Merta ja lintuperspektiiviä, 31.3.

Päivän ohjelmassa oli vierailu turistineuvontapisteessä ja kiipeäminen korkealle mäelle. Reitti kulki aluksi kaupunkialueella keskellä korkeita taloja, missä suunnistamisesta ei olisi tullut mitään ilman kännykän Google Mapsia ja GPS-paikannusta. Wellington on todella sokkeloinen kaupunki, ja korkeuserot vain pahentavat vaikutelmaa! Matkan varrella kävin pyörähtämässä muutamassa kaupassa ja lounaalla The Canteen-nimisessä iloisesti sisustetussa kahvilassa Bond Streetilla.

26083149801_67f1c9904c_o_d
The Canteen tarjoilee lounasaikaan ruokaisia salaatteja ja leipiä.
IMG_4215.JPG
Päivän lounas: Pulled Pork Flatbread. Hyvää oli!

Kaupungin iskevästi nimetty turistineuvonta (Wellington i-Site Visitor Information Centre) sijaitsee paikallisella Kansalaistorilla, Civiq Squarella, jota reunustavat myös mm. kaupunginkirjasto ja City Gallery -taidemuseo. Turistineuvontapisteeseen on koottu esitteitä kiinnostavista matkakohteista Uudessa-Seelannissa, ja lisäksi palveluneuvojat auttavat vuoronumerolla (ja ilmaiseksi!) löytämään kiinnostavimmat kohteet ja tekemään tarvittavat majoitusvaraukset ym.

IMG_4219.JPG
Wellingtonin turistineuvonta

Kyselin Pohjoissaaren keskiosassa sijaitsevasta Rotoruan alueesta, jonne meidän olisi tarkoitus matkustaa ensi viikolla, ja sain ohjeen, että viikon aikana ehtii hädin tuskin nähdä yhden saaaren. Voi olla, että Eteläsaari jää siis tällä reissulla näkemättä, jollei sitten innostuta tekemään jossain välissä päivämatkaa Pictoniin, joka on kolmen tunnin lauttamatkan päässä saaret toisistaan erottavan Cookinsalmen lounaispuolella.

Turistineuvontapisteessä on myös monipuolinen matkamuistomyymälä, jossa katselin pyynnöstä kiivipehmolelua lapselle. Tehtävä osoittautui kuitenkin yllättävän vaikeaksi.

kiivi
Täällähän on enemmän kiivilajeja kuin luonnossa! Mikä näistä on virallinen kiivipehmolelu?

Turistineuvonnasta jatkoin matkaa Civiq Square -aukion läpi City to Sea -siltaa/taideteosta pitkin merenrannan kävelyalueelle. Aukion yläpuolella on aiemmin ollut kolmimetrinen metallinen hopeasaniaispallo, veistos nimeltä ”Ferns”, jota ei nyt kuitenkaan harmikseni näkynyt. Veistos on ilmeisesti ollut viime kesästä lähtien korjattavana eikä ole vielä löytänyt takaisin vakiopaikalleen. Jouduin tyytymään hopeisiin saniaispuihin.

IMG_4243.JPG
Civiq Square -aukio
IMG_4236.JPG
Tämä ei ole saniaispallo.

Merenrantaa reunustava kävely- ja pyöräilyalue, Wellington Waterfront, oli kauniilla säällä täynnä ihmisiä, jotka nauttivat lukuisien baarien ja kahviloiden tarjonnasta ja erilaisista veteen liittyvistä aktiviteeteista. Te Papa -museon ympäristö oli myös suosittu hengailupaikka. Näköalat rannasta olivat hienot, mutta mieli teki jonnekin korkealle.

IMG_4249.JPG
Ranta-aluetta
IMG_4267.JPG
Sillan päässä on Te Papa -museo. Sen takana näkyy sopivan korkea nyppylä, Mount Victoria. Siispä sinne!

Seuraava etappi oli siis 196 metrin korkeuteen kaupungin yläpuolelle kohoavan Mount Victorian valloitus. Matkaa Te Papalta huipulle näytti kartan mukaan olevan vain 2 km, eli periaatteessa helppo nakki. Matka kukkulan juurelle kulki Wakefield Streetia ja Majoribanks Streetia, joista jälkimmäinen jatkui pitkälle ylös rinteeseen. Kun katu loppui, alkoi jyrkkä metsäinen rinne, jossa risteili huipulle johtava kinttupolkku. Päivä oli kuuma ja nousu hikistä, mutta oli ihanaa päästä pois kaupungin hälystä. Ylämäkijuoksu näytti olevan paikallisten suosima kansanhuvi.

IMG_4304.JPG
Majoribanks Streetiä ylös kohti Mount Victoriaa
IMG_4327.JPG
Katu päättyy ja polku alkaa.
IMG_4426.JPG
Tuskin edes puolivälissä ylös vievää polkua, mutta näkymät ovat jo vaikuttavat.

Onneksi polulla oli paljon opasteita, koska se kiemurteli melkoisesti pitkin rinnettä ja eksyminen olisi ollut jyrkässä ja metsäisessä maastossa helppoa. Kasvillisuus oli jo melko kulottunutta, eikä kovin ihmeellisiä kasvihavaintoja nousun aikana tullut. Rinteessä oli kuitenkin monin paikoin laajoja piikkihernepensaikkoja, jotka tekivät sen osittain kulkukelvottomaksi.

IMG_4616.JPG
Piikkiherne on Uudessa-Seelannissa haitallinen tulokaslaji, joka on tuotu alueelle Skotlannista.

Huippu oli kauniina päivänä suosittu retkikohde, ja sieltä avautui huikea 360 asteen näköala Wellingtoniin ja lähialueille. Ylös johti myös toiselta puolelta huippua ajotie (huijausta!), ja kun kello oli jo yli kuusi, tilasin oman henkilökohtaisen taksin alas. Näin kiltti oto-kuskikin pääsi nauttimaan upeasta näköalasta ja omat kapuamisesta kipeät jalkani kiittivät.

IMG_4688
Mount Victoria Lookout -näköalatasanne
IMG_4709.JPG
Näköala luoteeseen kohti kaupunkia ja satamaa.
IMG_4536.JPG
Lintuperspektiivi lounaaseen kohti Basin Reserve -krikettikenttää.

Päiväsaldoksi tuli vaatimattomat 10 kilometriä kävelyä ja reilu 500 valokuvaa. Lisää valokuvia jälleen Flickrissä.

Kasvitieteellinen puutarha, 30.3.

Mitä tekee biologi ensimmäiseksi matkustettuaan toiselle puolelle maapalloa? Vierailee tietysti paikallisessa kasvitieteellisessä puutarhassa! Wellingtonin kasvitieteellinen puutarha on perustettu vuonna 1868 ja sillä on pinta-alaa yli 25 hehtaaria.

Linnuntietä matkaa majapaikasta puutarhaan on alle puoli kilometriä. Koska puutarha kuitenkin on ylempänä rinteessä ja välissä on mm. moottoritie, käytännössä matkaa tuli jalan 1,5 km. Lyhyempääkin reittiä olisi ehkä päässyt, mutta samalla tuli bongattua parlamenttirakennukset ja vanha hautausmaa.

IMG_3198
Beehive eli mehiläispesä, osa Uuden-Seelannin parlamenttirakennuksia. Viereinen puisto on suosittu picnic-paikka.
IMG_3209
Bolton Streetin vanha hautausmaa. Erilliset osiot eri kirkko- ja uskontokunnille. Tie puutarhaan nousee ylös kuvassa näkyvälle sillalle…
IMG_3219
… koska hautausmaan läpi on rakennettu 1970-luvulla moottoritie, jonka yli pääsee vain siltaa pitkin! Reilu 3000 ruumista jouduttiin siirtämään rakennustöiden yhteydessä.

Saavuin puutarhaan koillisesta päin, Lady Norwoodin ruusutarhan läpi. Ruusutarhaa reunustaa Begonia Housen kasvihuone, jossa en käynyt mutta jossa olisi sisänäyttelyitä, kuten orkideoja ja begonioita. Päätin tässä välissä pistäytyä lounaalla viereisessä Picnic Cafessa, joka tarjoili viihtyisällä ulkoterassilla mm. varsin pätevää kanasalaattia ja hampurilaisia.

IMG_4195
Lady Norwoodin ruusutarha. Taustalla Picnic Cafe ja Begonia Housen kasvihuone.
IMG_3251
Picnic Cafen terassi

Matka jatkui ylös puutarhaan Waipiro Bush Walkia pitkin. Kyse on kiemurtelevasta metsäpolusta, jota reunustavat puut ja puusaniaiset. Olo oli kovin orpo uppo-oudon kasvillisuuden keskellä, ja tässä osassa puutarhaa nimikylttejäkin oli vain isoimissa puissa. Katselin tarkkaan saniaisten lehtien alapintoja ja mielestäni onnistuin tunnistamaan hopeasaniaisen, joka on Uuden-Seelannin yleinen kansallistunnus. Ainakin löysin puumaisia saniaisia, joiden lehtien alapinta oli hopeinen. Hopeasaniainen oli hiljattain vähällä päästä Uuden-Seelannin lippuun, mutta ei kuitenkaan lopulta onnistunut peittoamaan nykyistä lippua kansanäänestyksessä.

IMG_3262
Waipiro Bush Walk. Vasemmalla näkyy puusaniainen.
IMG_3406.JPG
Hopeasaniainen, Cyathea dealbata
IMG_3498.JPG
Hopeasaniainen, Cyathea dealbata

Aikani puutarhassa harhailtuani (minulla oli kyllä kartta, mutta se jäi tietysti majapaikkaan!) päädyin ylös vaijeribussin lähtöpaikan ja observatorion (suljettu keskiviikkoisin) läheisyyteen. Ylhäältä oli varsin mukavat näköalat kaupunkiin.

Wellington Cable Car
Wellingtonin vaijeribussi

Useissa puutarhan penkeissä on muistolaattoja, jotka on omistettu edesmenneille henkilöille, joille kasvitieteellinen puutarha on ollut tärkeä keidas ja virkistäytymispaikka. Eräs muistolaatta oli erityisen hieno.

IMG_3758.JPG
Basil-kissakin viihtyi puutarhassa. Viisas eläin!

Seuraavaksi suuntasin kohti Treehousen vierailijakeskusta, joka oli kuitenkin mennyt juuri kiinni (kello 16, oikeasti!!!) ja jäi siksi näkemättä. Tässä vaiheessa alkoi hiukan kyllästyttää, mutta eihän nyt vielä voinut kotiinkaan lähteä. Nähtävä oli mm. saniaistarha (täällä saniaisilla oli nimikyltitkin, ja aiempi hopeasaniaistunnistukseni osoittautui oikeaksi), mehikasvialue, ankkalammikko ja tuoksupuutarha. Näitä kiertäessä kului vielä pari tuntia, ja lopulta löysin tieni yrttitarhan kautta takaisin ruusutarhaan, josta poistuin samaa reittiä kuin olin tullutkin.

IMG_3742.JPG
Vierailijakeskus palvelee vain aamuvirkkuja.
IMG_4032.JPG
Saniaistarha. ”Black tree fern” (Cyathea medullaris) voi kasvaa 20 m korkeaksi.
IMG_3952.JPG
Dryopteris wallichiana, Koillis-Aasia. Päivänselvät alvejuuren itiöpesäkkeet, vaikka katesuomuja ei näy.
IMG_3739.JPG
Mehikasvialue
IMG_4098.JPG
Ankkalammikko. Yljäällä vasemmalla leukistinen eli tavallista vaaleampi sorsa.
IMG_4069.JPG
Amaryllis belladonna tuoksupuutarhassa.
IMG_4151.JPG
Käy yrttitarhassa polku. Päästä pääsee portaita pitkin alas ruusutarhaan.
IMG_4148.JPG
Takaisin lähtöpisteeseen

Päiväsaldo oli 13 kilometriä kävelyä ja 1009 valokuvaa. Sain käskyn ottaa matkalla (eli kolmen viikon aikana) ”ainakin tuhat kuvaa”, joka osoittautui siis jo tässä vaiheessa kaikin puolin alimitoitetuksi ohjenuoraksi! Pikkupokkarin akku ja kaksi vara-akkua hädin tuskin riittivät päivän kuvausrupeamaan. Lisää kuvia (vahvalla saniaispainotuksella) löytyy Flickr-sivustolta.

IMG_3564.JPG
Hound’s tongue fern” (Microsorum pustulatum) kuuluu kallioimarrekasvien heimoon ja kasvaa kotoperäisenä Uudessa-Seelannissa sekä osissa Australiaa.

Ensimmäinen ilta, 29.3.

Majapaikkana Wellingtonissa toimii viihtyisä ”serviced apartment” -tyyppinen kaksio muutaman asunnon puuhuvilassa ihan keskustan tuntumassa. Kämpässä on oma hyvinvarusteltu keittiö, kylpyhuone ja pyykinpesukone, ja siivooja käy kerran viikossa. Majapaikan miinuspuolia ovat sijainti vilkkaasti liikennöidyn kadun varressa ja paperinohuet seinät, mutta korvatulpat onneksi auttavat jossain määrin näihin vaivoihin.

IMG_3192
Majapaikka

Ensimmäisenä iltana kävimme hiukan kiertelemässä keskustassa, jossa M liikkui jo kuin kotonaan. Itse olin hämilläni vääränpuoleisesta liikenteestä ja kauppojen aikaisesta sulkeutumisesta. Suomessako muka oltiin ennen aukioloaikojen tuoreinta vapautumista jäljessä kehityksestä? Täällä kaikki menee edelleen kiinni viimeistään kuudelta illalla!

Wellington on suurten korkeuserojen kaupunki, mikä kävi hyvin ilmi heti kättelyssä. Ruokakauppa on linnuntietä mitattuna ihan vieressä, mutta välissä on jyrkkä rinne, joten todellisuudessa matkaa kertyy paljon enemmän.

Ruokakaupan lisäksi kävimme Cuba Streetillä, joka on paikallinen ravintolakeskittymä. Illalliseksi valikoitui sushi liukuhihnalta. Konsepti on varsin toimiva: pienet sushiannokset kiertävät liukuhihnalla ympäri suurta pöytää. Kun sopiva annos osuu kohdalle, nappaat sen itsellesi. Lautasen väri kertoo annoksen hinnan, ja lopuksi näytät tyhjentämäsi lautaset kassalle, joka laskee hinnat yhteen. Kolme pientä annosta oli sopivan kokoinen ilta-ateria.

IMG_3187
Sushia liukuhihnalta

Täydellä vatsalla oli hyvä käydä maksamaan kertyneitä univelkoja. Ei edes liikenteen melu häirinnyt väsyneen matkalaisen unia, vaikka korvatulpat eivät koskaan löytäneet korviin asti

Matkalla

Matka oli todella pitkä ja tylsä, mutta kaikki meni hyvin ja vaihdot olivat sujuvia. Eka väli Helsingistä Singaporeen (11+ h) taittui Finnairin kyydissä. Ruoka oli peruskurjaa, jalkatila vähissä, ja muutama pidempi turbulenssijakso sai epäilemään koko matkanteon mielekkyyttä.

Singaporessa paikallisen Burger Kingin testaamisen jälkeen vaihto Qantasin koneeseen. Parempi ruoka ja isompi jalkatila kohottivat vähän mielialaa, ja matka Sydneyhin (7+ h) sujui mukavan tasaisesti. Ainoa miinus oli todella kylmä kyyti – edes huopa ei riittänyt lämmittämään tehokkaalta tuuletukselta. Australialaisia kanssamatkustajia tuuletus ei kuitenkaan tuntunut häritsevän, vaikka kansallisena matkaunivormuna toimi pelkkä lyhythihainen t-paita ja shortsit!

Aamuisessa Sydneyssä McDonald’sin kautta vaihto Jetstarin operoimaan pienempään koneeseen. Ahdasta oli, mutta alle kolmen tunnin matka meni yhdessä hujauksessa. Ensimmäinen, mitä Uudesta-Seelannista näkyi, oli yksinäinen vuorenhuippu pilvien yläpuolella, ja tunnelma oli varsin unenomainen.

IMG_3176
Pohjoissaaren länsiosan yksinäinen vuori Mount Erebo… siis Mount Egmont horisontissa!

Seuraavaksi erottuivat Eteläsaaren pohjoisosan ääriviivat: huikeaa vuoriston ja alavan maan kirjomaa tilkkutäkkiä. Laskeutuminen aloitettiin jo pohjoissaaren yllä, mikä tarjosi huikeat näkymät Marlboroughin pikkusaarten ja niiden välisten salmien palapeliin.

IMG_3181
Marlborough Sounds, Pohjoissaaren pohjoisosa

Lopulta, 29 tunnin matkanteon jälkeen, olin perillä Wellingtonissa kello kolmelta iltapäivällä paikallista aikaa. Hiukan väsytti, koska nukkumisesta ei tullut koneessa mitään ja unet jäivät muutamien mikronokosten tasolle. Iloisena yllätyksenä Wellingtonin kentällä odotti jo oma henkilökohtainen taksi, jonka navigaattorin sekoilu tarjosi heti kättelyssä mukavan tutustumiskiertoajelun pitkin Wellingtonin mäkistä maisemaa.