Kevättalven Vantaanjoki-kävely 24.3.2018

Lauantaipäivä houkutteli ulkoilemaan, vaikka ulkona oli vielä talvisen harmaata. Pysähdyin lyhyesti Maunulan uurnalehdossa, jossa linnut lauloivat lumihangesta välittämättä ja talviasuinen rusakko touhusi hautakivien välissä. Uurnalehdon itäpuolta kulkevan ulkoilupolun varressa kaksi käpytikkaa koputteli ahkerasti puuta. Kuvaan eivät valitettavasti suostuneet vaan väistivät aina kameraa puun toiselle puolelle piiloon.

IMG_6793.JPG
Korkealla puussa istui lintu, jonka lajista en saanut paljain silmin selvää. Kiikaritkin jäivät tietysti kotiin. Onni oli hyvä kamera, joka pajasti linnun viherpeipoksi. Kantamuksesta päätellen pesänrakennuspuuhat olivat jo kovasti mielessä.
IMG_6802.JPG
Rusakon talviturkki on vain vähän vaaleampi kuin kesäkarva. Metsäjänis taas vaihtaa kokovalkoiseen talviturkkiin. Sillä on myös täysin valkoinen häntä, kun taas rusakolla häntä on päältä musta.

Varsinainen retkikohteeni oli Haltiala ja siellä Ruutinkoski, joka on lapsuudesta lähtien ollut rakkaimpia retkikohteitani pääkaupunkiseudulla. Heti Laamannintien alkupäässä pellolta lehahti lentoon iso varisparvi. Vähän ennen Haltialan sillan parkkipaikkaa tien vieren ilmajohdolla istuskeli puolestaan joukko naakkoja, joita pysähdyin kuvaamaan. Vasta kotona kuvasta paljastui yllättävä tunkeilija.

outolintu2.JPG
Ensimmäinen lintu tolpasta selvästi oikealle ei olekaan naakka. Musta pää, vaalea nokan tyvi ja naakkaa kookkaampi olemus paljastavat sen muuttomatkalla olevaksi mustavarikseksi. Elis tuli!

Kaukana metsänrajassa Niskalasta Paloheinään vievällä peltoladulla näytti olevan vielä runsaasti hiihtäjiä. Itse suuntasin Kellarimäen jälkeen Ruutinkoskelle vievälle polulle, jonka varren puut ja pensaat oli harmistuksekseni kaadettu viime kesän jälkeen. Kevättalven koskimaisema on mielenkiintoinen jään ja virtaavan veden taideteos, jonka vaihtelevat pinnamuodot yllättävät. Tällä kertaa en kuitenkaan suunnannut Ruutinkosken varsinaiselle koskialueelle, koska olin piipahtanut siellä jo edellisenä iltana, vaan länteen kohti Niskalaa.

IMG_6838
Autotieltä Ruutinkoskelle johtava polku oli kovin alaston, kun sitä aiemmin reunustaneet puut ja pensaat oli kaadettu. Jäin muistelemaan kaipauksella etenkin keltajäkälän kirjomaa haapariviä.
IMG_6842.JPG
Kuvan oikean laidan portaita pääsi liukastellen alas joen rantaan. Rannan jäätä myöten pystyi vielä viikonloppuna kulkemaan kosken suvannolle asti, mutta sunnuntain lämpöasteiden jälkeen jäälle ei ole enää asiaa. Vantaan puoleisen rannan tuntumassa oli koko matkalla jo virtaavaa vettä.
IMG_20180323_185039.jpg
Ruutinkosken jäätaidetta. Kovin lähelle ei parane mennä. (Kuvattu 23.3.2018)
IMG_20180323_184923.jpg
Ruutinkosken suvannon tuntumassa jäät olivat lohkeilleet ja pakkautuneet toistensa päälle. Taustalla näkyy Kartanonkosken asuinalue. (Kuvattu 23.3.2018)

Helsingin puoleisen rannan tuntumassa Ruutinkoskelta kohti Niskalaa johtivat tuoreet pyöränjäljet ja vielä kaksin kappalein. Koska joenvarren peltopolku oli vielä latuna ja siten jalkamiehelle ja -naiselle pois laskuista, uskaltauduin seuraamaan jäällä kulkenutta pyöräuraa aina Pitkäkoskelle asti.  Jäänaskalit olivat luonnollisesti mukana matkassa. Yhtään keskemmälle jokea ei ollut asiaa, koska se oli rannan asukkaan mukaan vasta mennyt keskeltä umpeen ja siten todella petollinen. Helsingin puoleisen rannan lahopuilta löytyi sitä paitsi mielenkiintoisia sieniä, jotka osaltaan varmistivat retkeilijän pysymisen turvallisella vyöhykkeellä.

IMG_6906.JPG
Lahoilla lehtipuilla yleisenä kasvava lepänsyylä (Hypoxylon fuscum) kuuluu kotelosieniin. Jostain syystä sienitieteellinen innostukseni on kohdistunut aina pääosin nimenomaan kotelosieniin ja muihin yleensä ei-syötäviin sieniryhmiin.
IMG_6972.JPG
Myös lepänkimppupikari (Tympanis alnea) kuuluu kotelosieniin. Suvun lajeja ei löydy lainkaan sieniharrastajan raamatusta, Kasvimuseon julkaisemasta Suomen sienioppaasta eli ns. Keltaisesta kirjasta. Laji on tunnistettu Suomen Sieniseuran FB-ryhmän aiempien lajikuvien perusteella.
IMG_6986.JPG
Piirtojäkälä (Graphis scripta) puolestaan on jäkälöitynyt kotelosieni. Tummat ”piirrot” ovat lirelloja eli kotelopalkoja, siis jäkälän sieniosakkaan itiöemiä.

Pitkäkoskella oli samannäköistä jäämaisemaa kuin Ruutinkoskella, ja rantapajukko oli täynnä pajunkissoja. Paluumatkalla ennen Niskalaa rantapusikossa sirkutti keltasirkkuparvi. Lintujen saaminen kuvaan tiheän pensaikon keskeltä oli haastavaa, mutta Canon PowerShot SX60 HS:n superzoom osoittautui tässäkin näppäräksi työkaluksi. Hetken päästä rantaan ilmestyi myös mustarastas ihmettelemään kuvaajaa.

IMG_7117.JPG
Pitkäkoskella pajunkissat juhlistivat seuraavan päivän palmusunnuntaita.
IMG_7146.JPG
Keltasirkkuherraa näytti unettavan joenrannan pensaikossa.
IMG_7171.JPG
Keltasirkkurouva taas oli hyvin valppaana.
IMG_7165.JPG
Mustaa valkoisella. Mustarastasherra näyttäytyi silmänräpäyksen ajan ja lensi sitten pois.

Vuosi sitten samaan aikaan kevät teki jo hurjaa vauhtia tuloaan. Sinivuokot ja pähkinäpensaat kukkivat, ja ensimmäiset leskenlehdet täplittivät aurinkoisia teiden varsia. Tänä vuonna vakiosinivuokkopaikkani Vantaan Tammistossa oli vielä palmusunnuntaina lumen peitossa. Siksi jokikävelystä muodostuikin sieni- ja linturetki eikä kasviretki. Toisaalta ihmismuisti on lyhyt, ja luminen maaliskuun loppu on meteorologien mukaan normaalimpi kuin vuoden 2017 lämmin maaliskuu. Jokikävelykään ei sitä paitsi olisi onnistunut plussakeleillä!

kollaasi2.png
Sinivuokko, leskenlehti, lumikello ja pähkinäpensas kukkivat maaliskuussa 2017.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s