeläimiä.

Järven eteläpään yläpadon harjaa pääsee kulkemaan järven yli.

Arvio pääpolun kiertämiseen kuluvasta ajasta oli 1 – 2 tuntia. Itse vietin Zealandiassa kolme tuntia ja enemmänkin aikaa olisin saanut laaksossa kiertelyyn kulumaan. Pois oli kuitenkin lähdettävä viideltä, kun paikka meni kiinni. Ehkä palaan vielä – lippu on voimassa kaksi päivää, ja M osoitti mielenkiintoa illalla järjestettäviä pimeäkierroksia kohtaan. Sellaisella olisi ehkä mahdollista päästä näkemään kiivejä!

Lisää kuvia jälleen Flickrissä. Mm. kaikki vastaan tulleet saniaiset.

Riippusilta