Wellington Zoo, 2.4.

Lauantai, sateinen aamu ja M:llä vihdoin vapaapäivä. Aamun pienen shoppailukierroksen ja japanilaistyyppisen laatikkolounaan jälkeen lähdimme käymään Wellingtonin eläintarhassa, jossa saamani vinkin mukaan piti olla mahdollista nähdä kiivejä ja pingviinejä. Paikallinen parturikin oli suositellut eläintarhaa, joten kyseessä oli selvästi pakollinen vierailukohde.

IMG_5428.JPG
Aamupäivän olennaisia kirjahankintoja

Eläintarhaan oli noin vartin ajomatka ja sisäänpääsy maksoi aikuiselta 21 NZD, eli noin 15 euroa. Alue oli mukavan kompakti ja tilankäyttö huomattavasti tehokkaampaa kuin Korkeasaaressa. Sadekin taukosi sopivasti vierailumme ajaksi.

IMG_5433.JPG

Eläintarhan kolmesta ruskokiivistä onnistuimme näkemään kaksi. Näistä toinen oli hellyyttävä yksijalkainen vipeltäjä. Siitä oli jopa mahdollista saada jonkinlaisia kuviakin hämärässä kiiviaitauksessa, sillä meno yhdellä jalalla oli suhteellisen rauhallista verrattuna pikajunan nopeudella viilettäneeseen kaksijalkaiseen lajitoveriin.

kiivi.png
Tämä Tahi-niminen kiivi menetti toisen jalkansa jäätyään ansaan ja päätyi siksi eläintarhan suojiin. Sille tehtiin jopa tekojalka, jolla se pystyy kulkemaan, mutta mieluummin se kuitenkin liikkuu yhdellä jalalla hyppimällä.

Pingviinejäkin näimme ja pääsimme myös kohtaamaan leijonan silmästä silmään. M:n mielestä päivän ehdoton kohokohta olivat kuitenkin kirahvit.

pingu.png
Sinipingviini on maailman pienin pingviinilaji. Nämä kaverit piileskelivät veneen alla kunnes eläintenhoitajan kutsuhuuto houkutteli ne hetkeksi näkyville.
IMG_5849.JPG
Käynnissä tuijotuskilpailu. Voittaja ei suostunut karjumaan käskystä ja häviäjä ei edes osaa.
IMG_5927.JPG
Piiiiitkäkaulainen hurmuri

Eläintarhaa kiertäessä vierähti pari tuntia. Myöhemmin illalla meidän oli tarkoitus lähteä käymään vielä ylhäällä observatoriossa, mutta päätimme jättää vierailun sittenkin myöhemmäksi. Iltalenkkinä kävimme etsimässä sopivaa ruokapaikkaa keskustan sateisilta kaduilta. Sushiksi meni, kuten useana aiempanakin iltana.

Saukko, servaali ja moni muu otus tavattavissa Flickrin puolella.