Örkkejä, hylkeitä ja nyrjähtänyt nilkka, 9. – 13.4.

Hiukan on blogin päivitystahti hiipunut viime päivinä, ja kohta on jo kotiinpaluun aika. Paljon uutta on kuitenkin ehditty nähdä Wellingtoniin paluun jälkeen.

Lauantaina kävimme tutustumiskierroksella erikoistehosteyhtiö Weta Workshopin tiloissa Weta Cavessa. Yhtiössä työskentelevä teknikko esitteli mm. örkkejä, haarniskoja, kaupunkien pienoismalleja ja muuta rekvisiittaa, jota pajassa tuotetaan elokuvateollisuuden tarpeisiin. Kuvaaminen kierroksella oli valitettavasti kielletty, mutta ilahduttavaa oli, että esittelijän puheesta sai hyvin selvää, toisin kuin paikallisten yleensä. Esittelijä tosin kertoikin olevansa alun perin jenkki, mikä saattaa selittää jotain.

Weta Cave sijaitsee Miramarin niemellä, ja kävimme ”luolaan” tutustumisen jälkeen ajelemassa autolla niemen ympäri. Niemimaa on tyypillinen wellingtonilainen esikaupunkialue: upealla merinäköalalla varustettuja matalia omakotitaloja tiiviisti pitkin kukkuloiden rinteitä. Paikoin oli hiekkarantaa, joka tuntui olevan suosittu viikonlopunviettopaikka. Miramarin rannoilla ihan asutuksen keskellä pitäisi pesiä myös sinipingviinejä, mutta niitä emme onnistuneet bongaamaan.

IMG_0238.JPG
Weta Caven. Pihalla oleviin peikkoihin ei saa koskea, mutta trollien ruokkimista ei ollut kielletty.
IMG_0445.JPG
Tyypillistä Miramaria: rantaa ja huviloita pitkin kukkulan rinteitä.

Sunnuntaina M halusi pitää lomaa turistielämästä, ja jouduin lähtemään reissuun yksin. Olin jo aiemmin onnistunut hankkimaan paikallisen haltijakohtaisen bussiliikenteen matkakortin, Snapperin, ja nyt uskaltauduin ensi kertaa testaamaan sen toimivuutta. Hyppäsin keskustasta bussiin numero 14 ja huristelin sillä noin viiden kilometrin päähän Wiltonin esikaupunkialueelle. Matkan laskutus on täällä kilometriperusteista, joten kortti piti muistaa vilauttaa lukijalle sekä kyytiin noustessa että pois jäädessä. Ihan kätevän oloinen systeemi, tosin täytyy olla tarkkana, että kortilla on riittävästi arvoa, koska hinnan saa tietää vasta matkan lopussa. Toisaalta hinnan voi tarkistaa myös etukäteen netistä paikallisesta reittioppaasta.

Syy Wiltonin-reissuun oli (yllättäen) kasvitieteellinen. Jokaisessa itseään kunnioittavassa kaupungissa on tietenkin oma kasvitieteellinen puutarha, mutta Wellingtonissa niitä onkin kaksi! Wiltonissa sijaitsee Otari-Wilton’s Bush -niminen puutarha, joka on erikoistunut Uuden-Seelannin kotoperäisiin kasveihin ja niiden suojeluun. Paikka käsittää 5 ha kasvikokoelmia sekä 1oo hehtaarin suojellun metsäalueen, jossa risteilee 11 kilometrin verran erilaisia kävelyreittejä. Tarkoitukseni on kirjoittaa vielä jossain vaiheessa erillinen postaus Uuden-Seelannin kasvistosta ja kasvillisuudesta, joten ei vierailusta tässä sen enempää, kuin että paikka oli hieno!

IMG_0593.JPG
Otari-Wilton’s Bushin kasvikokoelma-alue. Puutarhan/metsän alueella on myös useita picnicin viettoon soveltuvia nurmia sekä opastuskeskus.
IMG_0990.JPG
Saniaispuutarha

Maanantaina alkoi taas arki, kun M palasi töihin. Minä taas lähdin yksin hyljeretkelle. Idean sain hyljesafareja järjestävän yrityksen mainoksesta, joka paljasti, että aivan Wellingtonin (esi)kaupunkialueen lounaispuolella, hädin tuskin 10 kilometrin päässä keskustassa sijaitsee uudenseelanninmerikarhujen talvehtimisalue. Siispä hyppäsin bussiin numero 1, ajoin sillä Owhiro Bay -nimiseen lähiöön ja kävelin parin kilometrin matkan kukkulan yli rantaan. Rantaa pitkin kulkee viiden kilometrin ”helppokulkuinen” kävelyreitti Sinclair Head -nimiselle niemelle, jossa hylkeitä voi nähdä. Helppokulkuisuus tarkoitti tässä tapauksessa lähinnä pieniä korkeuseroja. Tie kulki rannan ja jyrkän kukkulan välissä, sen pohja oli välillä pehmeää hiekkaa, välillä taas epätasaista kivikkoa, ja mereltä tuleva navakka ja puuskainen tuuli vaikeutti paikoin pystyssä pysymistä. Ruuhkaakin reitillä riitti, sillä nelivetoja huristeli rannassa mennen tullen.

IMG_1392.JPG
Tervetuloa helppokulkuiselle reitille

Reissu oli kuitenkin vaivan arvoinen, sillä muutama varhainen merikarhu oli jo löytänyt tiensä rannan kiville lekottelemaan. Tein valitettavasti pienen virhearvion reissuun kuluvasta ajasta (syytän hylkeitä ja valokuvauksellisen hienoja maisemia!), ja takaisin päin jouduin kulkemaan osittain pimeässä, koska aurinko laskee täällä jo kuuden jälkeen ja hämärä tulee todella nopeasti. Onneksi kännykässä oli sen verran virtaa, että pystyin käyttämään sitä taskulamppuna, koska muuten en olisi nähnyt juurikaan eteeni rannalla. Owhiro Baysta sain kyydin takaisin majapaikkaan (kiitos kaunis!), minkä jälkeen lähdimme vielä kaupungille. Kävelymatkaa päivälle kertyi yhteensä yli 20 kilometriä, ja loppuillasta jalat olivatkin ihan puhki.

hyle.png
Nuoret poikamiesmerikarhut kokoontuvat touko-elokuun ajaksi talvehtimaan Sinclair Headiin. Tämä ja muutama muu kaveri olivat tulleet hyvissä ajoin varaamaan parhaat paikat. Kuva on otettu 20 metrin päästä (suositeltu turvaväli).
IMG_2229.JPG
Hämärä yllätti hyljesafarilla, mutta pääsinpähän ihailemaan hienoa auringonlaskua aavan valtameren rannalla.

Maanantain kävelyurakan jälkeen tuntui kovin ironiselta, että tiistaina pääsin majapaikasta vain 300 metrin päähän, kun onnistuin nyrjäyttämään nilkkani. Kirkkaassa päivänvalossa ja tasaisella asfalttipinnalla! Ei auttanut kuin nilkuttaa loppupäiväksi takaisin kämpille lepuuttamaan pullataikinan lailla paisunutta koipea. Illalla M heitti minut paikalliseen yksityiseen lääkäripäivystykseen, jossa nilkka röntgenkuvattiin ja sidottiin. Onneksi vauriot rajoittuivat pehmytkudoksiin ja matkavakuutus korvaa koko lystin.

Tänään nilkka on ollut edelleen arka, mutta kävely on sujunut kohtalaisesti hiljaisella vauhdilla. Kävin kiertämässä kansallismuseo Te Papan, jonne olisin mennyt jo eilen, jollei nilkka olisi pettänyt kesken matkan. Te Papa tarjoaa kuuden kerroksen verran Uuteen-Seelantiin liittyviä ja ilahduttavan monipuolisia näyttelyitä. Näyttelyiden aiheet vaihelevat saarien luonnosta ja geologiasta (maanjäristyssimulaattori!) perinteiseen maorikulttuuriin ja nykypäivän elämänmenoon kiivimaassa. Mikä parasta, koko elämys on ilmainen! Muutaman dollarin vapaaehtoiseen lahjoitukseen tosin kannustetaan kovasti, ja mielestäni paikka oli ehdottomasti sen ja miksei enemmänkin arvoinen, etenkin kun aulasta löytyy pankkiautomaatti kroonisesta käteispulasta kärsiville vierailijoille (kuten minulle).

IMG_2314.JPG
Te Papan aula
maoritaidetta.png
Maorihenkistä taidetta

Viime päivien kuvasaldo on runsas ja päivittyy Flickriin pienellä viiveellä.